keskiviikkona, toukokuuta 12, 2021

David Goodis

On hämmentävää, miten näin tärkeältä ja tunnetulta dekkaristilta oli pitkään vain yksi suomennos, kioskikirjana ilmestynyt Murhan sävel. Sittemminkään ei ole tullut kuin yksi, Pimeä käytävä. Suomesta ei löydy kustantajaa, joka painottaisi vanhoja kulttidekkareita, vaikka aivan hyvin esimerkiksi Down There -kirjasta voisi tehdä uuden suomennoksen. 

Tämä on ihan hyvä perusteellinen hakusana, mutta olen kirjoittanut Goodisista sittemmin laajemman artikkelin, joka löytyy kirjastani Epämiellyttäviä päähenkilöitä. Murto yössä -elokuvasta (jota en ole vieläkään nähnyt) voisi mainita, että se oli indie-tuotanto, jossa Goodis oli henkilökohtaisesti mukana. Kyse ei siis ole suoranaisesta Hollywood-elokuvasta. 


David Goodis

David Goodis (1917—1967) kärsi pitkään unohduksesta. Yhdysvalloissa häntä ei vielä 1990-luvun alussakaan tunnettu kovin hyvin, mutta Ranskassa häntä on aina arvostettu, niin kuin monia muitakin saman lajityypin kirjailijoita. Goodisin kohtaloksi tuli sama kuin Jim Thompsonin ja vastaavien kirjailijoiden: kioskikirjoihin ei aiemmin kiinnitetty mitään huomiota tai ne tuomittiin moraalittomina. Ranskassa on filmattu monia Goodisin kirjoja. Suomeen asti ovat päässeet ainakin Jean-Jacques Beineixin vuonna 1981 ohjaama Kuu katuojassa, joka perustuu Moon in the Gutter -kirjaan (1953), ja Henri Verneuilin Musta perjantai (1972), joka perustuu kirjaan Black Friday (1954). Tunnetuin ranskalaisista Goodis-filmatisoinneista on tietysti Francois Truffautin Ampukaa pianistia (1960).

Goodis aloitti uransa jo 1939 romaanilla Retreat from Oblivion. Vuonna 1967 hän julkaisi viimeisen kirjansa, oudon, säälimättömän ja unenomaisella tavalla epäuskottavan teoksen Somebody’s Done For. Goodisin tunnetuin romaani on Pimeä käytävä (1946), josta Delmer Daves teki mainion elokuvan vuonna 1947. Elokuva sietää muistaa muustakin kuin vain siitä, että sen ensimmäiset 20 minuuttia on kuvattu ns. subjektiivista kameraa käyttäen. Elokuvan pääosissa ovat tuolloin suosionsa huipulla olleet Humphrey Bogart ja Lauren Bacall. Kirja osoittaa sen, että Goodis ei ollut kovin tiukka juonenrakentaja, mutta henkilöiden uskossa kohtaloon ja vaistoon on jotain runollista. Pimeä käytävä on ilmestynyt hyvänä käännöksenä Loven kustantamana vuonna 1989.

Goodisin ensimmäiset kirjat olivat kovakantisia — Pimeä käytävä oli yksi näistä —, mutta niiden heikohkon menestyksen takia hänen oli siirryttävä pokkarimarkkinoille. Samalla hänen kirjansa muuttuivat: niistä tuli lohduttomampia. Francis M. Nevins luonnehtii Goodisin pokkareita näin: ”Niissä ei ole minkäänlaista perustetta edes hetkelliselle toivolle eikä niissä ole näin ollen minkäänlaista todellista jännitystä. Goodisin henkilöt ovat synnynnäisiä häviäjiä ja uhreja, jotka yrittävät huijata kohtaloaan elämällä kuin elävät kuolleet, välttäen sekaantumista toisten asioihin; heitä pitävät pystyssä ainoastaan viina, tupakka ja mekaaninen seksi.” Geoffrey O’Brien toteaa saman sanoessaan, että Goodisin teokset kertovat aina samoista ihmisistä, jotka ovat koko ajan matkalla kohti tuhoa ilman, että he tekevät mitään sen estämiseksi. O’Brien vieläpä väittää, että Goodis kirjoittaa aina itsestään — Goodisille kirjoittaminen oli O’Brienin mukaan ainoa tapa välttää sisäistä ja ulkoista luhistumista.

Murhan sävel (1956), Goodisin ainoa kioskikirjasuomennos, on juuri tällainen kirja. On vaikea kuvitella, että joku vauhdista pitävä 60-luvun suomalainen lukija olisi päässyt kirjan loppuun. Siinä ei tapahdu juuri mitään: alussa yksi melkein vahingossa tapahtunut murha, lopussa kömmitään lumessa ja ammutaan satunnaisesti osuen. O’Brienin huomio elämän kohtalonomaisuuteen tottuneista henkilöistä on tässä kohdallaan: Konserttipianistista on tullut kapakkapianisti, koska hänen vaimonsa on kuollut. Pianisti tutustuu kapakassa työskentelevään naiseen. Jälleen hänen rakastamansa nainen kuolee ja mies jää eloon. Huonon suomennoksenkin lävitse Goodisin melkein satumaisesti tavoittama elämän turhuuden tunne on tarttuvaa.

Francois Truffautin jo mainittu elokuva on Goodisin romaanin erinomainen kuvitus, ranskalaisen uuden aallon parhaita elokuvia. Goodisin suosikkihahmo, yksinäinen jazzpianisti, on tosin muuttunut Truffautin käsittelyssä Charles Aznavourin esittämäksi pienen kapakan revyypianistiksi. Truffaut käsittelee kirjaa vapaasti ja parodioi amerikkalaisten gangsterielokuvien kliseitä, mutta varsinkin lopun ammuskeluissa Truffaut tavoittaa Goodisin kirjan haikean sävyn. Ei liene kaukaa haettua olettaa, että lumen keskellä tapahtuva kohtaus on toiminut esikuvana Robert Altmanin modernin lännenelokuvan McCabe ja Mrs Miller (1972) vastaaville kohtauksille.

Goodisin ura elokuvan parissa oli epäonninen, vaikka hän toimikin Columbialla käsikirjoittajana. Hänen nimiinsä päätyi vain kaksi käsikirjoitusta, omasta romaanista tehty Murto yössä (1957, ohjaus Paul Wendkos) ja Somerset Maughamin tarinaan perustuva Uskoton (1947, ohjaus Vincent Sherman). Goodisin romaaniin Nightfall (1947) perustuu Jacques Tourneurin samanniminen elokuva (1956).

Toisen maailmansodan aikaan Goodis kirjoitti omalla nimellään lentosota­novelleja sellaisiin lehtiin kuin Battle Birds ja Dare-Devil Aces. Lisäksi hän kirjoitti lukemattomilla salanimillä novelleja mm. Horror Stories- ja Terror Tales -lehtiin. Kuka tietää, vaikka jotkut Seikkailujen Maailman nimettöminä suomennetut kertomukset olisivat Goodisin kirjoittamia — nimimerkkejä ei ilmeisesti ole pitävästi selvitetty.

Televisioon Goodis teki jonkin verran työtä ja käsikirjoitti mm. Henry Kanen An Out for Oscar -romaaniin perustuvan tekstin Alfred Hitchcock esittää -sarjaa varten; jotkut sarjan jaksot perustuvat myös Goodisin novelleihin. Goodis kirjoitti lisäksi radiolle rikoskuunnelmia.

Romaani:

Murhan sävel. Ilves 56. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1965. Alun perin Down There. Fawcett 1956.