Frederick C. Davisin (1902—1977) sanotaan julkaisseen yli tuhat novellia ja romaanejakin hän kirjoitti toista sataa. Pulp-julkaisuja, joissa Davisin novelleja julkaistiin, ovat mm. Dime Detective, Black Mask, johon hän kirjoitti jo 1920-luvulla, Detective Tales ja Terror Tales. Bill Pronzini arvostaa psykiatri Carter Colesta kertovia novelleja, jotka ilmestyivät alun perin Dime Detectivessa ja joita on suomennettukin, Seikkailujen Maailmassa.
Carter Cole -tarina ”Salaperäiset kaksoset” (1937) on järjettömyyteen ja epäuskottavuuteen asti melodramaattinen, mutta siinä on joitain omaperäisiä ideoita. Carter Cole ei sankarina ole kovinkaan kovaksikeitetty, vaan hän käyttää hyväkseen enemmänkin älyllistä päättelyä. Toinen Davisin vähemmän kovaksikeitetyistä sankareista oli Xenophon Cox, josta kertovia novelleja on suomennettu. Ilman tekijän nimeä suomennetussa novellissa ”Tapaus 102” (1935?) perintöä havitteleva mies murhaa ihmisiä aineella, joka sytyttää suoliston ja ruokatorven tuleen.
Davisin jotkut novellit ovat jonkinlaisia linkkejä kovaksikeitetyn yksityisetsiväperinteen ja kauhutyyppisten tarinoiden välillä. Toisessa suomennetussa Carter Cole -tarinassa ”Valekuningattaren salaisuus” joku murhaa ihmisiä mestaamalla ja tekee kuolleiden ihmisten päistä vahanukkeja ja lähettää niitä erinäisille ihmisille. Samanlaista uskottavuuden rajoilla hortoilemista on Cox-novellissa ”Kolmannettoista aivot” (1937). Siinä psykiatri laitetaan järjestämään rikas perijä hulluksi: tämä pannaan mm. huoneeseen, jonka huonekalut on naulattu kattoon.
Carter Cole -tarina ”Salaperäiset kaksoset” (1937) on järjettömyyteen ja epäuskottavuuteen asti melodramaattinen, mutta siinä on joitain omaperäisiä ideoita. Carter Cole ei sankarina ole kovinkaan kovaksikeitetty, vaan hän käyttää hyväkseen enemmänkin älyllistä päättelyä. Toinen Davisin vähemmän kovaksikeitetyistä sankareista oli Xenophon Cox, josta kertovia novelleja on suomennettu. Ilman tekijän nimeä suomennetussa novellissa ”Tapaus 102” (1935?) perintöä havitteleva mies murhaa ihmisiä aineella, joka sytyttää suoliston ja ruokatorven tuleen.
Davisin jotkut novellit ovat jonkinlaisia linkkejä kovaksikeitetyn yksityisetsiväperinteen ja kauhutyyppisten tarinoiden välillä. Toisessa suomennetussa Carter Cole -tarinassa ”Valekuningattaren salaisuus” joku murhaa ihmisiä mestaamalla ja tekee kuolleiden ihmisten päistä vahanukkeja ja lähettää niitä erinäisille ihmisille. Samanlaista uskottavuuden rajoilla hortoilemista on Cox-novellissa ”Kolmannettoista aivot” (1937). Siinä psykiatri laitetaan järjestämään rikas perijä hulluksi: tämä pannaan mm. huoneeseen, jonka huonekalut on naulattu kattoon.
Carter Cole seikkailee myös tarinassa ”Mykän jättiläisen arvoitus”, jossa hän törmää erilaisia fobioita potevaan huippututkijaan, jonka vaimo on kadonnut salaperäisissä olosuhteissa ja joka piilottelee kotonaan lapsen tasolle jäänyttä epämuodostunutta tytärtään. Novellissa ”Tohtori Graggin tapaus” (pitäisi olla ”Craggin”) kaivetaan esiin mies, joka vaati tulla haudattavaksi sementtiin valettuna. Miehen tyttärellä on pakkomielle tuoda vieraille ihmisiä outoja esineitä — Carter Cole saa novellin alussa veitsen ja myöhemmin pullon, jossa tytär luulee olevan myrkkyä.
Bill Pronzinin arvio siitä, että Davisin pulp-novellit olivat monia aikalaisiaan parempia, on hiukan outo. Sinänsä novellit ovat kyllä sujuvia ja mukaansatempaavia, vaikka tekojen motiivien selitystä ei paljoakaan ole ja jutut jäävät yleensä epäuskottaviksi. Tämä oli tietysti 1930-luvun pulp-novellien yleinen ominaisuus eikä siitä voi pelkästään yksittäistä kirjailijaa syyttää.
Davis tapaili myös selkeämpiä kauhuaiheita. ”Paholaisen kello” kertoo kylästä, jota paholaismainen kello pitää kauhun vallassa: aina sen lyödessä kuolleet nousevat haudoistaan. Loppuratkaisu muuttaa novellin melko tavanomaiseksi rikostarinaksi. Kovaksikeitetympää tuotantoa edustaa ”Syntinen enkeli”, jossa poliisivoimista erotettu Peter Blade pistää aisoihin hänen ystävänsä lapsen kidnapanneet rikolliset. Tyyli on tiivistä ja kerronta nopeaa, välillä liiankin nopeaa, eikä henkilökuvauksesta voi puhua. ”Teräsnyrkki” kertoo herrasmiesyksityisetsivä Deventer Van Winklestä (!), joka mieluummin selvittää rikoksia kentällä kuin ottaa maksavia asiakkaita vastaan toimistossaan. Novelli on ilmeisesti peräisin jo 1920-luvulta, jolloin Davis oli aloittanut uransa.
Näitä parempi on huimapäisestä reportterista Keyhole Kerrystä (suomeksi Ketterä Kerry) kertova ”Eetteriaaltojen kuningas”. Reportteri päättää lavastaa itsemurhan murhaksi ja väittää radiossa tehneensä sen — ideana on raportoida sähkötuolirangaistuksesta niin pitkälle kuin se vain mahdollista, kunnes toimittajan huolella järjestämä alibi todennettaisiin. Ongelmia aiheuttaa se, että itsemurha onkin oikeasti murha. Novellin juoni on monimutkainen, mutta Davis pitää langat käsissään hyvin. Valitettavasti loppu on epäuskottava.
”Salaperäinen hyökkääjä” on Davisin novellituotantoa 1940-luvulta. Se muistuttaa hengeltään hiukan Dashiell Hammettin Nick ja Nora -tarinoita. Lähtökohta ainakin on hauska: jonkinlainen juorutoimisto joutuu selvittämään myös rikoksia.
Davis alkoi 1930-luvulla julkaista romaaneja salanimellä Stephen Ransome. Luovuttuaan 1950-luvulla oman nimensä käytöstä kirjallisissa töissään hän jatkoi Ransome-kirjojen kirjoittamista. Näistä on suomennettu yksi, Sinivalkoinen urheiluvaunu (1959), joka muistuttaa arkisen painajaisen kuvauksessaan Cornell Woolrichia ja rauhallisessa kertojanotteessaan Patricia Highsmithia. Ransome-kirjoja pidetään muutenkin hyvinä, ja ne todistavat Davisin melkein yllättävää kypsymistä taiteilijana. Poissa ovat pulp-tarinoiden maneerit ja metelöinti ja tilalla on selkeä kuvaus ihmisistä häilyvien identiteettien kurimuksessa. Sinivalkoisessa urheiluvaunussa taiteilija Burton Fisher tapaa tuntemattoman tytön, joka väittää seurustelleensa hänen kanssaan jo monta viikkoa. Kun tyttö murhataan Fisherin huvilalla, on painajainen hyvässä vauhdissa. Davis/Ransome pitää lukijan taitavasti otteessaan ja lopussa on katkeruutta elämän mahdollisuuksien hupenemisesta ja ihmisen toiveista vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Vastaavaa temppua — siirtymistä pulpista ”vakavaan” kirjallisuuteen — ei moni alan kirjailija Chandlerin lisäksi ole tehnyt ja tämän vuoksi Davis kannattaakin pitää mielessä. On sääli, ettei Stephen Ransome -kirjoja ole käännetty useampia.
Salanimeä Curtis Steele Davis käytti James Christopher -tarinoissaan, joita ilmestyi 20—30 liki romaaninmittaisena Operator No. 5 -nimisessä lehdessä. Tulevaisuuteen sijoittuvissa Christopher-tarinoissa sankari taistelee Amerikan valloittanutta Keskikeisarikuntaa vastaan. Pari näistä on suomennettu. ”Kuoleman armeijassa” Jimmy Christopher, Sähköttäjä 5, tuhoaa valloittajan käyttämän vihreän kaasun salaisuuden. Vaikka miehittäjäarmeija on kiinalainen, valloittajien nimet ovat saksalaisia — heidän keisarinsa on Maximilian ja hänen sadistinen poikansa Rudolf. Keskikeisarivaltakunnan tunnus on verinen pää, jonka alla on kaksi miekkaa ristissä. Ei tarvita kummoistakaan historioitsijaa kertomaan, että Steelen pienoisromaanissa kuvataan nousevan natsi-Saksan uhkaa. Sellaisenaan Steelen Operator-kertomukset ovat kelvollista seikkailuviihdettä.
Simo Sjöblom väittää dekkaribibliografiassaan, että kokoomateoksen Savupaholainen (Minerva 1924) niminovelli olisi samaisen Frederick C. Davisin kirjoittama. Tämä on epäselvää ja sellaiseksi jäänee. Davis kirjoitti novelleja jo 1920-luvun alussa, mutta ”Savupaholaisen” nimistä novellia en ole bibliografioista löytänyt. Sjöblom tekee kuitenkin virheen väittäessään Davisia englantilaiseksi. [Ks. alla.]
Rikosromaani nimellä Stephen Ransome:
Sinivalkoinen urheiluvaunu. Salama 86. Suom. Pauli A. Kopperi. Gummerus: Jyväskylä 1960. Alun perin I’ll Die For You. Doubleday 1959.
Bill Pronzinin arvio siitä, että Davisin pulp-novellit olivat monia aikalaisiaan parempia, on hiukan outo. Sinänsä novellit ovat kyllä sujuvia ja mukaansatempaavia, vaikka tekojen motiivien selitystä ei paljoakaan ole ja jutut jäävät yleensä epäuskottaviksi. Tämä oli tietysti 1930-luvun pulp-novellien yleinen ominaisuus eikä siitä voi pelkästään yksittäistä kirjailijaa syyttää.
Davis tapaili myös selkeämpiä kauhuaiheita. ”Paholaisen kello” kertoo kylästä, jota paholaismainen kello pitää kauhun vallassa: aina sen lyödessä kuolleet nousevat haudoistaan. Loppuratkaisu muuttaa novellin melko tavanomaiseksi rikostarinaksi. Kovaksikeitetympää tuotantoa edustaa ”Syntinen enkeli”, jossa poliisivoimista erotettu Peter Blade pistää aisoihin hänen ystävänsä lapsen kidnapanneet rikolliset. Tyyli on tiivistä ja kerronta nopeaa, välillä liiankin nopeaa, eikä henkilökuvauksesta voi puhua. ”Teräsnyrkki” kertoo herrasmiesyksityisetsivä Deventer Van Winklestä (!), joka mieluummin selvittää rikoksia kentällä kuin ottaa maksavia asiakkaita vastaan toimistossaan. Novelli on ilmeisesti peräisin jo 1920-luvulta, jolloin Davis oli aloittanut uransa.
Näitä parempi on huimapäisestä reportterista Keyhole Kerrystä (suomeksi Ketterä Kerry) kertova ”Eetteriaaltojen kuningas”. Reportteri päättää lavastaa itsemurhan murhaksi ja väittää radiossa tehneensä sen — ideana on raportoida sähkötuolirangaistuksesta niin pitkälle kuin se vain mahdollista, kunnes toimittajan huolella järjestämä alibi todennettaisiin. Ongelmia aiheuttaa se, että itsemurha onkin oikeasti murha. Novellin juoni on monimutkainen, mutta Davis pitää langat käsissään hyvin. Valitettavasti loppu on epäuskottava.
”Salaperäinen hyökkääjä” on Davisin novellituotantoa 1940-luvulta. Se muistuttaa hengeltään hiukan Dashiell Hammettin Nick ja Nora -tarinoita. Lähtökohta ainakin on hauska: jonkinlainen juorutoimisto joutuu selvittämään myös rikoksia.
