Arvostelu Edgar Allan Poen romaanista Arthur Gordon Pymin selonteko, joka ilmestyi Teokselta pari viikkoa sitten. Hieno teko, vaikka romaani onkin aika vaihtelevantasoinen.
Tämä juttu tulee joskus aikanaan Kulttuurivihkoihin, mutta postitan sen nyt jo blogiin, jotta sillä olisi edes vähän lukijoitakin. (Minun piti kirjoittaa tästä isohkoon sanomalehteen, mutta kirja annettiinkin toiselle kirjoittajalle, ja siinä vaiheessa oli enää todella vaikea löytää mediaa, joka ottaisi jutun vastaan ja vielä maksaisi kunnolla.)
Puhdasta valkoisuutta Etelänavalla
Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko (The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket, 1838). Suom. Jaana Kapari-Jatta. 262 s. Teos.
Bruce Chatwin kirjoittaa kirjassaan Patagonia, Patagonia (1987) siitä, miten länsimainen mielikuvitus on aina pyrkinyt kaukaisuuteen. Patagonian karut rannikot Etelä-Amerikan kauimmaisilla reunoilla ovat tarjonneet monille seikkailijoille ja kirjailijoille tilaisuuden kuvitella mitä monenlaisimpia asioita. Yksi esimerkki Patagoniaan liittyvästä kaipuusta tai pelosta on Edgar Allan Poen romaani Arthur Gordon Pymin selonteko (1838), jonka suomennos ilmestyi maaliskuussa ensimmäistä kertaa liki sataan vuoteen.
Aiempi suomennos on ollut antikvariaattien haluttuja harvinaisuuksia, ja Teoksen suomennosprojektia on syytä tervehtiä ilolla. Meriseikkailuaiheinen Arthur Gordon Pymin selonteko jatkaa hienosti Teoksen pari vuotta sitten ilmestynyttä aiempaa Poe-kirjaa, koottujen novellien tuhatsivuista laitosta, jossa olleista tarinoista suurta osaa ei ollut koskaan aikaisemmin julkaistu suomeksi.
Arthur Gordon Pymin selonteko oli kirjoittajansa ainoa romaani eikä se ole täysin ongelmaton. Poe-kaanonissa se onkin ollut marginaalinen teos. Tunnetuimpien kauhunovellien rinnalla se onkin löysempi teos, jossa Poe jaarittelee ja jahkailee. Kirjan alkuosa juuttuu pitkäksi aikaa sankarin salamatkustajuuteen, vaikka kuvaus miehestä vangittuna piilopaikkaansa onkin Poen keskeisiä aiheita.
Poe myös lisäilee selontekon keskelle sanakirjamaisia selostuksia esimerkiksi uusista Etelämeren saarista, joita henkilöt matkoillaan löytävät, sekä niiden eläimistöstä. Kannattaa muistaa, että tämä oli tavallinen tapa 1800-luvun romaaneissa, ja esimerkiksi Herman Melvillen Moby Dickissä on samantyyppisiä aineksia. Nykylukijaa tällaiset luvut kuitenkin tuppaavat kyllästyttämään.
Kirjan osilla ei tunnu myöskään olevan yhteyttä toisiinsa. Puolivälissä saadaan hyytävä kertomus haaksirikkoutuneesta laivasta, jonka miehistö vajoaa hulluuden partaalle ja turvautuu ihmissyöntiin, mutta seikkailu tuntuu pelastumisen jälkeen jatkuvan oudosti ilman temaattista yhteyttä alkuosaan.
Loppuosa, jossa Arthur Gordon Pym joukkoineen rantautuu Patagoniaan, tuntuu jäävän kesken, ja lopetusta on pidetty osoituksena siitä, että Poe ei ole ollut riittävän kiinnostunut omasta työstään. Todennäköisesti on oltu myös sitä mieltä, että kirjailijan alkoholismi olisi vaikuttanut asiaan.
Poe oli kuitenkin huolellinen kirjailija, jolla oli kärsivällisyyttä tehdä kirjoistaan ja novelleistaan monimutkaisia leikkejä. Arthur Gordon Pymin selontekoakin saattelee Pymin itsensä kirjoittamaksi väitetty esipuhe, jossa hän ottaa kantaa Edgar Allan Poen kirjoittamaan ja aiemmin ilmestyneeseen jatkokertomukseen, jonka "virheitä" hän on halunnut korjata ja siksi kirjoittanut kokonaiset selontekonsa. Kun kirjassa on näin viitseliäästi koottu kehys, tuntuisi oudolta, että lopetuksen aukijättäminen olisi silkka vahinko.
Oli miten oli, lopetus on erityisen voimakas. Pym kohtaa Patagonian asukkaat, jotka ovat kauttaaltaan mustia ja puhuvat outoa kieltä. Alkuasukkaat huijaavat Pymiä ja hänen seuruettaan ja tuhoavat tämän laivan ja Pym joutuu pakenemaan. Näissä kohdissa Poe kiihdyttää toiminnan äärimmilleen.
Paetessaan lopulta mustia patagonialaisia Pym ajautuu laivallaan lähemmäs Antarktista - ja kirja päättyy kuin kesken sivun kohtaukseen, jossa hän näkee rannalla suuren, täysin valkoisen hahmon. Lukijan päähän jää soimaan mustien patagonialaisten valkoista tarkoittava kauhunhuuto "Tekeli-li!" (Lukija olettaisi, että Pym kuolee tai vähintäänkin katoaa, mutta kuten huomattiin, hän on palannut retkiltään ja kirjoittanut julkaistavaksi oman kuvauksensa.)
Poen erikoisella kuvauksella on historiallinen taustansa. Hän oli innostunut amerikkalaisen upseeri J. C. Symmesin vuonna 1818 esittämästä teoriasta, että Maapallon navat ovat onttoja ja niillä vallitsee leuto ilmasto. Sykäyksen Pymin Patagonia-seikkailuille olivat antaneet lukuisat 1800-luvun alkupuolella ilmestyneet matkakirjat, joissa oli kerrottu tulimaalaisista - Charles Darwinin matkakumppani Robert FitzRoy oli tulkinnut, että nämä olivat Raamatun mainitseman tummaihoisen Haamin jälkeläisiä, joiden kulttuurin raaka ilmasto oli tuhonnut.
Bruce Chatwin mainitsee, että Poen valkoinen ihmisotus esiintyy myös Arthur Rimbaudin salaperäisessä runossa "Being Beauteous": "Kookas Kauneuden olemus lumen edessä. Kuoleman vihellykset ja vaimean musiikin ympyrät saavat tuon palvotun ruumiin kohoamaan, laajenemaan ja vapisemaan kuin haamu", Rimbaud kirjoittaa. Puhdas valkoisuus yhdistettynä suunnattomaan kokoon on samaan aikaan pelottava ja kaunis ilmestys.
Suomentaja Jaana Kapari-Jatta osoitti jo novelleissa olevansa ihanteellinen Poen kääntäjä - hienovarainen, tyylitietoinen ja perusteellinen -, mutta Arthur Gordon Pymin selontekoon liitetyissä jälkisanoissa hän tuntuu menevän ylitulkinnan puolelle, kun hän heittää idean, että romaania voisi lukea omaelämäkerrallisesti. Totta kyllä, kirjailijan ja päähenkilön nimet ovat hämmästyttävän samankaltaiset, mutta se lienee enemmänkin Poen huumoria - monissa hänen teksteissään henkilöillä on oudot ja koomiset nimet.
Teoksen Poe-projekti on ollut todella hieno kulttuuriteko, vaikka en varauksetta innostunutkaan kaikista koottujen novellien teksteistä, varsinkaan Poen kankeasta ja vanhentuneesta huumorista. Arthur Gordon Pymin selonteossakin on omat ongelmansa, mutta olisi sääli, jos Poen kääntäminen jäisi tähän. Varsinaista proosaa häneltä ei enää löydy, mutta ehkä kirjailijalta voisi kääntää hänen esseitään ja runojaan - jälkimmäisiäkin on käännetty vain yksi nide, Rakkauden ja kuoleman lauluja, ja siitäkin on yli 60 vuotta.
Juri Nummelin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti