Philip Atlee
Philip Atleen (1915—91) oikea nimi oli James Atlee Phillips, jolla nimellä hän julkaisi muutaman romaanin 1940- ja 1950-luvuilla: näistä Perfect for Framing (1949) on hyvässä maineessa. Phillipsin ensimmäinen vakoiluromaani oli The Deadly Mermaid (1954). Vuonna 1963 Phillips vaihtoi kirjailijanimensä Philip Atleeksi ja teki Pagoda-teoksen (1951) sivuosassa esiintyneestä palkkasoturista Joe Gallista pitkäikäisen sarjansa päähenkilön. Gallista tuli freelance-vakoilija. Ensimmäinen Gall-kirja oli The Green Wound (1963; nimellä The Green Wound Contract 1967) ja viimeinen, The Last Domino Contract ilmestyi 1976. Raymond Chandler ihaili Phillipsin esikoisteosta ja kirjoitti tälle kirjeenkin, josta on peräisin suomennoksiinkin päässyt mainoslause: ”I admire Philip Atlee’s writing tremendously, the hard economy of style, the characterizations...” Phillips kertoi myöhemmin, että hän antoi kirjeen Fawcettin kustannustoimittajalle Knox Burgerille eikä koskaan saanut sitä takaisin.
Jo ensimmäisissä Joe Gall -kirjoissa on virkistävää kyynisyyttä. Gall tietää ole-vansa epämääräisillä asioilla ja sanoo näkevänsä jopa pahoja unia. ”Koska ansaitsen leipäni väkivallalla, on kai vain asiallista, että näen painajaisunia”, Gall sanoo kirjassa Agenttina Aasiassa (1967). Samassa kirjassa Gall lahjoo burmalaisia, intialaisia ja kiinalaisia kenraaleja ja muita napamiehiä minkä ehtii ja huomaa lopulta jäävänsä kokonaan ilman tukijoita ja jopa rahaa. Gallin sihteerikseen ja sänkykumppanikseen ottama puoliksi englantilainen Solange tapetaan erittäin raa’asti juuri, kun hän on kertonut odottavansa Gallin lasta. Agenttina Aasiassa -kirjassa Gall hyökkää kenraali Tshiangkaisekin huumeiden salakuljetusta harrastavien kannattajien kimppuun. Kirjassa on vauhdikkuutta, kun Gall seikkailee pitkin viidakoita paettuaan sekapäisenä vankileiriltä, mutta vastapainoksi kirjassa on myös varsin tylsiä jaksoja.
Tylsät hetket voivat johtua myös suomennoksista, jotka kadottavat Atleen omintakeisen, lyyrisen ja kyynisen tyylin sävyt tyystin. Tapio Hiisivaarankin kaltainen kokenut kääntäjä on vähän hakoteillä Atleen kirjojen kanssa.
Pommi Irlannista (1966) on suomeksi tyystin lukukelvoton. Suomennos on niin huono, että juonesta on vaikea saada mitään selkoa. Mitä pitäisi ajatella tällaisista lauseista: ”Mihin [Fidel Castro] meni oli ennustettavissa, Neuvostoliiton linjalle, ja minut sotkettiin vähemmän salaisiin valmisteluihin hänen satulasta heittämisekseen suoralla anastuksella. Tuossa kohden en pannut tulppaa suureen suuhuni ennen komiteaa, joka suunnitteli Pigsin lahden anastusta. Kerroin heille, että tempaus ei voisi vaikuttaa, ei edes ilmavoimien tukemana. He kuuntelivat minua kivenhiljaisina ja ehtoni siviilipalveluksen luettelossa menivät salaojaan ennen kuin he selvittivät kurkkunsa.” Kirjassa Gallin on tarkoitus sekä vakoilla että suojella amerikkalaista liikemiestä, jonka epäillään olevan yhteistyössä Castron kanssa. Kirja alkaa vallankumousyrityksellä Grenadassa.
Kiinnostavaa kirjassa on se, että, niin kuin sitaatista käy ilmi, Joe Gall vastusti Sikojenlahden maihinnousua: James Atlee Phillipsin veli, David Atlee Phillips, oli korkea-arvoinen CIA:n agentti, joka osallistui aktiivisesti mainittuun maihinnousuun. David Phillipsin kerrotaan tavanneen Lee Harvey Oswaldin paria päivää ennen John F. Kennedyn murhaa. David ja James pitivät etäisyyttä toisiinsa, ettei CIA:n johto luulisi Davidin antavan tietoja vel-jelleen.
James Atleen poika Shawn Phillips (s. 1943) on jossain määrin kuuluisa 1960-luvun lopun folk-laulaja, jonka tunnetuin laulu "Freeway Child" perustuu hänen isänsä kirjoittamaan runoon Amerika. Teksti on painettu kokonaisuudessaan levyn kanteen ja se on kouriintuntuva todiste siitä, että James Atlee Phillips kyllästyi Yhdysvaltain ihannekuvaan itsestään.
James Atlee Phillipsin ainoa elokuva-krediitti on Robert Mitchumin alkuperäistarinaan perustuva ja tuottama sekä Arthur Ripleyn ohjaama Thunder Road (1958), johon Phillips teki käsikirjoituksen. Mainioksi sanottu elokuva on risteytys hot rod -villitystä ja film noiria.
Romaanit:
Agentti Aasiasta. Ässä 20. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1967. Alun perin The Star Ruby Contract. Fawcett 1967.
Murhalintu Meksikosta. Ässä 14. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. Alun perin The Death Bird Contract. Fawcett 1966.
Pommi Irlannista. Ässä 18. Suom. Sirkka Tuominen. Valpas-Mainos: Alavus 1969. Alun perin The Irish Beauty Contract. Fawcett 1966.
Salatehtävä Tahitissa. Ässä 11. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. Alun perin The Paper Pistol Contract. Fawcett 1966.
perjantaina, maaliskuuta 30, 2007
torstaina, maaliskuuta 29, 2007
Robert Arthur
Robert Arthurista ja tämän radiokirjoittajaurasta olisi voinut kirjoittaa enemmänkin, mutta tämä oli se mitä tiesin 2000. Sen tiedän nyt, että hän aloitti televisiossa, mutta lähti radioon, koska siellä oli 50-luvulla pienempi pelko jäädä epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komission näppeihin. Ensimmäiset tarinansa hän näyttää kirjoittaneen jo alle 20-vuotiaana sota-pulp-lehteen Battle Stories, mutta on mahdollista, että kyse on eri Robert Arthurista.
Robert Arthur
Robert Arthur (1909-1969) kirjoitti mm. Black Maskiin ja Masked Detectiveen, Fantasy Fictioniin ja A. Merritt’s Fantasy Magazineen 1930—50-luvulla. Lisäksi hän toimi päätoimittajana Pocket Detectivessa 1936—37 ja Mysterious Traveler Magazinessa 1951—52. Arthurin ainoa aikuisille suunnattu romaani on kovaksikeitetty dekkari, Ace Double -sarjan teoksena ilmestynyt Somebody’s Walking Over My Grace (1961). (Tuplapokkarin toisena kirjana oli John Milesin Dally With a Deadly Doll.)
Sittemmin Arthur kehitti Alfred Hitchcock ja kolme etsivää -sarjan ja kirjoitti siihen muutaman kymmenen osaa. Arthurin Kolme etsivää -kirjoja on sanottu hyviksi ja humoristisiksi.
Arthurilta on suomennettu muutamia novelleja, joista osa rikosnovelleja. ”Miten päästä eroon Georgesta”-novellissa Hollywood-tähtönen tappaa vahingossa vanhan aviomiehensä, joka uhkaa paljastaa naisen menneisyyden kapakkatanssijana. ”Hienovarainen vihje” on julma humoreski miehestä, joka kyllästyy kauniin vaimonsa ja erään adoniksen kuutamouinteihin. ”Kuolema on vain unta” -novellissa koetetaan hypnoosin avulla päästä eroon miehen toisesta persoonallisuudesta, joka väittää tehneensä murhan. ”Kukaan ei vastaa” on valitettavan ennalta arvattava tarina miehestä, joka päättää murhata vaimonsa rakastajan.
Novellit:
Ansa, Viikon Kertojat 5/1958.
Hienovarainen vihje, Apu 29/1958.
Ihmeiden päivä, teoksessa Alfred Hitchcockin kummitusgalleria. Suom. Sirkka Salonen. Kirjateos: Helsinki 1980. Alun perin Alfred Hitchcock’s Ghostly Gallery: Eleven Spooky Stories for Young People.
Itsepäinen Otis-setä, teoksessa Alfred Hitchcockin kummitusgalleria.
Kukaan ei vastaa, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 3. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1981.
Kuoleman talo, Apu 27/1957.
Kuolema on vain unta, Apu 24/1959.
Miten päästä eroon Georgesta, teoksessa Hitchcock esittää. Omnibus 11. Eri suomentajia. Tammi: Helsinki 1964.
Nappi, Apu 48/1959.
...sanoi Jack the Ripper, teoksessa Olipa kerran murha. Kurki 38. Suom. Väinö J. Tervaskari. Tammi: Helsinki 1966.
Viehättävä perhe, teoksessa Hirttäjän tusina. Kurki 27. Suom. Väinö Tervaskari ja Vankka Vankkoja. Tammi: Helsinki 1963. Alun perin An Attractive Family, Alfred Hitchcock's Mystery Magazine, marraskuu 1957. Myös teoksessa Alfred Hitchcock presents: A Hangman’s Dozen.
Robert Arthur
Robert Arthur (1909-1969) kirjoitti mm. Black Maskiin ja Masked Detectiveen, Fantasy Fictioniin ja A. Merritt’s Fantasy Magazineen 1930—50-luvulla. Lisäksi hän toimi päätoimittajana Pocket Detectivessa 1936—37 ja Mysterious Traveler Magazinessa 1951—52. Arthurin ainoa aikuisille suunnattu romaani on kovaksikeitetty dekkari, Ace Double -sarjan teoksena ilmestynyt Somebody’s Walking Over My Grace (1961). (Tuplapokkarin toisena kirjana oli John Milesin Dally With a Deadly Doll.)
Sittemmin Arthur kehitti Alfred Hitchcock ja kolme etsivää -sarjan ja kirjoitti siihen muutaman kymmenen osaa. Arthurin Kolme etsivää -kirjoja on sanottu hyviksi ja humoristisiksi.
Arthurilta on suomennettu muutamia novelleja, joista osa rikosnovelleja. ”Miten päästä eroon Georgesta”-novellissa Hollywood-tähtönen tappaa vahingossa vanhan aviomiehensä, joka uhkaa paljastaa naisen menneisyyden kapakkatanssijana. ”Hienovarainen vihje” on julma humoreski miehestä, joka kyllästyy kauniin vaimonsa ja erään adoniksen kuutamouinteihin. ”Kuolema on vain unta” -novellissa koetetaan hypnoosin avulla päästä eroon miehen toisesta persoonallisuudesta, joka väittää tehneensä murhan. ”Kukaan ei vastaa” on valitettavan ennalta arvattava tarina miehestä, joka päättää murhata vaimonsa rakastajan.
Novellit:
Ansa, Viikon Kertojat 5/1958.
Hienovarainen vihje, Apu 29/1958.
Ihmeiden päivä, teoksessa Alfred Hitchcockin kummitusgalleria. Suom. Sirkka Salonen. Kirjateos: Helsinki 1980. Alun perin Alfred Hitchcock’s Ghostly Gallery: Eleven Spooky Stories for Young People.
Itsepäinen Otis-setä, teoksessa Alfred Hitchcockin kummitusgalleria.
Kukaan ei vastaa, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 3. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1981.
Kuoleman talo, Apu 27/1957.
Kuolema on vain unta, Apu 24/1959.
Miten päästä eroon Georgesta, teoksessa Hitchcock esittää. Omnibus 11. Eri suomentajia. Tammi: Helsinki 1964.
Nappi, Apu 48/1959.
...sanoi Jack the Ripper, teoksessa Olipa kerran murha. Kurki 38. Suom. Väinö J. Tervaskari. Tammi: Helsinki 1966.
Viehättävä perhe, teoksessa Hirttäjän tusina. Kurki 27. Suom. Väinö Tervaskari ja Vankka Vankkoja. Tammi: Helsinki 1963. Alun perin An Attractive Family, Alfred Hitchcock's Mystery Magazine, marraskuu 1957. Myös teoksessa Alfred Hitchcock presents: A Hangman’s Dozen.
perjantaina, maaliskuuta 23, 2007
Alan Ritner Anderson ja William Ard
On sen verran lyhyitä, että pistän kaksi kerralla.
Alan Ritner Anderson
Alan Ritner Anderson kirjoitti 1940-luvulla mm. Crack Detectiveen. Andersonilta on suomennettu pari novellia. ”Kaunistettu rikos” on kovaksikeitetty ja menevä juttu, jonka pääosassa on rikollinen nimeltä Rad Blasco. ”Kuka viimeksi nauraa...” on ilmeisesti myös Andersonin kirjoittama. Tarinassa jalokiviryöstön tehneen miehen vaimo ei uskalla poistua hotellista, koska johdattaisi häntä vahtivan rikollisjoukon miehen jäljille. Lopulta sattuma tuo naiselle mahdollisuuden huijata rikollisia.
Novellit:
Kaunistettu rikos, Seikkailujen Maailma 3/1951. Julkaistu nimellä A. R. Andersson.
Kuka viimeksi nauraa..., Seikkailujen Maailma 4/1957. Julkaistu nimellä R. Anderson.
William Ard
William Ard (1922—60) oli nuorena syöpään kuollut lahjakkaana pidetty rikoskirjailija, jonka ensimmäinen kirja The Perfect Frame ilmestyi 1951. Francis M. Nevinsin mukaan Ardin paras kirja on hyvin noir-tyyppinen A Hell Is a City (1955). Ard kirjoitti myös muilla nimillä, mm. Ben Kerrinä, Mike Moranina ja Thomas Willsinä. Nimellä Jonas Ward hän kirjoitti lännenkirjoja Buchanan-nimisestä sankarista. Budd Boetticherin Hän ratsasti yksin eli Buchanan Rides Alone (1958) perustuu kirjaan Name’s Buchanan. Buchanan-sarjaa jatkettiin Ardin kuoleman jälkeen — tältä keskeneräiseksi jääneen kirjan viimeisteli paremmin scifin puolelta tunnettu Robert Silverberg, sarjan osista yhden kirjoitti Brian Garfield ja loput William R. Cox.
Ardilta ei ole suomennettu yhtään kirjaa, mutta John Jakesin kirjoittama Omaan ansaan (1962) on alun perin julkaistu Ardin nimellä. Suomessa tilanne on erikoinen, sillä vaikka Ilves-sarjan kirjan kannessa lukee William Ard, on nimilehdellä Gil Brewer. Ardilta on kuitenkin suomennettu yksi tieteisnovelli.
Novelli:
Ainoa todiste, Isokalle 8/1956.
Alan Ritner Anderson
Alan Ritner Anderson kirjoitti 1940-luvulla mm. Crack Detectiveen. Andersonilta on suomennettu pari novellia. ”Kaunistettu rikos” on kovaksikeitetty ja menevä juttu, jonka pääosassa on rikollinen nimeltä Rad Blasco. ”Kuka viimeksi nauraa...” on ilmeisesti myös Andersonin kirjoittama. Tarinassa jalokiviryöstön tehneen miehen vaimo ei uskalla poistua hotellista, koska johdattaisi häntä vahtivan rikollisjoukon miehen jäljille. Lopulta sattuma tuo naiselle mahdollisuuden huijata rikollisia.
Novellit:
Kaunistettu rikos, Seikkailujen Maailma 3/1951. Julkaistu nimellä A. R. Andersson.
Kuka viimeksi nauraa..., Seikkailujen Maailma 4/1957. Julkaistu nimellä R. Anderson.
William Ard
William Ard (1922—60) oli nuorena syöpään kuollut lahjakkaana pidetty rikoskirjailija, jonka ensimmäinen kirja The Perfect Frame ilmestyi 1951. Francis M. Nevinsin mukaan Ardin paras kirja on hyvin noir-tyyppinen A Hell Is a City (1955). Ard kirjoitti myös muilla nimillä, mm. Ben Kerrinä, Mike Moranina ja Thomas Willsinä. Nimellä Jonas Ward hän kirjoitti lännenkirjoja Buchanan-nimisestä sankarista. Budd Boetticherin Hän ratsasti yksin eli Buchanan Rides Alone (1958) perustuu kirjaan Name’s Buchanan. Buchanan-sarjaa jatkettiin Ardin kuoleman jälkeen — tältä keskeneräiseksi jääneen kirjan viimeisteli paremmin scifin puolelta tunnettu Robert Silverberg, sarjan osista yhden kirjoitti Brian Garfield ja loput William R. Cox.
Ardilta ei ole suomennettu yhtään kirjaa, mutta John Jakesin kirjoittama Omaan ansaan (1962) on alun perin julkaistu Ardin nimellä. Suomessa tilanne on erikoinen, sillä vaikka Ilves-sarjan kirjan kannessa lukee William Ard, on nimilehdellä Gil Brewer. Ardilta on kuitenkin suomennettu yksi tieteisnovelli.
Novelli:
Ainoa todiste, Isokalle 8/1956.
lauantaina, maaliskuuta 03, 2007
Charles Alverson
Charles Alversonin (s. 1935) ura alkoi teoksella Tappava houkutus (1973), jossa pikkukaupungin pikkurikollinen uhkaa ravintolan pitäjää: jos tämä ei ota rikollista mukaan toimintaansa, hän tekee ravinto-loitsijan elämän hankalaksi.
Vaikka kirja on sekoitus kahdesta tuolloin vaikuttaneesta lajityypistä eli oman käden oikeus -tarinasta ja mafiakertomuksesta, se on itse asiassa hyvin shakespearelainen kertomus siitä, kuinka pahuus siittää pahuutta. Ravintolan pitäjä palkkaa huijariliikemiesveljensä neuvosta yksityisetsivän hoitamaan pikkurikollisen. Käy ilmi, että yksityisetsivä onkin katkeroitunut Vietnam-veteraani, joka haluaa käyttää keikkaa sekä hoitaakseen omia väkivaltaisia patoutumiaan että palatakseen alallaan pinnalle. Pikkurikollinen taas joutuu ongelmiin ”perheensä” kanssa ja pari taitamatonta toheloa liimautuu häneen kiinni voidakseen todistaa ”perheelle”, että he ovat kelpo liikemiehiä ja tappajia. Alverson kuvaa toisinaan melko rauhallisestikin ystävyyksien ja sitoumusten katoamista, sävy on jopa eleginen, varsinkin ”perheen” pomon tehdessä itsemurhan. Päähenkilö-ravintoloitsija on pieni kaljuuntuva juutalainen, joka ei selvästikään tiedä, miten väkivaltaisen maailman kanssa tulee toimia. Huonoimmillaan kirja on itsestään selvissä Kummisetää kopioivissa jaksoissa.
Tappavan houkutuksen jälkeen Alverson alkoi kirjoittaa sarjaa Joe Goodeysta. Sarja jäi kuitenkin kesken, ja Goodey-kirjoja ilmestyi vain kaksi, Goodey’s Last Stand (1975) ja Not Sleeping, Just Dead (1977). Goodey on poliisi, joka erotetaan hänen tapettuaan pormestarin serkun virantoimituksessa ja joka rupeaa yksityisetsiväksi. Alverson sanoi, että Goodey-sarja loppui, koska Goodey ei enää pysynyt vauhdissa mukana. Kirjoissa on kunnianosoituksia mm. Chandlerille.
Lewis Teaguen ohjaaman elokuvan Väkivallan kaupunki (1982) alkuperäinen nimi on Fighting Back, mutta kyseessä on eri tarina, vaikka elokuvassakin päähenkilö on ravintoloitsija. Sen sijaan en tiedä, onko Terry Gilliamin elokuvan Jabberwocky käsikirjoittaja sama Charles Alverson.
Romaani:
Tappava houkutus. Manhattan 142. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1978. Alun perin Fighting Back. Bobbs 1973.
Monty Python -yhteys jäi vaivaamaan minua niin paljon, että kirjoitin tämmöisen pätkän muutama vuosi myöhemmin ja julkaisin Pulpissa:
Charles Alverson
Charles Alversonin kohdalla kirjoitan Pulpografiassa, etten tiedä, onko hän sama Charles Alverson, joka on merkitty Terry Gilliamin Jabberwocky-elokuvan käsikirjoittajaksi. Sittemmin on selvinnyt, että kyse on samasta Tappava houkutus –kirjan (1973) kirjoittaneesta Alversonista.
Chuck Alverson –nimellä hän toimi 1960-luvun alussa Harvey Kurtzmanin omistaman Help!-lehden toimitussihteerinä. Tältä paikalta hänet syrjäytti Terry Gilliam. Miehet ystävystyivät. Alverson ja Gilliam myös tekivät yhden kirjan yhdessä - Wonder Wart-Hog, Captain Crud & Other Super Stuff (Fawcett 1967), jossa tosin sanotaan, että toinen tekijä olisi Terry Gilman. Kirja sisältää nimensä perusteella ainakin Gilbert Sheltonin sarjakuvia – Wonder Wart-Hoghan oli hänen hahmonsa.
Erään Gilliamin tuoreehkon haastattelun mukaan Alverson elää nykyään Serbiassa, mentyään naimisiin toisen Monty Pythonin jäsenen, Terry Jonesin au pair –apulaisen kanssa. Haastattelun mukaan Alverson kirjoitti raportteja Bosnian sodasta, mutta minne, sitä Gilliam ei kerro.
Juri Nummelin
Vaikka kirja on sekoitus kahdesta tuolloin vaikuttaneesta lajityypistä eli oman käden oikeus -tarinasta ja mafiakertomuksesta, se on itse asiassa hyvin shakespearelainen kertomus siitä, kuinka pahuus siittää pahuutta. Ravintolan pitäjä palkkaa huijariliikemiesveljensä neuvosta yksityisetsivän hoitamaan pikkurikollisen. Käy ilmi, että yksityisetsivä onkin katkeroitunut Vietnam-veteraani, joka haluaa käyttää keikkaa sekä hoitaakseen omia väkivaltaisia patoutumiaan että palatakseen alallaan pinnalle. Pikkurikollinen taas joutuu ongelmiin ”perheensä” kanssa ja pari taitamatonta toheloa liimautuu häneen kiinni voidakseen todistaa ”perheelle”, että he ovat kelpo liikemiehiä ja tappajia. Alverson kuvaa toisinaan melko rauhallisestikin ystävyyksien ja sitoumusten katoamista, sävy on jopa eleginen, varsinkin ”perheen” pomon tehdessä itsemurhan. Päähenkilö-ravintoloitsija on pieni kaljuuntuva juutalainen, joka ei selvästikään tiedä, miten väkivaltaisen maailman kanssa tulee toimia. Huonoimmillaan kirja on itsestään selvissä Kummisetää kopioivissa jaksoissa.
Tappavan houkutuksen jälkeen Alverson alkoi kirjoittaa sarjaa Joe Goodeysta. Sarja jäi kuitenkin kesken, ja Goodey-kirjoja ilmestyi vain kaksi, Goodey’s Last Stand (1975) ja Not Sleeping, Just Dead (1977). Goodey on poliisi, joka erotetaan hänen tapettuaan pormestarin serkun virantoimituksessa ja joka rupeaa yksityisetsiväksi. Alverson sanoi, että Goodey-sarja loppui, koska Goodey ei enää pysynyt vauhdissa mukana. Kirjoissa on kunnianosoituksia mm. Chandlerille.
Lewis Teaguen ohjaaman elokuvan Väkivallan kaupunki (1982) alkuperäinen nimi on Fighting Back, mutta kyseessä on eri tarina, vaikka elokuvassakin päähenkilö on ravintoloitsija. Sen sijaan en tiedä, onko Terry Gilliamin elokuvan Jabberwocky käsikirjoittaja sama Charles Alverson.
Romaani:
Tappava houkutus. Manhattan 142. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1978. Alun perin Fighting Back. Bobbs 1973.
Monty Python -yhteys jäi vaivaamaan minua niin paljon, että kirjoitin tämmöisen pätkän muutama vuosi myöhemmin ja julkaisin Pulpissa:
Charles Alverson
Charles Alversonin kohdalla kirjoitan Pulpografiassa, etten tiedä, onko hän sama Charles Alverson, joka on merkitty Terry Gilliamin Jabberwocky-elokuvan käsikirjoittajaksi. Sittemmin on selvinnyt, että kyse on samasta Tappava houkutus –kirjan (1973) kirjoittaneesta Alversonista.
Chuck Alverson –nimellä hän toimi 1960-luvun alussa Harvey Kurtzmanin omistaman Help!-lehden toimitussihteerinä. Tältä paikalta hänet syrjäytti Terry Gilliam. Miehet ystävystyivät. Alverson ja Gilliam myös tekivät yhden kirjan yhdessä - Wonder Wart-Hog, Captain Crud & Other Super Stuff (Fawcett 1967), jossa tosin sanotaan, että toinen tekijä olisi Terry Gilman. Kirja sisältää nimensä perusteella ainakin Gilbert Sheltonin sarjakuvia – Wonder Wart-Hoghan oli hänen hahmonsa.
Erään Gilliamin tuoreehkon haastattelun mukaan Alverson elää nykyään Serbiassa, mentyään naimisiin toisen Monty Pythonin jäsenen, Terry Jonesin au pair –apulaisen kanssa. Haastattelun mukaan Alverson kirjoitti raportteja Bosnian sodasta, mutta minne, sitä Gilliam ei kerro.
Juri Nummelin
perjantaina, maaliskuuta 02, 2007
Robert Edmond Alter
Robert Edmond Alter (1925—1965) julkaisi 1950—60-luvulla viisi melodramaattista rikospokkaria, joista julkaistiin 1990-luvulla uudestaan mm. Swamp Sister (1966) ja Carny Kill (1966). Alter kirjoitti novelleja 1960-luvulla Alfred Hitchcock’s Mystery Magazinen lisäksi Bizarre!-nimiseen osaksi kauhua ja fantasiaa julkaisseeseen lehteen. Rikoskirjallisuuden lisäksi Alter julkaisi 14 lastenkirjaa.
Alterilta on julkaistu suomeksi kaksi novellia. Kumpikaan niistä ei valitettavasti ole erityisen kiinnostava. "Salamurhaajassa" ammattitappaja näkee vaivaa tehdäkseen työnsä hyvin, mutta jotain menee pieleen. Novelli "Sellaista ei voi tapahtua" kertoo lehtikuvittajasta, joka törmää hotellissa vakoilijoiden väliseen kamppailuun.
Novellit:
Salamurhaaja, Alfred Hithcock yllättää 3/1959.
Sellaista ei voi tapahtua, Alfred Hitchcock yllättää 1/1960. Julkaistu nimellä R. E. Alter.
Alterilta on julkaistu suomeksi kaksi novellia. Kumpikaan niistä ei valitettavasti ole erityisen kiinnostava. "Salamurhaajassa" ammattitappaja näkee vaivaa tehdäkseen työnsä hyvin, mutta jotain menee pieleen. Novelli "Sellaista ei voi tapahtua" kertoo lehtikuvittajasta, joka törmää hotellissa vakoilijoiden väliseen kamppailuun.
Novellit:
Salamurhaaja, Alfred Hithcock yllättää 3/1959.
Sellaista ei voi tapahtua, Alfred Hitchcock yllättää 1/1960. Julkaistu nimellä R. E. Alter.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)