Davis alkoi 1930-luvulla julkaista romaaneja salanimellä Stephen Ransome. Luovuttuaan 1950-luvulla oman nimensä käytöstä kirjallisissa töissään hän jatkoi Ransome-kirjojen kirjoittamista. Näistä on suomennettu yksi, Sinivalkoinen urheiluvaunu (1959), joka muistuttaa arkisen painajaisen kuvauksessaan Cornell Woolrichia ja rauhallisessa kertojanotteessaan Patricia Highsmithia. Ransome-kirjoja pidetään muutenkin hyvinä, ja ne todistavat Davisin melkein yllättävää kypsymistä taiteilijana. Poissa ovat pulp-tarinoiden maneerit ja metelöinti ja tilalla on selkeä kuvaus ihmisistä häilyvien identiteettien kurimuksessa. Sinivalkoisessa urheiluvaunussa taiteilija Burton Fisher tapaa tuntemattoman tytön, joka väittää seurustelleensa hänen kanssaan jo monta viikkoa. Kun tyttö murhataan Fisherin huvilalla, on painajainen hyvässä vauhdissa. Davis/Ransome pitää lukijan taitavasti otteessaan ja lopussa on katkeruutta elämän mahdollisuuksien hupenemisesta ja ihmisen toiveista vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Vastaavaa temppua — siirtymistä pulpista ”vakavaan” kirjallisuuteen — ei moni alan kirjailija Chandlerin lisäksi ole tehnyt ja tämän vuoksi Davis kannattaakin pitää mielessä. On sääli, ettei Stephen Ransome -kirjoja ole käännetty useampia.
Salanimeä Curtis Steele Davis käytti James Christopher -tarinoissaan, joita ilmestyi 20—30 liki romaaninmittaisena Operator No. 5 -nimisessä lehdessä. Tulevaisuuteen sijoittuvissa Christopher-tarinoissa sankari taistelee Amerikan valloittanutta Keskikeisarikuntaa vastaan. Pari näistä on suomennettu. ”Kuoleman armeijassa” Jimmy Christopher, Sähköttäjä 5, tuhoaa valloittajan käyttämän vihreän kaasun salaisuuden. Vaikka miehittäjäarmeija on kiinalainen, valloittajien nimet ovat saksalaisia — heidän keisarinsa on Maximilian ja hänen sadistinen poikansa Rudolf. Keskikeisarivaltakunnan tunnus on verinen pää, jonka alla on kaksi miekkaa ristissä. Ei tarvita kummoistakaan historioitsijaa kertomaan, että Steelen pienoisromaanissa kuvataan nousevan natsi-Saksan uhkaa. Sellaisenaan Steelen Operator-kertomukset ovat kelvollista seikkailuviihdettä.Simo Sjöblom väittää dekkaribibliografiassaan, että kokoomateoksen Savupaholainen (Minerva 1924) niminovelli olisi samaisen Frederick C. Davisin kirjoittama. Tämä on epäselvää ja sellaiseksi jäänee. Davis kirjoitti novelleja jo 1920-luvun alussa, mutta ”Savupaholaisen” nimistä novellia en ole bibliografioista löytänyt. Sjöblom tekee kuitenkin virheen väittäessään Davisia englantilaiseksi. [Ks. alla.]
Rikosromaani nimellä Stephen Ransome:
Sinivalkoinen urheiluvaunu. Salama 86. Suom. Pauli A. Kopperi. Gummerus: Jyväskylä 1960. Alun perin I’ll Die For You. Doubleday 1959.
Rikosnovellit:
Eetteriaaltojen kuningas, Seikkailujen Maailma 4/1938. Julkaistu uudelleen nimellä Reportterikuningas, Seikkailujen Maailma 7—8/1945.
Kolmannettoista aivot, Seikkailujen Maailma 3/1937.
Mykän jättiläisen arvoitus, Seikkailujen Maailma 11/1953. (Carter Cole)
Paholaisen kello, Seikkailujen Maailma 10/1942.
Salaperäinen hyökkääjä, Seikkailujen Maailma 11/1951.
Salaperäiset kaksoset, Seikkailujen Maailma 3/1937. Alun perin The Case of the Terrified Twins, Dime Detective, maaliskuu 1937. (Carter Cole)
Syntinen enkeli, Isku 44/1936.
Tapaus n:o 101, Seikkailujen Maailma 11/1943. Alun perin The Trail of the Thirteenth Brain, Detective Tales, huhtikuu 1937. (Xenophon Cox; novellissa on Monroe Eisenbergin kuvitus)
Tapaus 102, Seikkailujen Maailma 10/1942. Julkaistu ilman kirjoittajan nimeä. Alun perin mahdollisesti Death’s Flaming Hour, Detective Tales, syyskuu 1935. (Xenophon Cox)
Teräsnyrkki, Seikkailujen Maailma 4/1943.
Tohtori Graggin tapaus, Seikkailujen Maailma 1/1955. (Carter Cole; nimen pitäisi olla ”Craggin”.) Valekuningattaren salaisuus, Seikkailujen Maailma 8/1949.
Eetteriaaltojen kuningas, Seikkailujen Maailma 4/1938. Julkaistu uudelleen nimellä Reportterikuningas, Seikkailujen Maailma 7—8/1945.
Kolmannettoista aivot, Seikkailujen Maailma 3/1937.
Mykän jättiläisen arvoitus, Seikkailujen Maailma 11/1953. (Carter Cole)
Paholaisen kello, Seikkailujen Maailma 10/1942.
Salaperäinen hyökkääjä, Seikkailujen Maailma 11/1951.
Salaperäiset kaksoset, Seikkailujen Maailma 3/1937. Alun perin The Case of the Terrified Twins, Dime Detective, maaliskuu 1937. (Carter Cole)
Syntinen enkeli, Isku 44/1936.
Tapaus n:o 101, Seikkailujen Maailma 11/1943. Alun perin The Trail of the Thirteenth Brain, Detective Tales, huhtikuu 1937. (Xenophon Cox; novellissa on Monroe Eisenbergin kuvitus)
Tapaus 102, Seikkailujen Maailma 10/1942. Julkaistu ilman kirjoittajan nimeä. Alun perin mahdollisesti Death’s Flaming Hour, Detective Tales, syyskuu 1935. (Xenophon Cox)
Teräsnyrkki, Seikkailujen Maailma 4/1943.
Tohtori Graggin tapaus, Seikkailujen Maailma 1/1955. (Carter Cole; nimen pitäisi olla ”Craggin”.) Valekuningattaren salaisuus, Seikkailujen Maailma 8/1949.
Jatkokertomukset nimellä Curtis Steele:
Kuoleman armeija, Isku 7—16/1937. Alun perin The Army of the Dead, Operator #5, maaliskuu 1935.
Vihreä kaasu, Seikkailujen Maailma 1—3/1943. Alun perin mahdollisesti The Green Death Mists, Operator #5, marraskuu 1934.
Tässä juttu, jonka kirjoitin pari vuotta Pulpografian ilmestymisen jälkeen Ruumiin kulttuuriin ja jossa selvitin, että Savupaholainen-kirjan sisältämä Frederick C. Davisin novelli on kuin olikin saman pulp-miehen kirjoittama, vaikka alun perin, novellin tyylilajin perusteella, oletinkin, että kyse on jostakusta muusta.
Savupaholaisen arvoitus ratkeaa
Kirjoitin kaksi vuotta sitten amerikkalaista pulp-kirjailijaa Frederick C. Davisia käsitellessäni, että novelli ”Savupaholainen” ei voi olla saman amerikkalaisen Davisin kirjoittama, koska tietojeni mukaan hän ei olisi kirjoittanut niin aikaisin kuin Minervan julkaisema novellikokoelma Savupaholainen on suomennettu. Kirjoitin myös, että arvoitus ei ilmeisesti koskaan ratkea.
Ratkesi kuitenkin. Olin olettanut, että Davis on enemmän 30-luvun ja kovaksikeitetyn koulukunnan ja Black Maskin kasvatti enkä ollut voinut uskoa, että hän olisi jo 20-luvulla kirjoittanut ”Savupaholaisen” kaltaista hienostelevaa rikoskirjallisuutta. Totuus on toisenlainen: Davisin ensimmäiset novellit ilmestyivät jo kun hän oli vähän päälle kaksikymppinen ja hän kirjoitti seikkailu- ja rikosnovelleja sellaisiin pulp-lehtiin kuin Argosy ja Short Stories. Hän kyllä siirtyi 30-luvulla kovaksikeitetymmän tarinoinnin pariin, mutta ”Savupaholaisen” kaltaisia juttuja hän teki melkein koko 20-luvun.
Koko Minervan julkaisema novellikokoelma näyttää olevan englantilaisen Detective Magazinen sivuilta koottu. Detective Magazine oli sikäläinen vastine amerikkalaisille pulp-lehdille ja se ilmestyi vuosina 1922-1925. Lehdessä julkaistiin uusintapainoksina amerikkalaisia novelleja ja joitain alkuperäisiä. Davisin ”The Smoke Devil” ilmestyi lehdessä vuonna 1923 – tarkkaan ottaen lokakuun kolmas päivä.
Muutkin Savupaholaisen kirjoittajat ovat Detective Magazinen vakionimiä. Amerikkalainen Ellis Barker Butler eli vuosina 1869-1937 ja kirjoitti kymmeniä, ellei satoja novelleja ajan eri lehtiin. John Joy Bell (1871-1934) taas oli englantilainen, mutta yhtä lailla tuottelias novellikirjailija. Buckley Watersin novelleissa vakiohenkilönä oli seikkailija Beaver Busant. Nimimerkiltä kuulostava A. Sadler kirjoitti Detective Magazineen sarjaa Slim Bradleysta, joka on myös suomennetun ”Öisen retken” päähenkilö. Valentine Goldsmithistä taas ei tietoja löydy eikä paljoa edes E. eli Elinor Maxwellista.
Frederick C. Davis oli porukan ainoa, joka tietojeni mukaan julkaisi romaaneja. Davisin urahan oli pitkä ja se kesti aina 1960-luvun loppuun. Edelleen suositeltava on Stephen Ransome –nimellä suomennettu romaani Sinivalkoinen urheiluvaunu (1959).
Mistä novellit ovat sitten Suomeen kulkeutuneet? Sitä on vaikea sanoa. Savupaholainen voi olla pantu täällä kirjan kansiin suoraan Detective Magazinen sivuilta – ei ole tyystin mahdotonta, että täällä olisi luettu englantilaista jännärilehteä. Mahdollista on myös, että kirja on käännetty vaikkapa ruotsalaisesta tai saksalaisesta vastineesta. Kustantaja Minervalla oli kuitenkin yhteyksiä ulkomaisiin kustantajiin, mistä kertoo se, että he julkaisivat mm. Stewart Edward Whiten ja William MacLeod Rainen kaltaisia amerikkalaisia lännenkirjailijoita ja amerikkalaisen A. Hyatt Verrillin Radiosalapoliisit-kirjoja.
Ehkä tämäkin arvoitus joskus ratkeaa.
Savupaholainen. Suom. H. Vaaja. (Simo Sjöblomin bibliografian mukaan suomentaja on Helmi Nykänen.) Minerva: Tampere 1924.
Sisältää novellit (kaikki peräisin The Detective Magazine -lehdestä):
Frederick C. Davis: Savupaholainen. Alun perin The Smoke Devil. The Detective Magazine, 3.10.1923. Valentine Goldsmith: Teletacter kertoo. Alun perin The Teletacter Tells, 3.10.1923. Buckley Waters: Syrakusalainen kultaraha. Alun perin The Syracusan Tetradrachum, 3.10.1923. Ellis Barker Butler: Petos. Alun perin ilmeisesti The Throw Down, 18.1.1923. E(linor). Maxwell: Kolmisormi-Joe. Alun perin Three-Fingered Joe, 5.1.1923. E(linor). Maxwell: Erakkomaja. Alun perin The House on the Hill, 31.10.1923.J(ohn). J(oy). Bell: Herra John Dewin ainoa yritys. Alun perin The Sole Effort of Mr. John Dew, 5.1.1923. A. Sadler: Öinen retki. alun perin Nightwork, 3.10.1923.
Kirjoitin kaksi vuotta sitten amerikkalaista pulp-kirjailijaa Frederick C. Davisia käsitellessäni, että novelli ”Savupaholainen” ei voi olla saman amerikkalaisen Davisin kirjoittama, koska tietojeni mukaan hän ei olisi kirjoittanut niin aikaisin kuin Minervan julkaisema novellikokoelma Savupaholainen on suomennettu. Kirjoitin myös, että arvoitus ei ilmeisesti koskaan ratkea.
Ratkesi kuitenkin. Olin olettanut, että Davis on enemmän 30-luvun ja kovaksikeitetyn koulukunnan ja Black Maskin kasvatti enkä ollut voinut uskoa, että hän olisi jo 20-luvulla kirjoittanut ”Savupaholaisen” kaltaista hienostelevaa rikoskirjallisuutta. Totuus on toisenlainen: Davisin ensimmäiset novellit ilmestyivät jo kun hän oli vähän päälle kaksikymppinen ja hän kirjoitti seikkailu- ja rikosnovelleja sellaisiin pulp-lehtiin kuin Argosy ja Short Stories. Hän kyllä siirtyi 30-luvulla kovaksikeitetymmän tarinoinnin pariin, mutta ”Savupaholaisen” kaltaisia juttuja hän teki melkein koko 20-luvun.
Koko Minervan julkaisema novellikokoelma näyttää olevan englantilaisen Detective Magazinen sivuilta koottu. Detective Magazine oli sikäläinen vastine amerikkalaisille pulp-lehdille ja se ilmestyi vuosina 1922-1925. Lehdessä julkaistiin uusintapainoksina amerikkalaisia novelleja ja joitain alkuperäisiä. Davisin ”The Smoke Devil” ilmestyi lehdessä vuonna 1923 – tarkkaan ottaen lokakuun kolmas päivä.
Muutkin Savupaholaisen kirjoittajat ovat Detective Magazinen vakionimiä. Amerikkalainen Ellis Barker Butler eli vuosina 1869-1937 ja kirjoitti kymmeniä, ellei satoja novelleja ajan eri lehtiin. John Joy Bell (1871-1934) taas oli englantilainen, mutta yhtä lailla tuottelias novellikirjailija. Buckley Watersin novelleissa vakiohenkilönä oli seikkailija Beaver Busant. Nimimerkiltä kuulostava A. Sadler kirjoitti Detective Magazineen sarjaa Slim Bradleysta, joka on myös suomennetun ”Öisen retken” päähenkilö. Valentine Goldsmithistä taas ei tietoja löydy eikä paljoa edes E. eli Elinor Maxwellista.
Frederick C. Davis oli porukan ainoa, joka tietojeni mukaan julkaisi romaaneja. Davisin urahan oli pitkä ja se kesti aina 1960-luvun loppuun. Edelleen suositeltava on Stephen Ransome –nimellä suomennettu romaani Sinivalkoinen urheiluvaunu (1959).
Mistä novellit ovat sitten Suomeen kulkeutuneet? Sitä on vaikea sanoa. Savupaholainen voi olla pantu täällä kirjan kansiin suoraan Detective Magazinen sivuilta – ei ole tyystin mahdotonta, että täällä olisi luettu englantilaista jännärilehteä. Mahdollista on myös, että kirja on käännetty vaikkapa ruotsalaisesta tai saksalaisesta vastineesta. Kustantaja Minervalla oli kuitenkin yhteyksiä ulkomaisiin kustantajiin, mistä kertoo se, että he julkaisivat mm. Stewart Edward Whiten ja William MacLeod Rainen kaltaisia amerikkalaisia lännenkirjailijoita ja amerikkalaisen A. Hyatt Verrillin Radiosalapoliisit-kirjoja.
Ehkä tämäkin arvoitus joskus ratkeaa.
Savupaholainen. Suom. H. Vaaja. (Simo Sjöblomin bibliografian mukaan suomentaja on Helmi Nykänen.) Minerva: Tampere 1924.
Sisältää novellit (kaikki peräisin The Detective Magazine -lehdestä):
Frederick C. Davis: Savupaholainen. Alun perin The Smoke Devil. The Detective Magazine, 3.10.1923. Valentine Goldsmith: Teletacter kertoo. Alun perin The Teletacter Tells, 3.10.1923. Buckley Waters: Syrakusalainen kultaraha. Alun perin The Syracusan Tetradrachum, 3.10.1923. Ellis Barker Butler: Petos. Alun perin ilmeisesti The Throw Down, 18.1.1923. E(linor). Maxwell: Kolmisormi-Joe. Alun perin Three-Fingered Joe, 5.1.1923. E(linor). Maxwell: Erakkomaja. Alun perin The House on the Hill, 31.10.1923.J(ohn). J(oy). Bell: Herra John Dewin ainoa yritys. Alun perin The Sole Effort of Mr. John Dew, 5.1.1923. A. Sadler: Öinen retki. alun perin Nightwork, 3.10.1923.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti