Tässä Sarjainfossa taannoin ollut taustajuttu Road to Perdition -leffaan. Liian pitkä, mutta julkaisivat sellaisenaan, mitä vähän ihmettelin jälkeenpäin. Toistoa aiemmin postittamaani Pulpografian hakusanaan on aika paljon. (Unohdin sanoa tuossa aiemmin, että lyhyt Collins- ja Cerasini-kirjojen arvio oli ilmestynyt Ruumiin kulttuurissa.)
Max Allan Collins hengästyttää
Kioskikirjallisuuden renessanssinero
Max Allan Collins (s. 1948) on viimeisiä rikoskirjailijoita, joka on oppinut alan kioskikirjoja tekemällä. Collinsin ura alkoi jo 70-luvun alussa Curtis Booksin julkaisemilla epämääräisillä kioskipokkareilla, jotka pääsivät laajempaan tietoisuuteen vasta 80-luvun alussa, kun isompi, aikoinaan Don Pendletonin Mack Bolan –kirjoilla rikastunut Pinnacle alkoi ottaa kirjoista uusintapainoksia. Curtis Booksin julkaisemissa kirjoissa Bait Money ja Blood Money (kummatkin 1973) seikkaili jo yksi Collinsin vakiohahmoista, kylmäpäinen ja –verinen ammattirikollinen Nolan. Nolanista kertoo varhainen Collins-käännöskin, Silmä silmästä (1981).
Collins on Nolanin edelleen jatkuvien seikkailujen lisäksi kirjoittanut muistakin vakiosankareista, kuten chicagolaisesta rikosetsivä Nate Helleristä. Eliot Nessin elämää Collins on fiktiivisesti kronikoinut Al Caponen pidättämisen jälkeen. Helleriä pidetään yleisesti Collinsin tärkeimpänä antina rikoskirjallisuudelle; hänestä kertovat kirjat on varustettu autenttisilla valokuvilla 30-luvun Amerikasta. Yksi Nate Heller –novelli on suomennettu torsossa antologiakäännöksessä Pimeiden kujien kulkijat; ”Syntymämerkki”-niminen novelli ilmestyi alun perin 1984.
Merkittävä osa Collinsin tuotannosta on kuitenkin ns. novelisaatioita eli tv-sarjojen ja elokuvien kirjaversioita. Näitä Collins on tehnyt vuodesta 1990 ja kirjasta Dick Tracy alkaen. Kolmen Tracy-romaanin jälkeen Collins kirjoitti 1993 kirjan Wolfgang Petersenin Tulilinjalla-elokuvasta ja on sillä tiellä edelleen: Collinsin bibliografiassa on tällä hetkellä yhdeksäntoista romaaniversiota. Collinsin tuoreimmat novelisaatiot ovat itseoikeutettu Road to Perdition ja Skorpionikuningas. Romaaniversioissa Collinsin työtahti näyttää olevan kolme tai neljä kirjaa vuodessa.
Collins on myös ehtivä sarjakuvakäsikirjoittaja ja hänet tunnetaan alalla muistakin töistä kuin Road to Perditionista. Hänen sarjakuvatöistään tärkein on todennäköisesti pitkäikäinen Ms. Tree -sarja, jota hän on tehnyt vuodesta 1981 asti piirtäjä Terry Beattyn kanssa. Yhdessä he ovat tehneet myös Mike Mist –sarjaa, joka ilmestyi Armchair Detective -lehdessä. Ms. Tree -sarjan on sanottu tuoneen rikossarjakuvaan uusia elementtejä kuten keskustelua lasten hyväksikäytöstä ja ekologisista ongelmista. Collins on kirjoittanut lisäksi Dick Tracya.
Collins pitää Mickey Spillanea ja Richard Starkia (eli Donald Westlakea) kirjallisina vaikuttajinaan, ja hän on irvaillut: ”Raymond Chandler vähätteli Mickey Spillanea nimittämällä häntä sarjakuvakirjailijaksi. Chandler ilmeisesti unohti, että Hammett kirjoitti sarjakuvaa Salainen agentti X-9:sta.” Collins on yhdessä James L. Traylorin kanssa tehnyt kirjan One Lonely Knight (1984), joka käsittelee juuri Mickey Spillanea. Spillanen kanssa Collins on sittemmin tehnyt työtäkin, toimittanut mm. tämän novellikokoelman ja tämän kanssa kolme pulp-antologiaa. Collins on myös toimittanut Mike Hammer –sarjakuvista kokoomateokset.
Lisäksi Collins on Ed Gormanin kanssa tehnyt kirjan Jim Thompsonista, The Killers Inside Him (1983).
Kaiken muun hengästyttävältä kuulostavan aktiviteetin lisäksi Collins on intoutunut tekemään elokuviakin. Hän ohjasi Troma-yhtiölle vuosina 1995 ja 1997 jännärit Mommy ja Mommy II: Mommy’s Day. Vuonna 2001 Collins teki, niinikään Tromalle, dvd:nä julkaistun Real Time: Siege at Lucas Market –nimisen interaktiivisen kokeilun, jonka jokaisesta otoksesta on dvd:llä vaihtoehtoiset kuvakulmat. Kustakin elokuvastaan Collins on luonnollisesti tehnyt kirjaversiot.
Collinsilta on suomennettu kaksi romaania, joista toinen perustuu Mel Gibson -lännenelokuvaan Maverick ja sen pohjalla olevaan William Goldmanin käsikirjoitukseen, joka taas perustuu legendaariseen 60-luvun alun televisiosarjaan.
Toinen, Silmä silmästä (1981), on kiinnostavampi. Siinä Collinsin alkutuotannon vakiohahmo Nolan hoitelee itselleen toisessa keikassa hukatut 200 000 dollaria. Richard Starkin Parker-kirjojen vaikutus näkyy monessa asiassa: hyvin lakonisessa väkivallassa, vähäsanaisessa dialogissa ja moralisointia kaihtavassa rikollisuuden kuvauksessa. Nolan muistuttaa Parkeria siinäkin, että hänelläkään ei ole etunimeä (vaikka Nolan kelpaa kyllä sellaiseksikin, kuten hän huomauttaa kauniille lentoemännälle). Collinsin sarjakuvaentusiasmi näkyy siinä, että Nolanin apulainen on sarjakuvafriikki ja käy sarjakuvatapahtumissa.
Max Allan Collins suomeksi:
Maverick. Suom. Petri Tapola. Karisto: Hämeenlinna 1994. Alun perin Maverick. Signet 1994. Perustuu William Goldmanin elokuvakäsikirjoitukseen. [tämä on kai pokkari alunperinkin, joten olisi pitänyt käsitellä Pulpografiassa]
Silmä silmästä. Manhattan 14. Suom. Reijo Kalvas. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1984. Toinen painos: Viihdeviikarit 1991. Alun perin Fly Paper. Pinnacle 1981.
Novellit:
Syntymämerkki, teoksessa Bill Pronzini ja Martin H. Greenberg (toim.): Pimeiden kujien kulkijat. Suom. Heikki Sarkkila. Book Studio: Hyvinkää 1992. Alun perin The Strawberry Teadrop, ilmestynyt kirjassa The Eyes Have It. Mysterious Press 1984. [tätä ei mainita Pulpografiassa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti