tiistaina, elokuuta 12, 2008

Carroll John Daly

Simo Sjöblomin dekkaribibliografian esipuheessa väitetään, että Carroll John Dalyn novelleja ei ole koskaan suomennettu - todistusaineisto päinvastaisen puolesta on mittava. Daly oli yksi tärkeimpiä pulp-kirjailijoita niin jenkeissä kuin Suomessakin: Seikkailujen Maailmassa käännettin toistakymmentä hänen novelliaan. Outoa ettei Sjöblom tiennyt tätä ja oikaissut (jonkun muun kirjoittamaa) esipuhetta.

Aina välillä esiintyy joku, jonka mielestä Daly on tärkeämpi kuin vain mainintana kirjallisuuden historiassa, mutta oma muistikuvani näistä novelleista - ja mainitusta romaanista - on että ne ovat hutiloiden tehtyjä ja sekavia. Olen lukenut jonkun Dalyn myös englanniksi ja yksi käännetty tarina löytyy myös kirjasta Kovaksi keitetyt (toim. Peter Haining, Book Studio 2000 tai jotain sinnepäin). Se on muistaakseni vanhempaa Dalya ja parempi. Tunnetuin Dalyn ihailijoista on ollut Mickey Spillane - tässä hänen kirjoittamansa fanikirje.

En ole alla olevassa osannut sanoa, että Dalyn myöhemmät romaanit ilmestyivät brittikustantajilta, mikä on usein - ei aina - merkki siitä, että tekstit eivät ole olleet kovin laadukkaita. Lisäksi olisi voinut mainita, että Dalyn kirjoja ei painettu uudestaan 1940-1950-lukujen pokkaribuumin aikana, mikä on outoa, koska Spillanen lukijoille olisi luullut Dalynkin kelvanneen, sen verran niissä pyssyt paukkuvat ja daamit kirkuvat. 1980- ja 1990-luvulla tuli joitain uusintajulkaisuja, kuten Mysterious Pressin kokoelma Satan Hall -tarinoita.

Carroll John Dalya (1889—1958) ei juuri pidetä kummoisena kirjailijana, mutta hänellä on lajityypin historiassa taattu paikka: hänen sanotaan keksineen koko kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden vuonna 1922 julkaisemallaan novellilla ”The False Burton Combs”. Siinä päähenkilö ei tosin vielä ole yksityisetsivä, vaan lähinnä seikkailija, joka ajautuu selvittämään rikoksia. Yksityisetsiväksi Dalyn sankari vaihtui kuitenkin jo seuraavana vuonna eli 1923. Sankariksi tuli Race Williams, joka on Dalyn luomuksista tunnetuin; muita Dalyn sarjasankareita ovat mm. Satan Hall ja Vee Brown.
Daly oli Mickey Spillanen suosikkikirjailija, minkä kyllä arvaa siitä, että Dalyn sankarit, olkootkin toisinaan poliiseja, ottavat kovin helposti oikeuden omiin käsiinsä. Väkivallan kuvauksia on paljon ja niissä on vaivoin peiteltyä sadismia — esimerkiksi sidottuja naisia esiintyy paljon. Race Williams on aina valmis väkivaltaan ja nukkuu ase tyynyn alla. Williamsilla ei ole myöskään minkäänlaisia omantunnonongelmia aseen ja nyrkkien käytöstä, vaan hänen mielestään ”jauhelihaa ei voi tehdä jauhamatta ensin vähän lihaa”.
Juonenrakentajana Daly on usein heikko, ja sanotaan, että kustantajat julkaisivat Dalyn novelleja hiukan pitkin hampain. Useat Dalyn novelleista ovatkin yllättävän vaikeita seurata — voi sanoa, että Daly toteutti erinomaisesti Chandlerin maksiimia siitä, että hankalan kohdan tullen kannattaa laittaa mies tulemaan ovesta ase kädessä. Lopulta kustantajat olivat kuitenkin tyytyväisiä, koska Daly ja varsinkin Race Williams -tarinat myivät hyvin. Daly ei ollut itse täysin tietoinen omasta roolistaan kirjallisuudenlajin luojana. Sittemmin Dalyn merkitys kirjailijana väheni ja hänen tärkeimmäksi tuotannokseen jäikin 1920—30-luvun novellituotanto. Siinä on riittävästi tuoreutta ja elävyyttä, jotta sitä voi lukea vielä tänäkin päivänä.
Suomeksi Race Williams esiintyy mm. novellissa ”Ruumis & Kumpp.” (1936). Novelli paljastaa sen, että varhaisimmat yksityisetsivät eroavat myöhemmistä, kuuluisammista kollegoistaan eritoten siinä, että heitä ei palkata hommiin, vaan he joutuvat niihin. Tämä lähentää Race Williamsia ja muita ajan yksityisetsiviä supersankareihin, joiden seikkailut lähtevät usein liikkeelle siitä, että jotkut superrikolliset yrittävät päästä heistä eroon. ”Ruumis & Kumpp.” -tarinassa ”hempeämielinen Jim” yrittää tappaa Williamsin, joka on aikoinaan tappanut Jimin rikostoverit. Williams pääsee lopulta ampumaan kaikki rikolliset kaksi revolveria käsissään.
Novellissa ”Verinen monogrammi” Williams pistää kovalla kädellä rikollisen johtaman hotellin järjestykseen. Hänen asiakkaansa kuolee sadististen murhaajien kynsissä, mutta Williams kostaa. ”Kuolema korjaa satoa” -novellissa Williams selvittää mutkikkaan kiristysvyyhden — lukijan mielestä liian mutkikkaan.
Dalyn sekavuus on pahimmillaan tarinassa ”Yksi ruumis lisää” (1938?), jonka alussa Williamsin toimistoon kävelee mies, iskee Williamsin apurin tainnoksiin ja pakottaa Williamsin allekirjoittamaan paperin, jossa tämä tunnustaa osallisuutensa huumekauppaan. Dalylla oli selvästi halu jatkaa Williamsin seikkailuja novellista toiseen, niinpä tämäkin viittaa sellaiseen novelliin, jota ei ole suomennettu. Daly sekoilee Liekki-nimisen naisen kanssa ja tämä taas kisailee Armin Loringin kanssa; Loring taas on koko kaupungin vaarallisin mies. Tarina päätyy Williamsin ja Loringin kaksintaisteluun Liekistä. Miten tähän päädytään, on joko osoitus Dalyn taidoista tai niiden puutteesta.
Toinen Dalyn sankari Vee Brown seikkailee mm. novellissa ”Punaista dynamiittia” (1936), jossa häntä yritetään saada ansaan: rikolliset tappavat satunnaisesti ihmisiä ja jättävät murhapaikalle lapun, jossa vaaditaan Brownin lähtöä kaupungista. Brown tietysti ratkaisee jutun ja tappaa kaikki rikolliset. Brownin asennetta kuvaa hyvin hänen ajatelmansa novellin loppupuolelta: ”Mies ammuttuna edestä päin ei koskaan voi kaatua eteenpäin kasvoilleen... erittäinkin kun hänellä ei ole kasvoja ollenkaan.” Minäkertojana (ja jonkinlaisena Watsonina) toimiva Condon kysyy jossain vaiheessa, nauttiiko Brown murhaamisesta ja tämä vastaa: ”Joskus minä nautin murhasta.”
Dalyn kerronta on parhaimmillaan juuri väkivaltaisissa kohtauksissa ja siinä on paikoin hykerryttävää groteskiutta, varsinkin viimeksi mainitun novellin alussa, jossa kuolemansyyntutkija juttelee muun muassa päivän politiikkaa: ”[Lääkäri] keskeytti hetkeksi puheensa, osoitti vuoteen alle ja sanoi sitten kärsimättömästi: — Ehkä joku antaa minulle pään vuoteen alta.” Brown elää supersankareiden lailla kaksoiselämää — hän säveltää salanimellä suosittuja iskelmiä.
Vaatimattomampaa Dalyn novellituotantoa edustaa ”Keltainen päiväkirja”, jossa Race Williams taistelee kreivi Jehdoa vastaan. Jehdo on tyypillinen itämainen suurrikollinen, joka kiduttaa mielellään Dalyn rakastettua ja työtoveria Florence Drummondia.
Dalyn ainoa romaanisuomennos Rikosten herra (1936) on omituinen valinta Kanervan kustannusliikkeeltä, koska se on suoraa jatkoa romaanille, jota ei ole suomennettu. Päähenkilöt ovat poliisitarkastaja Val Kildare ja toimittaja Jerry Hazard. Otsikon ”rikosten herra” on kiinalainen Wu Fang, joka käyttää kammottavien suunnitelmiensa toteuttamisessa mm. hindu Kumaria ja nauttii katsellessaan ruoskintaa. Wu Fang, Kildare ja Hazard ovat Robert J. Hoganin luomuksia; Hoganin Wu Fang -tarinoita on suomennettu ainakin yksi. Rikosten herra julkaistiin ensiksi Kanervan julkaisemassa Isku-lehdessä jatkokertomuksena numeroissa 23—32 vuonna 1936. Dalyn romaani on monessa suhteessa samanlainen kuin hänen novellinsa: meno on kovaa, väkivalta suorasukaista, rasismia on runsain mitoin. Juonellisesti romaani on paljon selkeämpi kuin Dalyn novellit ja siksi paljon helpompi seurata. Rikosten herra todistaa, että alkuperäinen kovaksikeitetty dekkari ei useinkaan ole kovin realistista. Kiinalaisten suurrikollisten käyttäminen ei ollut mitenkään harvinaista 1920—1940-luvuilla.

Rikosromaani:
Rikosten herra. Kanervan seikkailuromaaneja 1. Kanervan kustannusliike: Lahti 1944. Myös nimellä Wu Fang — rikosten herra, Isku 23—32/1936. Alun perin Emperor of Evil. Hutchinson 1936.

Rikosnovellit:
Keltainen päiväkirja, Seikkailujen Maailma 4/1938. Julkaistu ilman tekijän nimeä. (Race Williams)
Kenen tahansa, Seikkailujen Maailma 9/1949. (Race Williams; jatkoa novellille Kuoleman kirja)
Kuolema korjaa satoa, Seikkailujen Maailma 2/1955. (Race Williams)
Kuoleman kirja, Seikkailujen Maailma 6/1949. Alun perin mahdollisesti Murder Book, Black Mask, syyskuu 1934. (Race Williams)
Kuolleet eivät tapa, Seikkailujen Maailma 3/1943. Julkaistu ilman tekijän nimeä. Alun perin mahdollisesti Dead Men Don’t Kill, Dime Detective, lokakuu 1937. (Race Williams)
Miljoonan dollarin ruumis, Seikkailujen Maailma 4—5/1949. Alun perin The $ 1.000.000 Corpse, Dime Detective, joulukuu 1937. (Race Williams)
Punaista dynamiittia. Isku 1—6/1937. Alun perin Red Dynamite, Dime Detective, kesäkuu 1936.
Ruumis & Kumpp. Isku 40—45/1937. Alun perin Corpse & Company, Dime Detective, helmikuu 1936. (Race Williams)
Verinen monogrammi. Seikkailujen Maailma 2/1937. (Race Williams)
Yksi ruumis lisää. Seikkailujen Maailma 7/1938. Alun perin mahdollisesti A Corpse for a Corpse, Dime Detective, kesäkuu 1938. (Race Williams)

Tieteisnovelli:
Ajan ulkopuolella, Lukemista Kaikille 3/1958. Alun perin Outside of Time, Weird Tales, tammikuu 1950.

4 kommenttia:

Lurker kirjoitti...

Uskallan väittää, että Rikosten herra ei sittenkään ole Dalyn vaan Robert J. Hoganin kirja "The Case of the Yellow Mask", joka vain on julkaistu väärällä kirjailijanimellä. Netin kuvausten perusteella henkilöt ja juoni ja keskeinen motiivi kultainen naamio täsmäävät yks' yhteen.

Ehdin laittaa Kvaakiin viestin, ennen kuin luin tämän blogimerkintäsi.

Epäilin entisaikain piratismia vaan onko tässä vain kustannuspuolella sekoiltu?!

Juri kirjoitti...

Kiitos, Lurker, kommentista! Olet aivan varmasti oikeassa - en tiedä, miksi hälytyskellot eivät tuon tarkemmin soineet, kun tein Pulpografiaa. (Myöhemmin Kuudestilaukeavissa koetin aika tarkkaan selvittää kaikki tämmöiset ongelmalliset julkaisut.) [Puolustuksekseni voin sanoa, että 90-luvun lopulla ei ollut kovinkaan laajasti hyviä hakusanoja tai blogikirjoituksia Hoganin kaltaisista kirjailijoista tai Wu Fangin kaltaisista pulp-sankareista, eikä Hoganista muistaakseni ole yhdessäkään painetussa hakuteoksessa artikkelia. Nythän tuon vain guuglaisi {niin kuin sinä teit} ja oikea tieto olisi käden ulottuvilla välittömästi.]

Teen tästä paremmalla ajalla uuden postauksen ja koetan selvitellä tarkemmin taustoja. Tämähän vaatisi myös sitä, että Robert J. Hoganin hakusana Pulpografiassa kirjoitetaan uudestaan. (Häneltä näkyy suomennetun omalla nimelläänkin Wu Fang -jatkokertomus, "Musta Lotus", niin ikään Iskussa.)

Lurker kirjoitti...

Taisin kyllä bingata!

Sain käsiini tuon Wu Fang -kirjan Merimiehenkadulla lopettaneen Antinpojan ilmaisesta poiskannosta. Siksi kiinnostuin aiheesta. Yllättävän hyvä pulp-kirja, jossa ei tunnu olevan mitään rajoja toiminnalle ja tapahtumille.

Juri kirjoitti...

Tuosta poiskannosta ilmeisesti kerrotaan vielä vuosienkin jälkeen juttuja. (Mutta samaan aikaan sekä jännää että hiukan ahdistavaa kuulla divarin lakkauttamisesta. Se on osa kirjan kriisiä, jota ei ole mediassa vielä paljon käsitelty.)

Dalyn nimellä kulkeva Rikosten herra on itse asiassa aika yleinen kirja, sitä pitäisi saada melkein mistä tahansa hintaan 2-5 e. Sitä kun juuri kukaan ei halua.

Sen verran pitää vielä sanoa, että kun Pulpografiassa käsittelen sitä Dalyn kirjana, asetan sen väärin hardboiledin historiaan, vaikka joku Hogan kulkeekin enemmän Sax Rohmerin, Paul Favelin, alkuperäisen Nick Carterin ja tämmöisten jalanjäljillä.