torstaina, syyskuuta 20, 2007

John K. Butler


Aivan älyttömän hyvä kirjailija ja tyystin unohdettu - paitsi että 90-luvun lopulla ilmestyi hyvä kokoelma Steve Midnight -tarinoita.

John K. Butler (1908—1964) esiintyy kuuluisassa kuvassa Raymond Chandlerin kanssa. Kuva, joka on otettu Black Mask -lehden avustajien yhteisillä illallisilla, löytyy esimerkiksi Frank MacShanen Chandler-elämäkerrasta. Samassa kuvassa ovat myös Dashiell Hammett, W. T. Ballard ja Horace McCoy. Butler tunnetaan kirjailijana kuitenkin huonosti, vaikka suomennettujen ja nyttemmin myös kirjan kansiin koottujen tarinoiden perusteella hänet on unohdettu täysin syyttä. [Butler on eturivissä toinen vasemmalta.]
Butler aloitti kirjailijanuransa nurinkurisesti: hän työskenteli ensiksi Hollywoodissa käsikirjoituskonsulttina ja siirtyi sen jälkeen pulp-lehtien pariin. Tämän jälkeen hän palasi Hollywoodiin ja hylkäsi pulp-maailman kokonaan, mikä on sääli, sillä Butler ei saanut koskaan Hollywoodissa kykyjensä veroisia työtehtäviä.
Butler myi ensimmäiset novellinsa 1935 ja julkaisi sekä Black Maskissa että Dime Detectivessä. Jälkimmäisessä lehdessä esiintyivät hahmoista niin Rex Lonergan kuin Tricky Enright. Butler kirjoitti lisäksi myös Detective Fiction Weeklyyn ja Double Detectiveen.
Butlerin novellit ovat parhaimmillaan voimakkaita ja vauhdikkaita seikkailukertomuksia, joista selvästi näkyvät Butlerin kertojanlahjat. Kerronta äityy varsinkin toimintakohtauksissa vimmaisuuteen. Hyvä esimerkki Butlerin lahjoista on pitkähkö "Naurava Buddha", jonka monimutkainen juoni venäläisine ruhtinattarineen ja kiinalaisine palvelijoineen pysyy hyvin koossa.
Butlerin suomennettujen novellien vakiosankari oli jo mainittu Rex Lonergan, joka pistää rikollisia lujalla kädellä kuriin. Lonergan esiintyi ensimmäisen kerran novellissa "Friscon hullut koirat". Lonergan on juuri pantu viralta kahdeksi kuukaudeksi, mutta tuttu nainen vetää hänet mukaansa ratkaisemaan suurta pankkiryöstöä: rikolliset ovat tappaneet naisen koiran, joka oli hoidossa rikollisten majapaikkana pitämässä kennelissä. Butlerin kerronta on erinomaista ja eläinten hautausmaalla tapahtuvassa loppuselvittelyssä, jossa Lonergan ajaa rikolliset toisiaan vastaan, on mainiota groteskiutta. Lonergan ratkaisee nopeasti mutkikkaan arvoituksen novellissa "Matka-arkun arvoitus", jossa miehen balsamoitu ruumis heitetään junasta ulos ja murhan kohde yritetään lavastaa murhaajaksi. Lonergan on äreä ja tehokas etsivä ja novellissa on yritystä, mutta murhajuoni on aivan liian kimurantti toimiakseen. Lonergan pitää vauhdikkaan puheen uskonnon avulla toimivia huijareita vastaan. Lonerganin lisäksi Butlerin toinen vakiohahmo oli Black Maskissa esiintynyt puhelinyhtiölle työskentelevä kovanaama Rod Case.
"Elävä ruumis" (1937) on sekin hyvin vauhdikas ja väkivaltainen novelli, mutta sitä heikentää novellin lyhyys, joka pakottaa oikomaan juonta. Lukijan on välillä vaikea tietää, mistä on kyse. Kidutuskohtaus, jossa rotat syövät miehen rintaa, on järkyttävä. Kahteen otteeseen suomeksi julkaistu "Rikollisen kunniasana" on realistisempi, ja siinä Butlerin kerronta on niukkaa ja äärimmäisen kovaksikeitettyä. Novelli alkaa ytimekkäästi: "He vangitsivat minut eräässä kapakassa Keskuskadulla, missä olin juomassa olutta Pedro Lopez -nimisen meksikolaisen kanssa. Kaikki tapahtui nopeasti. Tunsin aseen painautuvan kylkeeni, ja suurikokoinen poliisi sanoi ankarasti: — Älkää yhtään vastustelko, tulkaa vain nöyrästi mukanani." Butlerin novelleja heikentää huomattavasti rasismi, joka kohdistuu eritoten kiinalaisiin.
Butlerin tärkein vakiohahmo oli niin nokkelasti kuin epäuskottavasti nimetty Steve Midnight, mutta hänestä kertovia novelleja ei liene suomennettu. Alun perin vuosina 1940—1942 Dime Detective -lehdessä ilmestyneistä Midnight-novelleista koottiin vuonna 1998 kirja At the Stroke of Midnight. Midnight-novellit ovat erinomaisia ja niiden unohtumista on syytä ihmetellä. Niissä Butlerin kerronta oli täydellistynyt, ja voi epäillä, että ne antoivat esimerkiksi Chandlerille ideoita ja vaikutteita. Butlerin tilanne- ja maisemakuvaukset ovat nasevia ja dialogi tarkkanäköistä ja iskevää.
Butler toimi käsikirjoittajana halpoja B-filmejä tehtailleessa Republicissa vuosina 1943—58. Kaikkiaan hän käsikirjoitti 43 elokuvaa. Tunnetuimpia Butlerin käsikirjoittamia elokuvia lienevät muutamat Roy Rogers -lännenmusikaalit. Parhaina Rogers-leffoina pidetyt My Pal Trigger (1946, ohjaus Frank McDonald) ja Utah (1945, ohjaus John English) ovat Butlerin työtä. Butler kirjoitti myös pari kauhuleffaa. John Englishin ohjaamaa kauhuelokuvaa The Phantom Speaks (1945) pidetään paremmanpuoleisena, kun taas Lesley Selanderin Vampire’s Ghost -elokuvaa (1945) ei yleensä pidetä juuri minään, vaikka sen toinen käsikirjoittaja oli mm. Rio Bravosta, Syvästä unesta ja Imperiumin vastaiskusta tuttu Leigh Brackett.
Rikoselokuvia Butlerilla luonnollisesti on useita, mutta niistä yksikään ei ole mikään alan klassikko. Joitain on nähty Suomessa, kuten R. G. Springsteenin Alamaailman hurjat (1955) ja Franklin Andreonin Terroria keskiyöllä (1958). George Blairin San Fransiscon kaduilta (1949) on Butler-tuntija John Woolleyn mukaan kiinnostava, koska siinä toistuvat Butlerin novelleista tutut teemat. Elokuva Vaikene tai kuole (1955) puolestaan sijoittuu uutismaailmaan.
Kiinnostavan nimisiä rikoselokuvia ovat Springsteenin ohjaamat When Gangland Strikes (1956) ja Secret Service Investigator (1948). Harry Kellerin The Blonde Bandit (1949) on mainitsemisen arvoinen ainakin sen takia, että Keller ohjasi Wellesin Pahan kosketukseen muutaman lisäkohtauksen, jotka elokuvan viimeisimmästä versiosta on jätetty pois. Keller ohjasi Butlerin käsikirjoituksesta myös elokuvan Tarnished (1950).
B-elokuvien leipälaji oli kuitenkin lännenelokuva, ja Butlerkin teki monta alan käsikirjoitusta. Osa on nähty Suomessa. Joseph Kanen Urhoollisten legioona (1948) on ratsuväkielokuva. Franklin Andreonin Lännen henkipatot (1957) ja R. G. Springsteenin Kova mies Arizonassa (1952) ovat tyypillisiä B-luokan lännenelokuvia, joiden vakiokesto oli 70 minuuttia ja joissa hyvät ja pahat pystyi selkeästi erottamaan toisistaan. Todhunterin eli W. T. Ballardin alkuperäistarinaan perustui William Witneyn Koston merkki (1954). Vuonna 1958 tuotteliaan B-ohjaajan Jodie Copelanin tekemä Kuolemansola jäi Butlerin viimeiseksi elokuvakäsikirjoitukseksi.

Novellit:
Alamaailman varjoissa teoksessa Seikkailujen urhoja. Kanerva: Lahti 1947.
Elävä ruumis, Isku 15/1937 ja Seikkailujen Maailma 9/1940. Myös nimellä Naisen haamu, Seikkailujen Maailma 7/1961. Alun perin The Walking Dead, Dime Detective, helmikuu 1937. Julkaistu ilman kirjoittajan nimeä. (Rex Lonergan)
Friscon hullut koirat, Seikkailujen Maailma 5/1937. (Rex Lonergan)
Gangsteriliigan loppu, Seikkailukertomuksia 1—3/1939. (Rex Lonergan)
Matka-arkun salaisuus, Seikkailujen Maailma 5/1938. (Rex Lonergan)
Naurava buddha, Seikkailujen Maailma 8/1942. (Rex Lonergan)
Rikollisen kunniasana, Isku 47/1936. Myös Seikkailujen Maailma 6/1940.

1 kommentti:

A-K.H kirjoitti...

Tein sulle Asiallisia merkintöjä -blogiini "lisälehden", ettei kommenttisi menisi suoraan unohduksen kaivoon. Tätä Bloggeriahan piisaa.