Bill Crider

Bill Crider on tärkeämpi hahmo kuin tässä annan ymmärtää. Hän on varmasti ollut yksi keskeinen hahmo siinä prosessissa, jossa vanhat kovaksikeitetyt dekkarit ja muut pokkarit ovat nousseet kiinnostuksen kohteeksi - hän on kirjoittanut alan fanzineihin ja kirjoihin ja toimittanut yhden pokkarihakuteoksen (joka oli kai suunnattu kirjastoille ja kirjakaupoille ja on varmaankin aika kova keräilyharvinaisuus jenkeissä) ja nyttemmin blogissa. Myöhemmin olen julkaissut häneltä Iskussa yhden novellin.

Yli 60-vuotiaana, eläkkeellä olevana yliopiston opettajana Crider kirjoittaa edelleen aktiivisesti, vaikka on jenkeissä selkeästi ns. midlist-kirjailija. Mainittu Dan Rhodes -sarja ilmestyy edelleen. Vaikka tuossa sanon, muistaakseni sähköpostihaastattelun perusteella, että Crider ei itse arvosta Jack MacLane -nimellä ilmestyneitä kauhukirjoja, hän on blogissa pitänyt esillä Goodbye, Mom -nimistä kirjaa ja sitä ovat satunnaisesti muut bloggaajat ja harrastajat pitäneet erinomaisena noir-henkisenä kirjana.

Bill Crider (s. 1941) on välittäjähahmo 1950-luvun kovaksikeitettyjen kioskikirjojen ja uudemman, pehmeämmän dekkarin välillä. Hän aloitti vuonna 1981 julkaisemalla Jack Davisin kanssa yhden Nick Carterin nimeltä Tuontitavarana tappajat, mutta vasta muutaman vuoden tauon jälkeen hän loi vakiohahmonsa, sheriffi Dan Rhodesin. Tämä esiintyi ensimmäisen kerran romaanissa Too Late to Die (1986). Crider on kirjoittanut myös lännenkirjoja sekä suoraviivaisia kauhuromaaneja nimellä Jack MacLane. Crider tunnetaan 1950-luvun kioskipokkarien keräilijänä, joka on erityisen innostunut Harry Whittingtonista. Crider onkin kirjoittanut Whittingtonista pitkän artikkelin, joka on julkaistu sekä Murder Off the Rack- että The Big Book of Noir -teoksessa.
Tuontitavarana tappajat on Nick Carter -sarjassa erinomainen kirja. Sen toimintajaksot ovat sattuvia, siinä on huumoria eikä etnisiä vähemmistöjä kuvata mitenkään rasistisesti. Kirja etenee enemmän kovaksikeitetyn rikoskirjan kuin vakoiluromaanin tavoin — tässä Tuontitavarana tappajat muistuttaa esimerkiksi Michael Collinsin kirjoittamia Cartereita.
Bill Crider kertoo tutustuneensa Jack Davisiin osallistuessaan vuonna 1979 Howard Payne Collegessa kirjoituskurssille. Crider oli tässä vaiheessa julkaissut ainoastaan muutaman runon. Jack Davis ehdotti, että he kirjoittaisivat yhdessä kirjan ja nimenomaan Nick Carterin. Davis työskenteli kuljetusalalla ja oli lukenut Nick Carter -kirjoja, joita kuskit olivat jättäneet hänen toimistoonsa. ”Ne ovat rekkakuskien James Bondeja”, Davis oli sanonut. Hän oli sitä mieltä, että koska Crider opetti englantia ja koska hän taas osasi Nick Carterit ulkoa, he eivät voisi tehdä mitään väärin.
Crider oli tässä vaiheessa jo kerännyt monta vuotta kioskipokkareita ja tunsi hyvin John D. MacDonaldia, Day Keenea, Harry Whittingtonia ja Charles Williamsia. Lisäksi hän oli tehnyt väitöskirjansa Hammettista, Chandlerista ja Ross Macdonaldista. Nick Cartereita Crider oli lukenut, mutta hänellä ei ollut sarjassa mitään suosikkeja. Nyttemmin hänellä on omien sanojensa mukaan ainakin Michael Avallonen, Michael Collinsin, Manning Lee Stokesin ja Martin Cruz Smithin kirjoittamat Nick Carterit kokoelmissaan.
Kirjan kirjoittaminen kesti vuoden. Se hyväksyttiin, mutta uusi kustannustoimittaja hylkäsi kaksi seuraavaa juonitiivistelmää eivätkä Crider ja Davis enää kirjoittaneet yhtäkään Nick Carteria.
Criderin tuotannossa oli viiden vuoden tauko. Crider on kertonut ajatelleensa vuoden 1983 paikkeilla, ettei hänestä tulekaan kirjailijaa. Hän oli julkaissut toisen texasilaisen, Joe R. Lansdalen kanssa novellin, mutta ei ollut ajatellut tekevänsä romaania. Lansdale kuitenkin ehdotti, että he kirjoittaisivat sellaisen yhdessä. Crider kirjoitti ensimmäiset 50 sivua ja lähetti ne Lansdalelle, jonka ura oli kuitenkin tässä vaiheessa lähdössä nousuun. Lansdale ilmoitti, ettei ehdi osallistua yhteisen kirjan tekoon, mutta tähdensi, ettei kirjasta voisi tulla parempaa kuin se jo oli. Crider innostui kirjoittamaan kirjan loppuun — siitä tuli ensimmäinen osa Dan Rhodes -sarjaan eli Too Late to Die.
Jack MacLane -nimellä julkaistuista kauhupokkareista on suomennettu yksi, Paholaisen opetuslapset (1988). Crider ei itse pidä MacLane-kirjoja arvossa, mutta eivät ne tämän teoksen perusteella ole sen huonompia kuin lajityypin vastaavat kirjat muutenkaan. Kirja on lovecraftilainen kertomus pienestä texasilaisesta yliopistosta, jonka uskontotieteen professori harrastaa salatieteitä. Vähän hölmöksi kirja muuttuu siinä vaiheessa, kun itse Asmodeus laskeutuu maan päälle harrastamaan paheita. Kirjan päähenkilö on Barry Shannon, hallituksen laskuun toimiva ”siivooja”, joka saapuu kaupunkiin selvittämään opiskelijaveljensä outoa kuolemaa. Kaupungin sheriffin nimi on Jay Reasoner, mikä viittaa Criderin ystävään, lännenkirjailija James Reasoneriin. [Barry Shannon muuten todennäköisesti viittaa toiseen kirjailijaan ja Criderin ystävään, John Shannoniin.]

Romaani nimellä Nick Carter yhdessä Jack Davisin kanssa:
Tuontitavarana tappajat. Nick Carter 115. Suom. Jukka Heiskanen. Wennerbergs: Nørhaven 1983. Alun perin The Coyote Connection. Charter 1981.

Kauhuromaani nimellä Jack MacLane:
Paholaisen opetuslapset. Horror 5. Suom. Jorma-Veikko Sappinen. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1989. Alun perin Keepers of the Beast. Zebra 1988.