Nytissä kysyttiin tänään radiofilosofiparilta Nevanlinna-Relander, miksi miehet pitävät lompakkoa takataskussa. Vastaus ei tyydyttänyt. Olen kuitenkin selittänyt asian jo kauan sitten - noin kymmenisen vuotta sitten julkaisin tämmöisen esseen Turun Ylioppilaslehdessä. Se ilmestyi myös pienessä omakustanneniteessä Banalologioita, jota saa kirjastoista ja ehkä kirjakaupoistakin tilaamalla.
Vyölaukku, postmoderni, bruttokansantuote
Otteita suomalaisesta pukeutumisesta
Olen kuullut erään ihmisen nimittävän vyölaukkua "mahalaukuksi": - Sullekin sopisi sellainen mahalaukku. Erehdys on osuva: tästä lähin voidaan ajatella, että vyölaukun käyttäjä ajattelee asusteitaan osana itseään tai että ihmisen asusteet ovat symboleja ruumiin eri osista. Vyölaukkua käytetäänkin ruoansulatukseen eikä suinkaan rahan vaihtoon.
Voidaan kuitenkin kenties ajatella, että vyölaukun käyttäjä käyttää laukkuaan rahansulatukseen - hänhän laittaa sinne rahat, joita aikoo käyttää. Vyölaukku ja mahalaukku menevät iloisesti sekaisin ja osallistuvat bruttokansantuotteen luomiseen.
Vyölaukut ovat muutaman viime vuoden aikana nousseet hyväksytyksi asusteeksi. Tämä on perinteisten pukeutumiskulttuurin vaalijoiden kauhistus. Mihin ovat kadonneet pikkutakit, joiden povitaskuihin miehet voivat laittaa lompakkonsa? Missä ovat käsilaukut, joissa naisellinen nainen säilyttää kaiken tarvitsemansa? Eivät ne mihinkään ole kadonneet, niistä vain on tullut osa elitististä käytöstä. Luokkarajat ovat entistä selvemmät: yläluokalla on edelleen povitaskut ja käsilaukut, alaluokalla on rahvaanomaiset, vatsasta ja ruumiista muistuttavat vyölaukut.
Jako on mielenkiintoinen. Käsilaukun käyttäjä irtaannuttaa rahan säilyttämisen ja sen käyttämisen omasta ruumiistaan ja pystyy näin tarkkailemaan omaisuuttaan etäältä. Povitaskun käyttäjä taas sijoittaa kaiken sydämeensä, abstraktiksi koettuun elimeen, jonka on väitetty säätelevän tunteita, mutta joka onkin yllättävässä yhteydessä järkeen eli aivoihin (joihin se pumppaa happea). Lompakkoon tarttuja ammentaakin oston hetkellä omasta sydämestään, jolloin ostos muuttuu tarkoin harkituksi sydämenteoksi: povitaskun käyttäjä ilmoittaa eleellään rakastavansa ostostaan.
Vyölaukun käyttäjä sen sijaan viestittää, että hän ammentaa kaiken mahastaan. Ostokset ovat tankkaamista. Rahan kaivaminen muistuttaa ulostamista, jonka jälkeen on jälleen syötävä: tapahtuu ostos. Vyölaukun käyttäjä on lähempänä omaa ruumiillisuuttaan kuin järkeen ja sydämeen tukeutuvat povitaskujen ja käsilaukkujen suosijat. Vyölaukun käyttäminen syntyikin suomalaisten etelänmatkailun myötä ja tämän turismin yhteys ruumiin ja järjen suhteen nurinniskoin kääntävään karnevalismiin on tunnettua.
Joskus 1980-luvun puolessavälissä yritettiin lanseerata miesten käsilaukkuja. Niistä ei koskaan tullut suosittuja. Miesten ruumiillisuus ei sallinut irtaannuttaa rahanvaihtoa niin paljon omasta ruumiista. Naisten käsilaukut sen sijaan kuuluvat malliin, jossa nainen on sukupuoleton ja ruumiiton, valmis ainoastaan juuri oikealle miehelle. Käsilaukku on ikuisen neitsyyden tae.
Vielä on yksi tapa säilyttää rahojaan: tungetaan lompakko housujen takataskuun. En tiedä, milloin tapa on syntynyt, mutta sen on oltava jossain yhteydessä taloudelliseen nousukauteen: rahaa on yhtä paljon kuin suolisto tuottaa ulostetta.
Aamulehti teki joskus syksyn alussa kyselyn ihmisten pukeutumisesta. Joku mies sanoi, että hänestä tuulipuku on loistava asuste, koska se päällä tuntuu siltä kuin olisi alasti. Kun vaatteet päällä ollaankin alasti, vyölaukku, joka on usein tuulipuvun kavaljeeri, on totisesti yhtä mahalaukun kanssa. Tämä antaa selvyyttä myös siihen, miksi monet suomalaiset miehet pukeutuvat niin kuin pukeutuvat: kyse on siitä, etteivät he halua pukeutua. 'Pukeutuminen' viittaa kiusallisesti etikettiin ja juhlallisuuksiin ja jopa musta sukka on juhlavaate. Jos näin on, laitetaan sellaiset vaatteet päälle, joissa tuntee olevansa alasti eikä suinkaan pukeutunut. Ollaankin lähempänä alkukantaista miestä kuin kehdataan tunnustaakaan. Vyölaukkukin on vähemmän vaate kuin povitaskussa pidettävä lompakko - puhumattakaan niistä, jotka eivät käytä edes lompakkoa, vaan kaivavat rypistyneitä seteleitä suoraan housujensa taskuista.
Vyölaukku ilmentää tarkasti eräitä identiteetissä tapahtuneita muutoksia. Modernista itsetarkkailusta on siirrytty itsensä kontrolloimattomaan tankkaamiseen: pikkutakki päällä pitää pohtia asioita sydämen kanssa, vyölaukku mahdollistaa tämän unohtamisen ja ihminen siirtyy jatkuvaan itsensä tyhjentämiseen ja täyttämiseen.
2 kommenttia:
Mielenkiintoinen analyysi. Helsingistä naisten käsilaukut eivät kuitenkaan ole mihinkään kadonneet. Päinvastoin. Käsilaukut ovat paisuneet kassien kokoisiksi. Joitakin vuosia sitten ja osittain vieläkin, mutta vähemmässä määrin, naiset käyttivät reppua käsilaukkuna. Miehet käyttävät täällä usein myös olkalaukkua ja reppuakin.
No, kuten sanottu, teksti on vanha, se ilmestyi alun perin vuoden 1998 paikkeilla - silloin naiset eivät juuri pitäneet käsilaukkuja. Olivatko silloin vielä muodissa sellaiset kammottavat pikkupikkuruiset reput?
Lähetä kommentti