George Bruce (1898—1974) julkaisi 1930-luvulla kaksi romaania, teokset Too Tough To Die (1936) ja Claim of the Fleshless Corpse (1937). Hän toimi myös käsikirjoittajana Hollywoodissa 1930-luvulta 1950-luvulle ja osallistui monen lännen- ja rikoselokuvan tekoon. Kuuluisin — tai ainakin paras — hänen käsikirjoittamistaan rikoselokuvista on Phil Karlsonin ohjaama kovapintainen Kansas City Confidential eli Neljän naamion salaisuus (1952). James Whalen Alexandre Dumas -filmatisointi Rautanaamio (1939) on sekin huomionarvoinen Bruce-työ: synkeä, sadistinen, mutta jatkuvasti vauhdikkaasti eteenpäin kulkeva miekkailuelokuva, jossa on paljon ohjaaja Whalelta peräisin olevia homoseksuaalisia piirteitä. Bruce ohjasi myös yhden elokuvan itse, vuonna 1955 tehdyn lännenelokuvan Fury in Paradise. Brucen viimeinen elokuvatyö oli käsikirjoitus halpatuotanto-ohjaaja Edward L. Cahnin Kaunottareen ja hirviöön (1962).
Bruce oli lentotarinoihin erikoistuneiden pulp-lehtien tunnetuimpia kirjoittajia Robert Hoganin rinnalla; Brucella oli jopa oma lehti, George Bruce’s Contact. Hän kirjoitti lisäksi mm. Air Trails- ja Battle Birds -nimisiin lentosotalehtiin.
Bruce kirjoitti myös rikosnovelleja. Black Aces -lehdessä esiintyi poliisietsivä Nick Rongetti ja Thrilling Detectivessä seikkaili yksityisetsivä Red Lacey. Brucen kuuluisin dekkariluomus on kuitenkin Tiedonantotoimisto eli Information, Incorporated, josta kertovat novellit ilmestyivät Detective Tales -lehdessä 1930-luvun lopulla. Tiedonantotoimisto on nimestään huolimatta etsivätoimisto.
Ilmeisesti sarjan ensimmäinen novelli, suomenkieliseltä nimeltään yksinkertaisesti "Tiedonantotoimisto", on aivan liian lyhyt ollakseen kiinnostava: mysteeri selvitetään turhan nopeasti. Lisäksi tarina on rasistinen: itämainen taikuri Yoga Yomoda (jonka nimelle novellissa naureskellaan) hypnotisoi naisia antamaan hänelle rahansa. Novellissa on Amos Sewellin kuvitus. "Kuiskaavan kauhun tapaus" on vähintäänkin yhtä rasistinen — siinä Yogo-niminen musta mies tekee hypnoosimurhia. Tarinoiden rikollisilla on siis melkein samat nimet.
Kolmas suomennos, "Murhattu kapakkatanssijatar", on pätevä, joskin vähän sekava juttu poliitikkojen likaisesta pelistä: tuoreen senaattorin poika lavastetaan murhaajaksi ja senaattori-isää kiristetään. Ivy Lane (nimestään huolimatta mies) on Tiedonantotoimisto-novellien varsinainen sankari, hänen partnerinaan on Senator Greer, suomennoksissa senaattori Greer. Ajatusleikkinä voi miettiä, viittaavatko Tiedonantotoimisto-tarinoiden päähenkilöiden nimet ja olemukset jotenkin feminiiniseen päin — onko Rautanaamion homoseksuaalisuus sittenkään kaikki James Whalelta peräisin?
Erilainen novelli on "Kohtalon ivaa", joka on nimensä mukaisesti tyypillinen ironisen lopun varaan rakentuva kertomus. Siinä vanha itarana pidetty nainen pelkää henkensä puolesta kahdesta syystä: hän uskoo, että hänen luuloteltu omaisuuten-sa tullaan varastamaan ja ettei hänen omaisuutensa riitä pysymiseen hengissä. "Vetistä rakkautta" on puolestaan humoristinen rakkausnovelli.
Rikosnovellit:
Kohtalon ivaa, Seikkailujen Maailma 8/1949.
Tiedonantotoimisto, Seikkailujen Maailma 1/1937.
Tiedonantotoimisto: Kuiskaavan kauhun tapaus, Isku 51/1936.
Tiedonantotoimisto: Murhattu kapakkatanssijatar, Seikkailujen Maailma 1/1939.
Romanttiset novellit:
Vetistä rakkautta, Apu 30/1949.
Bruce oli lentotarinoihin erikoistuneiden pulp-lehtien tunnetuimpia kirjoittajia Robert Hoganin rinnalla; Brucella oli jopa oma lehti, George Bruce’s Contact. Hän kirjoitti lisäksi mm. Air Trails- ja Battle Birds -nimisiin lentosotalehtiin.
Bruce kirjoitti myös rikosnovelleja. Black Aces -lehdessä esiintyi poliisietsivä Nick Rongetti ja Thrilling Detectivessä seikkaili yksityisetsivä Red Lacey. Brucen kuuluisin dekkariluomus on kuitenkin Tiedonantotoimisto eli Information, Incorporated, josta kertovat novellit ilmestyivät Detective Tales -lehdessä 1930-luvun lopulla. Tiedonantotoimisto on nimestään huolimatta etsivätoimisto.
Ilmeisesti sarjan ensimmäinen novelli, suomenkieliseltä nimeltään yksinkertaisesti "Tiedonantotoimisto", on aivan liian lyhyt ollakseen kiinnostava: mysteeri selvitetään turhan nopeasti. Lisäksi tarina on rasistinen: itämainen taikuri Yoga Yomoda (jonka nimelle novellissa naureskellaan) hypnotisoi naisia antamaan hänelle rahansa. Novellissa on Amos Sewellin kuvitus. "Kuiskaavan kauhun tapaus" on vähintäänkin yhtä rasistinen — siinä Yogo-niminen musta mies tekee hypnoosimurhia. Tarinoiden rikollisilla on siis melkein samat nimet.
Kolmas suomennos, "Murhattu kapakkatanssijatar", on pätevä, joskin vähän sekava juttu poliitikkojen likaisesta pelistä: tuoreen senaattorin poika lavastetaan murhaajaksi ja senaattori-isää kiristetään. Ivy Lane (nimestään huolimatta mies) on Tiedonantotoimisto-novellien varsinainen sankari, hänen partnerinaan on Senator Greer, suomennoksissa senaattori Greer. Ajatusleikkinä voi miettiä, viittaavatko Tiedonantotoimisto-tarinoiden päähenkilöiden nimet ja olemukset jotenkin feminiiniseen päin — onko Rautanaamion homoseksuaalisuus sittenkään kaikki James Whalelta peräisin?
Erilainen novelli on "Kohtalon ivaa", joka on nimensä mukaisesti tyypillinen ironisen lopun varaan rakentuva kertomus. Siinä vanha itarana pidetty nainen pelkää henkensä puolesta kahdesta syystä: hän uskoo, että hänen luuloteltu omaisuuten-sa tullaan varastamaan ja ettei hänen omaisuutensa riitä pysymiseen hengissä. "Vetistä rakkautta" on puolestaan humoristinen rakkausnovelli.
Rikosnovellit:
Kohtalon ivaa, Seikkailujen Maailma 8/1949.
Tiedonantotoimisto, Seikkailujen Maailma 1/1937.
Tiedonantotoimisto: Kuiskaavan kauhun tapaus, Isku 51/1936.
Tiedonantotoimisto: Murhattu kapakkatanssijatar, Seikkailujen Maailma 1/1939.
Romanttiset novellit:
Vetistä rakkautta, Apu 30/1949.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti