Tähän ei mitään lisättävää, paitsi että Benson on yksi aliarvostetuimpia amerikkalaisia rikoskirjailijoita.
Ben Benson
Ben Benson (1915—1959) kirjoitti poliisiromaaneja, mutta muista vastaavista ne erottaa yksi ominaisuus: suurkaupungin sijasta ne sijoittuvat maaseudulle tai pikkukaupunkeihin ja niiden päähenkilöinä toimivat poliisit joutuvat usein hämmennyksiin kaupunkien hyörinän keskellä. Benson julkaisi 18 romaania, mutta työ jäi valitettavasti kesken hänen varhaisen kuolemansa vuoksi. Novelleja Benson julkaisi yhden postuumin kokoelman (The Frightened Ladies, 1960) lisäksi vain muutaman.
Bensonin ensimmäinen romaani oli Kiinalainen hevonen (1951), jossa esiintyi hänen sankarinsa Wade Paris. Paris on isokokoinen ja hiukan juro valtionpoliisi, jolla on maine erikoisten rikosten selvittelijänä. Häntä pidetään erehtymättömänä, mutta itse hän on eri mieltä.
Bensonilla on taito kehittää kiinnostavia juonia melko epätavallisista ja joskus jopa tylsän tuntuisista aiheista. Kiinalainen hevonen kuvaa antiikki- ja romukaupan maailmaa, jossa keräilijät ja kauppiaat murhaavat toisiaan yli tuhat vuotta vanhan hevospatsaan vuoksi. Suomennos on lyhennetty, ja siitä huomaa vain paikoitellen Bensonille tyypillisen taidokkaan eleettömyyden. Toisaalta siitä näkyy myös se, etteivät Bensonin tyyli ja ammattitaito olleet vielä täysin hioutuneet. [Mikä voi johtua myös käännöksestä. - jn]
Postimerkkikauppiaan kalamajassa (1952) murhataan kirjan nimen mukaisesti postimerkkikauppias. Asiasta kehkeytyy monimutkainen vyyhti, johon liittyvät niin pikkuhuijarit, postimerkkikauppiaat kuin katteettomat sekit ja vilpilliset sihteerit. Wade Parisin sinnikkäistä tutkimuksista koostuu vähäeleisesti kuva yhteisöstä, jonka tarkkaa hierarkiaa yritetään murtaa huijauksilla ja petoksilla. Benson kirjoittaa dialogia, joka paljastaa nopeasti kunkin ihmisen aseman yhteisössä. Valitettavasti kirjan ratkaisu tuntuu epäuskottavalta ja suomennos vaikuttaa paikoitellen lyhennetyltä.
Bensonin viimeinen kirja, postuumina ilmestynyt Yksi todistaja liikaa (1960) ei ole parhaita Bensoneita, mutta siinäkin hän pystyy luomaan yksinkertaisin keinoin kiinnostavan kuvan sekä poliisin toiminnasta että pienen yhteisön elämästä. Benson osasi olla paisuttelematta ja luoda jännitystä ilman ilmeisiä tehokeinoja. Yksi todistaja liikaa -kirjassa Wade Paris, joka on monista kohtauksista syrjässä, saapuu keskelle erikoista murhamysteeriä: paikallinen rikollispomo ja sairaalan puolalainen hoitaja ovat kuolleet ja sairaalan lääkäriä on ammuttu. Loppuratkaisu tuntuu valitettavasti vähän kaukaa haetulta.
Bensonin toinen vakiohahmo oli Ralph Lindsay, nuori valtionpoliisi, joka toimii minäkertojana. Lindsay-romaanit ovat Paris-kirjoja selkeämmin poliisiromaaneja ja niissä kuvauksen keskipisteenä on minämuotoisesta kerronnasta huolimatta koko poliisikunta. Lindsayssä on kiinnostavaa se, että hänen työpaikkansa vaihtuu kirjasta toiseen. Hän on myös haavoittuva henkilö — jokaisessa sarjan kirjassa hän joutuu kohtaamaan omat heikkoutensa. Lindsay ei varsinaisesti pääse niistä eroon, mutta kohtaamalla ne hän huomaa kasvavansa sekä ihmisenä että poliisina. Hän myös usein tappaa melkein vahingossa epäiltyjä, jotka oli tarkoitus saada kiinni elävinä. Tämä ei hänen kollegojensa mielestä heikennä hänen mahdollisuuksiaan tulla hyväksi poliisiksi.
Venus on kuollut -kirjassa (1953) Lindsay on juuri astunut palvelukseen ja joutuu heti suuren huijauksen kohteeksi. Nuori, kaunis nainen tutustuu häneen, kihloissa olevaan mieheen, ja kyselee tältä työasioita. Lindsay ei aavista mitään ja rakastuu naiseen. Kun tämä murhataan, Lindsay on vaikeuksissa. Benson kuvaa miellyttävästi Lindsaytä ristiriitojen keskellä: samalla kun hänen tehtävänään on ratkaista murha hänen täytyy pitää henkilökohtaiset tunteensa erossa siitä.
Tyttö ahdingossa -kirjassa (1954) Lindsay valitaan selvittämään pikkukaupungin liepeillä riehuvaa autovarkauksien sarjaa. Lindsayn ajatellaan olevan niin nuori, että hän sulautuu hyvin kaupungin lättähattunuorien sekaan. Hän joutuu jälleen kerran kohtaamaan omat tunteensa, kun hänelle selviää, että pääepäilty pitää kaunista nuorta naista vallassaan. Naisesta on kaikki elämänhalu jo kadonnut, mutta Lindsay ihastuu tähän tulevista häistään välittämättä. Miellyttävää kirjaa häiritsee suunnattomasti suomentajan käyttämä kakkosluokan stadin slangi. Kirjasta on tehty elokuva, Abner Bibermanin Yöllistä terroria (1955), jossa Lindsaytä esittää Michael Connell ja ”tyttöä ahdingossa” Mamie Van Doren.
Kirjassa Murha klo 22.03 (1955) Lindsay joutuu henkilökohtaisen ongelman eteen: hänen parinsa murhataan, kun he ovat vaihtaneet vuoroja. Lindsaytä ahdistaa niin hänen omatuntonsa kuin koko poliisiyhteisö. Benson kuvaa Lindsayn ristiriitaisia ajatuksia miellyttävän vähäeleisesti, toimintaan ja dialogiin keskittyen. Samalla murhaajan etsintää kuvataan tehokkaasti, asiassa pitäytyen. Benson ei luo jännitystä, vaan pikemminkin tehokkaan kuvan jännityksessä elävistä miehistä. Kirjassa — kuten muissakin Bensonin teoksissa — on poliisieetosta, mutta se ei ole häiritsevää. Moralisointiakin on yllättävän vähän — Bensonia voisi jopa väittää moniääniseksi, polyfoniseksi kirjailijaksi.
Väkivallan lopussa (1959) Lindsay ja hänen äreä, vastenmielinen partiokumppaninsa Sewell yritetään lavastaa epäiltyjen pahoinpitelijöiksi. Benson kuvaa kiinnostavasti yhteisön pyrkimystä pysyä yhtenäisenä. Riitasointuinen Sewell on niin ikään kiinnostava hahmo, ja Benson luo yhdessä kohtauksessa (Lindsay keskustelee miehen vaimon kanssa) tästä ”elävän” henkilön.
Bensonin harvoista novelleista yksi on suomennettu. ”Kaikkien aikojen kaappauksessa” nuori nainen, joka on osallistunut suureen huijaukseen, pakoilee lakia erämaamökissä, mutta joutuu ohiajavan miehen pauloihin.
Romaanit:
Kiinalainen hevonen. Lukki 6. Lounais-Suomen kirjapaino: Turku 1959. Alun perin Beware the Pale Horse. Mill 1951. (Wade Paris)
Murha klo 22.03. Manhattan 118. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1975. Alun perin Broken Shield. Mill 1955. (Ralph Lindsay)
Postimerkkikauppiaan kalamaja. Tiikeri 18. Kotkan kustannus: Helsinki 1957. Alun perin Stamped for Murder. Mill 1957. (Wade Paris)
Strykniiniä stadionin rotille. Tiikeri 15. Kotkan Kustannus: Helsinki 1957. Alun perin Lily in Her Coffin. Mill 1952. (Wade Paris)
Tyttö ahdingossa. Otavan taskuromaanit 10. Suom. Tapio Hiisivaara. Otava: Helsinki 1961. Alun perin Girl in the Cage. Mill 1954. (Ralph Lindsay)
Venus on kuollut. Otavan taskuromaanit 18. Suom. Aarne T. K. Lahtinen. Otava: Helsinki 1961. Alun perin The Venus Death. Mill 1953. (Ralph Lindsay)
Väkivallan loppu. Otavan taskuromaanit 37. Suom. Matti Hossa. Otava: Helsinki 1962. Alun perin End of Violence. Mill 1959. (Ralph Lindsay)
Yksi todistaja liikaa. Manhattan 120. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1975. Alun perin The Huntress is Dead. Mill 1960. (Wade Paris)
Novellit:
Kaikkien aikojen kaappaus, Apu 10/1958. Alun perin ilmeisesti the Big Kiss-Off teoksessa Rex Stout (ed.): Eat, Drink, and Be Buried. Viking Press 1956.
Ben Benson
Ben Benson (1915—1959) kirjoitti poliisiromaaneja, mutta muista vastaavista ne erottaa yksi ominaisuus: suurkaupungin sijasta ne sijoittuvat maaseudulle tai pikkukaupunkeihin ja niiden päähenkilöinä toimivat poliisit joutuvat usein hämmennyksiin kaupunkien hyörinän keskellä. Benson julkaisi 18 romaania, mutta työ jäi valitettavasti kesken hänen varhaisen kuolemansa vuoksi. Novelleja Benson julkaisi yhden postuumin kokoelman (The Frightened Ladies, 1960) lisäksi vain muutaman.
Bensonin ensimmäinen romaani oli Kiinalainen hevonen (1951), jossa esiintyi hänen sankarinsa Wade Paris. Paris on isokokoinen ja hiukan juro valtionpoliisi, jolla on maine erikoisten rikosten selvittelijänä. Häntä pidetään erehtymättömänä, mutta itse hän on eri mieltä.
Bensonilla on taito kehittää kiinnostavia juonia melko epätavallisista ja joskus jopa tylsän tuntuisista aiheista. Kiinalainen hevonen kuvaa antiikki- ja romukaupan maailmaa, jossa keräilijät ja kauppiaat murhaavat toisiaan yli tuhat vuotta vanhan hevospatsaan vuoksi. Suomennos on lyhennetty, ja siitä huomaa vain paikoitellen Bensonille tyypillisen taidokkaan eleettömyyden. Toisaalta siitä näkyy myös se, etteivät Bensonin tyyli ja ammattitaito olleet vielä täysin hioutuneet. [Mikä voi johtua myös käännöksestä. - jn]
Postimerkkikauppiaan kalamajassa (1952) murhataan kirjan nimen mukaisesti postimerkkikauppias. Asiasta kehkeytyy monimutkainen vyyhti, johon liittyvät niin pikkuhuijarit, postimerkkikauppiaat kuin katteettomat sekit ja vilpilliset sihteerit. Wade Parisin sinnikkäistä tutkimuksista koostuu vähäeleisesti kuva yhteisöstä, jonka tarkkaa hierarkiaa yritetään murtaa huijauksilla ja petoksilla. Benson kirjoittaa dialogia, joka paljastaa nopeasti kunkin ihmisen aseman yhteisössä. Valitettavasti kirjan ratkaisu tuntuu epäuskottavalta ja suomennos vaikuttaa paikoitellen lyhennetyltä.
Bensonin viimeinen kirja, postuumina ilmestynyt Yksi todistaja liikaa (1960) ei ole parhaita Bensoneita, mutta siinäkin hän pystyy luomaan yksinkertaisin keinoin kiinnostavan kuvan sekä poliisin toiminnasta että pienen yhteisön elämästä. Benson osasi olla paisuttelematta ja luoda jännitystä ilman ilmeisiä tehokeinoja. Yksi todistaja liikaa -kirjassa Wade Paris, joka on monista kohtauksista syrjässä, saapuu keskelle erikoista murhamysteeriä: paikallinen rikollispomo ja sairaalan puolalainen hoitaja ovat kuolleet ja sairaalan lääkäriä on ammuttu. Loppuratkaisu tuntuu valitettavasti vähän kaukaa haetulta.
Bensonin toinen vakiohahmo oli Ralph Lindsay, nuori valtionpoliisi, joka toimii minäkertojana. Lindsay-romaanit ovat Paris-kirjoja selkeämmin poliisiromaaneja ja niissä kuvauksen keskipisteenä on minämuotoisesta kerronnasta huolimatta koko poliisikunta. Lindsayssä on kiinnostavaa se, että hänen työpaikkansa vaihtuu kirjasta toiseen. Hän on myös haavoittuva henkilö — jokaisessa sarjan kirjassa hän joutuu kohtaamaan omat heikkoutensa. Lindsay ei varsinaisesti pääse niistä eroon, mutta kohtaamalla ne hän huomaa kasvavansa sekä ihmisenä että poliisina. Hän myös usein tappaa melkein vahingossa epäiltyjä, jotka oli tarkoitus saada kiinni elävinä. Tämä ei hänen kollegojensa mielestä heikennä hänen mahdollisuuksiaan tulla hyväksi poliisiksi.
Venus on kuollut -kirjassa (1953) Lindsay on juuri astunut palvelukseen ja joutuu heti suuren huijauksen kohteeksi. Nuori, kaunis nainen tutustuu häneen, kihloissa olevaan mieheen, ja kyselee tältä työasioita. Lindsay ei aavista mitään ja rakastuu naiseen. Kun tämä murhataan, Lindsay on vaikeuksissa. Benson kuvaa miellyttävästi Lindsaytä ristiriitojen keskellä: samalla kun hänen tehtävänään on ratkaista murha hänen täytyy pitää henkilökohtaiset tunteensa erossa siitä.
Tyttö ahdingossa -kirjassa (1954) Lindsay valitaan selvittämään pikkukaupungin liepeillä riehuvaa autovarkauksien sarjaa. Lindsayn ajatellaan olevan niin nuori, että hän sulautuu hyvin kaupungin lättähattunuorien sekaan. Hän joutuu jälleen kerran kohtaamaan omat tunteensa, kun hänelle selviää, että pääepäilty pitää kaunista nuorta naista vallassaan. Naisesta on kaikki elämänhalu jo kadonnut, mutta Lindsay ihastuu tähän tulevista häistään välittämättä. Miellyttävää kirjaa häiritsee suunnattomasti suomentajan käyttämä kakkosluokan stadin slangi. Kirjasta on tehty elokuva, Abner Bibermanin Yöllistä terroria (1955), jossa Lindsaytä esittää Michael Connell ja ”tyttöä ahdingossa” Mamie Van Doren.
Kirjassa Murha klo 22.03 (1955) Lindsay joutuu henkilökohtaisen ongelman eteen: hänen parinsa murhataan, kun he ovat vaihtaneet vuoroja. Lindsaytä ahdistaa niin hänen omatuntonsa kuin koko poliisiyhteisö. Benson kuvaa Lindsayn ristiriitaisia ajatuksia miellyttävän vähäeleisesti, toimintaan ja dialogiin keskittyen. Samalla murhaajan etsintää kuvataan tehokkaasti, asiassa pitäytyen. Benson ei luo jännitystä, vaan pikemminkin tehokkaan kuvan jännityksessä elävistä miehistä. Kirjassa — kuten muissakin Bensonin teoksissa — on poliisieetosta, mutta se ei ole häiritsevää. Moralisointiakin on yllättävän vähän — Bensonia voisi jopa väittää moniääniseksi, polyfoniseksi kirjailijaksi.
Väkivallan lopussa (1959) Lindsay ja hänen äreä, vastenmielinen partiokumppaninsa Sewell yritetään lavastaa epäiltyjen pahoinpitelijöiksi. Benson kuvaa kiinnostavasti yhteisön pyrkimystä pysyä yhtenäisenä. Riitasointuinen Sewell on niin ikään kiinnostava hahmo, ja Benson luo yhdessä kohtauksessa (Lindsay keskustelee miehen vaimon kanssa) tästä ”elävän” henkilön.
Bensonin harvoista novelleista yksi on suomennettu. ”Kaikkien aikojen kaappauksessa” nuori nainen, joka on osallistunut suureen huijaukseen, pakoilee lakia erämaamökissä, mutta joutuu ohiajavan miehen pauloihin.
Romaanit:
Kiinalainen hevonen. Lukki 6. Lounais-Suomen kirjapaino: Turku 1959. Alun perin Beware the Pale Horse. Mill 1951. (Wade Paris)
Murha klo 22.03. Manhattan 118. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1975. Alun perin Broken Shield. Mill 1955. (Ralph Lindsay)
Postimerkkikauppiaan kalamaja. Tiikeri 18. Kotkan kustannus: Helsinki 1957. Alun perin Stamped for Murder. Mill 1957. (Wade Paris)
Strykniiniä stadionin rotille. Tiikeri 15. Kotkan Kustannus: Helsinki 1957. Alun perin Lily in Her Coffin. Mill 1952. (Wade Paris)
Tyttö ahdingossa. Otavan taskuromaanit 10. Suom. Tapio Hiisivaara. Otava: Helsinki 1961. Alun perin Girl in the Cage. Mill 1954. (Ralph Lindsay)
Venus on kuollut. Otavan taskuromaanit 18. Suom. Aarne T. K. Lahtinen. Otava: Helsinki 1961. Alun perin The Venus Death. Mill 1953. (Ralph Lindsay)
Väkivallan loppu. Otavan taskuromaanit 37. Suom. Matti Hossa. Otava: Helsinki 1962. Alun perin End of Violence. Mill 1959. (Ralph Lindsay)
Yksi todistaja liikaa. Manhattan 120. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1975. Alun perin The Huntress is Dead. Mill 1960. (Wade Paris)
Novellit:
Kaikkien aikojen kaappaus, Apu 10/1958. Alun perin ilmeisesti the Big Kiss-Off teoksessa Rex Stout (ed.): Eat, Drink, and Be Buried. Viking Press 1956.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti