Grover Brinkman (1903—1999) aloitti uransa julkaisemalla Weird Talesissa yhden novellin jo vuonna 1925. Hän julkaisi siitä lähtien satunnaisesti rikosnovelleja mm. Dime Detectivessa, Dime Mysteryssa, Detective Storyssa ja Super-Detectivessä. 1950-luvulla hän erikoistui eroottis- tai jo-pa pornografissävytteisiin rikostarinoihin, joissa ihmiskuvauksen määrä oli hyvin vähäinen. Riitti, kun ihmiset olivat riittävän pahoja ja ilkeitä tehdäkseen väärin toista kohtaan. Brinkman julkaisi noin 25 novellia mm. Keyholessa, Off Beatissa ja Pursuitissa. Brinkmanin varsinainen ammatti oli valokuvaaja ja hän toimi ilmeisesti lehtikuvaajana. Brinkman julkaisi vuonna 1976 lännenromaanin Night of the Blood Moon. [Pulpografiassa väitän, että tämä on valokuvateos - sekoitin teoksen ilmeisesti esim. kirjaan Grover Brinkman's Southern Illinois, 1973. - jn]
Brinkmanilta on suomennettu neljä pokkaria, joissa seikkailee puoli-intiaani, yksityisetsivä Colt Youngblood. Allen Hubinin antaman tiedon mukaan Contemporary Authors -hakuteos ilmoittaa, että Brinkman julkaisi neljä romaania Skandinaviassa. Kirjoja ei kuitenkaan löydy Kungliga Bibliotekin luetteloista eikä Iwan Hedman-Moreliuksen ruotsalaisen rikoskirjallisuuden bibliografiasta. Youngblood-kirjat on ilmeisesti julkaistu ainoastaan Suomessa; näin ne kuuluvat samaan sarjaan Bruce Cassidayn ja Robert Sidney Bowenin teosten kanssa kirjoina, joita niiden tekijät eivät pystyneet myymään kotimaassaan. [Tsekkaus Abebooksissa kertoo, että joku Brinkmanin dekkareista on julkaistu Saksassa nimellä Mord ist Vertrauenssache. - jn]
Youngblood-kirjat eivät ole kovin hyviä. Ne on kirjoitettu hiukan välinpitämättömästi, ja tarinoissa on jäljellä ainoastaan aivan välttämättömin — sekä muutama eroottiseksi tarkoitettu kohtaus. Juonet ovat tavanomaisia eivätkä juurikaan jännittäviä. Youngblood on epäkiinnostava hahmo, vaikka Brinkman on tehnyt hänestä puoliksi navajo- ja puoliksi arikari-intiaanin. Hirmumyrskyssä Youngblood on Mississipin suistoilla kuvaavan filmiryhmän turvallisuusmies. Hehkuvassa madonnassa, joka sijoittuu aikaan Hirmumyrskyn tapahtumien jälkeen, Youngblood suojelee kahden sisaruksen maatilaa valloittajilta. Toinen sisaruksista on näyttelijä ja kummatkin ovat erityisen hyvännäköisiä. Youngblood liikkuu muutenkin hyvännäköisten naisten kanssa. Se, että Youngblood toimii Hollywoodissa henkivartijana, panee uumoilemaan, että Brinkman teki samaa. Hirmumyrskyssä annetaan kohtalaisen realistiselta tuntuva kuvaus elokuvan tekemisestä ja filmiryhmän keskinäisistä suhteista.
Romaanit:
Hehkuva madonna. Puuma 56. Suom. Heikki Suikkanen. Viihdekirjat: Tapiola 1967. Alun perin The Sultry Madonna.
Hirmumyrsky. Puuma 64. Suom. Heikki Suikkanen. Viihdekirjat: Tapiola 1968. Alun perin Chubasco!
Punainen kynttilänjalka. Puuma 61. Suom. Ritva Rekola. Viihdekirjat: Tapiola 1968. Alun perin The Image-Buster.
Ukkoslinnut. Puuma 70. Suom. Aila Virtanen. Viihdekirjat: Tapiola 1970. Alun perin Thunderbird.
Vanhojen tekstien (kirja-arvostelujen, esipuheiden jne.) tallennuspaikka. Tällä hetkellä menossa säännöllisen epäsäännöllisesti esikoisteokseni Pulpografian (Dekkariseura 2000) hakusanojen postittaminen korjailtuina ja täydennettyinä.
tiistaina, heinäkuuta 31, 2007
lauantaina, heinäkuuta 21, 2007
Gil Brewer
Gil Brewer on ylivoimaisesti yksi parhaita amerikkalaisia rikospokkaristeja, jonka elämä oli turhauttavaa ponnistelua suosittujen pokkarien ja suuren kunnianhimon ja alati pahenevan alkoholismin ja lääkkeiden väärinkäytön välillä. Brewerin kulttimaine on Pulpografian ilmestymisen jälkeen (eli siis vuoden 2000 jälkeen) vain kasvanut ja uusintapainoksia on aivan viime vuosina tullut useita sekä Hard Case Crimelta että Stark House Pressiltä. Jälkimmäiseltä on tullut jopa aiemmin julkaisematon käsikirjoitus. Vieressä Hard Casen julkaiseman The Vengeful Virginin kansi, jota kustantamon Charles Ardai on pitänyt heidän hienoimpana kantenaan. Se on parempi kuin alkuperäinen, harvinaista kyllä.
Olen pitänyt kaikista lukemistani Brewereistä, mutta nyt luettuna näytän suhtautuneen Pulpografiassa joihinkin hiukan nihkeästi. Aina ei voi tietää, paljonko suomennos on aiheuttanut hallaa kirjalle. Olen jutellut David Wilsonin kanssa, joka on mm. toimittanut Stark House Pressin julkaiseman A Devil for O'Shaughnessy - kirjan ja hän sanoi ykskantaan katsottuaan suomalaisten Brewerien listaa, että kaikki parhaat on jätetty kääntämättä. Tämä koskee ainakin kirjaa The Red Scarf, jonka ovat monet nykyiset noir-kirjailijat, kuten suuri suosikkini Jason Starr, nostaneet omaksi suosikikseen. Se oli Brewerin kirjoista harvoja kovakantisena ilmestyneitä. Suomeksi on ilmestynyt myös lukuisia Brewerin 60-luvulla kirjoittamia seksikirjoja, jotka eivät varmastikaan edusta kirjailijaa parhaimmillaan.
Breweristä on monta hyvää linkkiä netissä. Tässä perikunnan pitämä sivu; olen käsittänyt, että perikunta olisi hyvinkin suostuvainen siihen, että kirjoja ryhdyttäisiin uudestaan julkaisemaan suomeksi - kuka vain lähtisi tämmöiseen bisnekseen? Tässä Bill Pronzinin erinomainen essee Breweristä ja tämän tuotannosta; tekstin lopussa on Steve Lewisin perusteellinen Brewer-bibliografia.
Gil Brewer (1922-1983) on sodanjälkeisen pokkarimarkkinoille tarkoitetun rikoskirjallisuuden klassikkoja. Hänen tuotantonsa on laaja ja suuri osa hänen romaaneistaan on vähintään kohtalaisia ja osa niistä jopa erinomaisia. Brewerin ura alkoi 1950-luvun alussa, jolloin hän alkoi kirjoittaa sekä romaaneja, että novelleja, joita hän kirjoitti sellaisiin julkaisuihin kuin Manhunt, Accused ja Mike Shayne Mystery Magazine. Vuosina 1955—56 hän julkaisi parikymmentä novellia salanimillä Eric Fitzgerald ja Bailey Morgan. Twentieth Century Crime and Mystery Writersin antama tieto, jonka mukaan Brewer olisi kirjoittanut novelleja pulp-lehtiin jo 20-luvun lopulla, on virheellinen, muuten Brewerin ura olisi alkanut jo hänen ollessaan seitsemän vanha! [20-luvulla pulp-lehtiin kirjoittanut Gil Brewer oli pokkaristi-Brewerin isä, ja Brewer halusi tulla kirjailijaksi jo pienenä, kun hän oli katsellut isänsä työskentelyä. - jn]
Breweria on suomennettu paljon, yhteensä 13 romaania ja muutama novelli. Hänen parhaina pidettyjä kirjojaan, The Killer Is Loose (1954), The Three-Way Split (1960) ja The Red Scarf (1958; poikkeuksellisesti kovakantinen) ei valitettavasti ole suomennettu. Ensimmäisen on sanottu muistuttavan paranoian kuvauksessaan Jim Thompsonia ja keskimmäisen Hemingwayn Kirjavaa satamaa. The Red Scarf -kirjaa Bill Pronzini pitää Brewerin parhaana teoksena. Brewerin parhaat kirjat olivat yleensä Fawcettin Gold Medal -linjalle tehtyjä teoksia. Ensimmäisestä teoksestaan — 13 French Street (1950) — alkaen Brewer oli suosittu ja jotkut hänen teoksensa myivät miljoonia kappaleita.
Onni ei kuitenkaan suosinut Breweriä. Hän käytti pitkään alkoholia ja pillereitä ja jäi lopulta niihin koukkuun. 1960-luvun alussa Brewerin asiat alkoivat mennä pieleen eikä hän pystynyt enää tuottamaan nopeasti laadukasta tekstiä. Hän sai jonkin verran hoitoa, mutta putosi kioskikirjallisuuden alimmalle tasolle — hän kirjoitti mm. muutaman seksiromaanin, tv-sarjojen romaaniversioita ja israelilaisen sotilaan Harry Arvayn kirjoittamaksi väitettyjä kertomuksia Israelin ja arabien välisestä sodasta. Brewer oli myös vähällä saada hommia Mack Bolanin kirjoittajana, mutta Don Pendleton hylkäsi Brewerin tekemän luonnoksen. 1970-luvun loppuun mennessä tämänkään tasoisia töitä ei enää riittänyt, ja Brewer melkein lopetti kirjoittamisen. Hän teki vielä satunnaisia novelleja miestenlehtiin, yritti kirjoittaa homo- ja lesboaiheista jännäriä Harlequinille ja jopa vakavaa, omaelämäkerrallista romaania (työnimenä Anarcosis), mutta ei saanut valmista aikaan. Brewer kuoli alkoholimyrkytykseen.
Brewer käsittelee useimmissa kirjoissaan paranoian ja epätoivottujen identiteettien ongelmia. Hänen teoksissaan nähdään usein unia murhista ja muista rikoksista, henkilöt pelkäävät tehneensä rikoksia, vaikka eivät todellisuudessa ole. Brewer kirjoittaa usein myös viattomasta ihmisestä, jota pidetään syyllisenä rikokseen. Brewerin teemat ovatkin paljolti samoja kuin film noirissa samaan aikaan.
Näin unta murhasta (1952) kertoo taiteilijasta, joka käy psykiatrilla, koska näkee unia veljensä murhaamisesta. Nyt sinun on kuoltava (1956) kertoo poliisista, jota epäillään murhasta. Poliisi on juuri tekemässä syrjähyppyä eikä uskalla tulla esiin. Alkaa hurja takaa-ajo, jossa päähenkilö yrittää olla virkaveljiään edellä. Jännittävää kirjaa heikentää huomattavasti sen lopetus. Kuumassa, kauniissa ja kiihkeässä (1963) miehen avioliitto on mennä pilalle, kun hänen nuoruuden rakastettunsa yhtäkkiä soittaa hänelle. Ongelmia herättää se, että tytön piti olla kuollut.
Brewer on parhaimmillaan, kun hänen juoniinsa ei liity mitään mysteeriä. Tyttö hurjana (1957) kertoo puolirikollisesta miehestä, joka joutuu kidnappaamaan rikkaan miehen himokkaan tyttären, jonka aikomuksena on kiristää isältä rahaa. Juttuun sotkeutuvat myös väkivaltainen ja ahne yksityisetsivä ja miehen stripparityttöystävä. Lyhyessä kirjassa on julmuutta, ja se kelpaisi pienibudjettisen väkivaltaelokuvan pohjaksi vielä 2000-luvullakin. Brewerin toinen romaani Paholainen on nainen (1951) kertoo miehestä, jonka ravintolalla ei mene hyvin. Mies rakastuu naiseen, jolle miehen rahat eivät riitä. Tuloksena on Brewerille tyypillinen petoksen ja väkivallan kierre. Romaani perustuu Brewerin aiemmin kirjoittamaan ja suomennettuun novelliin ”Naisen kosto”.
Brewerin kirjoissa voi helposti nähdä naisvihaa, mutta sitä voi myös käsitellä lajityypille ominaisena kerronnallisena elementtinä. Brewerin ahneet naishahmot ovat kuitenkin uskottavia, koska heidän kauttaan kirjoissa voi nähdä myös yhteiskuntakriittisiä aineksia. Tyttö hurjana -kirjan isä on uskonut, että rahalla voi kasvattaa kunnon ihmisiä, mutta tuloksena on silti väkivaltaa. Hiukan erilainen naishenkilö on kirjassa Kullan tähden (1953), jossa Mississipin suistoissa elävä mies tietää suuren rahakätkön sijaintipaikan ja saa tämän takia monta ihmistä kimppuunsa. Kirjassa on kaksi naista, joista toinen yrittää saada päähenkilöä takaisin itselleen ja toinen yrittää käyttää miestä hyväkseen saadakseen rahat. Siltä ainakin näyttää: loppuratkaisussa selviää, että nainen sittenkin halusi vain kostaa miehensä kuoleman. Rahat eivät häntä kiinnosta. Kirjassa on kiinnostava lähtökohta, mutta Brewer ei saa siihen riittävää potkua. Hubert Cornfieldin Kirottu suo (1957) perustuu Kullan tähden -romaaniin; huonoksi sanotussa elokuvassa rahoista kiinnostunutta vankikarkuria esittää Jack Elam.
Brewer toimi haamukirjoittajana kahdessa Al Conroyn nimissä julkaistussa Soldato-kirjassa, jotka kuuluvat 70-luvun alun kostajakirjallisuuden lajityyppiin. Brewerin kirjoittamaksi tiedetyt kirjat ovat Pakene jos voit ja Sinut on jo tuomittu (molemmat 1973). Näitä kirjoja tehdessään hän ei todellakaan ollut enää vedossa.
Brewerilta on suomennettu muutama novelli, kuten jo mainittu ”Naisen kosto”. ”Verivelka” on lyhyt novelli, jossa kuvataan rautatieläisten elämää. Päähenkilö on tapaturmaisesti aiheuttanut erään miehen isän kuoleman ja joutuu lunastamaan muiden kunnioituksen. Kyseessä ei ole varsinainen rikosnovelli. ”Kuutamo” (1955?) on ajalle tyypillinen juttu, jossa mustasukkainen aviomies vie vaimoaan vikittelevän miehen ajelulle ja hukuttaa tämän. Mitä tapahtuu, kun mies tulee kotiin ja löytää toisen miehen vaatekaapista? Lopetus on hurja.
John Jakesin kirjoittama ja William Ardin nimellä ilmestynyt Ilves-sarjan kirja Omaan ansaan ei ole Gil Brewerin tekemä, vaikka hänen nimensä onkin teoksen nimilehdellä.
Romaanit:
Breweria on suomennettu paljon, yhteensä 13 romaania ja muutama novelli. Hänen parhaina pidettyjä kirjojaan, The Killer Is Loose (1954), The Three-Way Split (1960) ja The Red Scarf (1958; poikkeuksellisesti kovakantinen) ei valitettavasti ole suomennettu. Ensimmäisen on sanottu muistuttavan paranoian kuvauksessaan Jim Thompsonia ja keskimmäisen Hemingwayn Kirjavaa satamaa. The Red Scarf -kirjaa Bill Pronzini pitää Brewerin parhaana teoksena. Brewerin parhaat kirjat olivat yleensä Fawcettin Gold Medal -linjalle tehtyjä teoksia. Ensimmäisestä teoksestaan — 13 French Street (1950) — alkaen Brewer oli suosittu ja jotkut hänen teoksensa myivät miljoonia kappaleita.
Onni ei kuitenkaan suosinut Breweriä. Hän käytti pitkään alkoholia ja pillereitä ja jäi lopulta niihin koukkuun. 1960-luvun alussa Brewerin asiat alkoivat mennä pieleen eikä hän pystynyt enää tuottamaan nopeasti laadukasta tekstiä. Hän sai jonkin verran hoitoa, mutta putosi kioskikirjallisuuden alimmalle tasolle — hän kirjoitti mm. muutaman seksiromaanin, tv-sarjojen romaaniversioita ja israelilaisen sotilaan Harry Arvayn kirjoittamaksi väitettyjä kertomuksia Israelin ja arabien välisestä sodasta. Brewer oli myös vähällä saada hommia Mack Bolanin kirjoittajana, mutta Don Pendleton hylkäsi Brewerin tekemän luonnoksen. 1970-luvun loppuun mennessä tämänkään tasoisia töitä ei enää riittänyt, ja Brewer melkein lopetti kirjoittamisen. Hän teki vielä satunnaisia novelleja miestenlehtiin, yritti kirjoittaa homo- ja lesboaiheista jännäriä Harlequinille ja jopa vakavaa, omaelämäkerrallista romaania (työnimenä Anarcosis), mutta ei saanut valmista aikaan. Brewer kuoli alkoholimyrkytykseen.
Brewer käsittelee useimmissa kirjoissaan paranoian ja epätoivottujen identiteettien ongelmia. Hänen teoksissaan nähdään usein unia murhista ja muista rikoksista, henkilöt pelkäävät tehneensä rikoksia, vaikka eivät todellisuudessa ole. Brewer kirjoittaa usein myös viattomasta ihmisestä, jota pidetään syyllisenä rikokseen. Brewerin teemat ovatkin paljolti samoja kuin film noirissa samaan aikaan.
Näin unta murhasta (1952) kertoo taiteilijasta, joka käy psykiatrilla, koska näkee unia veljensä murhaamisesta. Nyt sinun on kuoltava (1956) kertoo poliisista, jota epäillään murhasta. Poliisi on juuri tekemässä syrjähyppyä eikä uskalla tulla esiin. Alkaa hurja takaa-ajo, jossa päähenkilö yrittää olla virkaveljiään edellä. Jännittävää kirjaa heikentää huomattavasti sen lopetus. Kuumassa, kauniissa ja kiihkeässä (1963) miehen avioliitto on mennä pilalle, kun hänen nuoruuden rakastettunsa yhtäkkiä soittaa hänelle. Ongelmia herättää se, että tytön piti olla kuollut.
Brewer on parhaimmillaan, kun hänen juoniinsa ei liity mitään mysteeriä. Tyttö hurjana (1957) kertoo puolirikollisesta miehestä, joka joutuu kidnappaamaan rikkaan miehen himokkaan tyttären, jonka aikomuksena on kiristää isältä rahaa. Juttuun sotkeutuvat myös väkivaltainen ja ahne yksityisetsivä ja miehen stripparityttöystävä. Lyhyessä kirjassa on julmuutta, ja se kelpaisi pienibudjettisen väkivaltaelokuvan pohjaksi vielä 2000-luvullakin. Brewerin toinen romaani Paholainen on nainen (1951) kertoo miehestä, jonka ravintolalla ei mene hyvin. Mies rakastuu naiseen, jolle miehen rahat eivät riitä. Tuloksena on Brewerille tyypillinen petoksen ja väkivallan kierre. Romaani perustuu Brewerin aiemmin kirjoittamaan ja suomennettuun novelliin ”Naisen kosto”.
Brewerin kirjoissa voi helposti nähdä naisvihaa, mutta sitä voi myös käsitellä lajityypille ominaisena kerronnallisena elementtinä. Brewerin ahneet naishahmot ovat kuitenkin uskottavia, koska heidän kauttaan kirjoissa voi nähdä myös yhteiskuntakriittisiä aineksia. Tyttö hurjana -kirjan isä on uskonut, että rahalla voi kasvattaa kunnon ihmisiä, mutta tuloksena on silti väkivaltaa. Hiukan erilainen naishenkilö on kirjassa Kullan tähden (1953), jossa Mississipin suistoissa elävä mies tietää suuren rahakätkön sijaintipaikan ja saa tämän takia monta ihmistä kimppuunsa. Kirjassa on kaksi naista, joista toinen yrittää saada päähenkilöä takaisin itselleen ja toinen yrittää käyttää miestä hyväkseen saadakseen rahat. Siltä ainakin näyttää: loppuratkaisussa selviää, että nainen sittenkin halusi vain kostaa miehensä kuoleman. Rahat eivät häntä kiinnosta. Kirjassa on kiinnostava lähtökohta, mutta Brewer ei saa siihen riittävää potkua. Hubert Cornfieldin Kirottu suo (1957) perustuu Kullan tähden -romaaniin; huonoksi sanotussa elokuvassa rahoista kiinnostunutta vankikarkuria esittää Jack Elam.
Brewer toimi haamukirjoittajana kahdessa Al Conroyn nimissä julkaistussa Soldato-kirjassa, jotka kuuluvat 70-luvun alun kostajakirjallisuuden lajityyppiin. Brewerin kirjoittamaksi tiedetyt kirjat ovat Pakene jos voit ja Sinut on jo tuomittu (molemmat 1973). Näitä kirjoja tehdessään hän ei todellakaan ollut enää vedossa.
Brewerilta on suomennettu muutama novelli, kuten jo mainittu ”Naisen kosto”. ”Verivelka” on lyhyt novelli, jossa kuvataan rautatieläisten elämää. Päähenkilö on tapaturmaisesti aiheuttanut erään miehen isän kuoleman ja joutuu lunastamaan muiden kunnioituksen. Kyseessä ei ole varsinainen rikosnovelli. ”Kuutamo” (1955?) on ajalle tyypillinen juttu, jossa mustasukkainen aviomies vie vaimoaan vikittelevän miehen ajelulle ja hukuttaa tämän. Mitä tapahtuu, kun mies tulee kotiin ja löytää toisen miehen vaatekaapista? Lopetus on hurja.
John Jakesin kirjoittama ja William Ardin nimellä ilmestynyt Ilves-sarjan kirja Omaan ansaan ei ole Gil Brewerin tekemä, vaikka hänen nimensä onkin teoksen nimilehdellä.
Romaanit:
Alastomat ja kuumaveriset. Lepohetki 26. Suom. Tarja Lehto. UK-lehdet: Tampere 1968. Alun perin The Tease. Banner 1967.
Et ole vaimoni. Lepohetki 15. Suom. Päivi Haukinen. Sarjakustannus: Tampere 1965. Alun perin Play It Hard. Monarch 1964.
Huuto yössä. Suom. Risto Kalliomaa. Nide: Tampere 1959. Toinen laitos Nyt sinun on kuoltava. Ilves-sarja 77. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1967. Alun perin And the Girl Screamed. Fawcett 1956.
Kiihkeä naaras. Hai 25. Suom. Ulla-Maija Kankaanpää. UK-lehdet: Tampere 1968. Alun perin The Hungry One. Fawcett 1966.
Kullan tähden. Tiikeri 21. Kotkan Kustannusosakeyhtiö: Tammisaari 1958. Alun perin Hell’s Our Destination. Fawcett 1953.
Kuoleman leikkitoveri. Ilves 58. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1966. Alun perin So Rich, So Dead. Fawcett 1951.
Kuuma, kaunis ja kiihkeä. Lepohetki 11. Suom. Päivi Haukinen. Sarjakustannus: Tampere 1965. Alun perin Memory of Passion. Lancer 1963.
Näin unta murhasta. Ilves 84. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1968. Alun perin Flight to Darkness. Fawcett 1952.
Paholainen on nainen. Ilves 60. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1966. Alun perin Satan Is a Woman. Fawcett 1951.
Painajaisuni. Ilves-sarja 82. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1968. Alun perin The Angry Dream. Bouregy 1957.
Tyttö hurjana. Suom. Risto Kalliomaa. Nide: Tampere 1959. Alun perin Little Tramp. Fawcett 1957.
Älä jätä jälkiä. Ilves-sarja 86. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1968. Alun perin Wild. Fawcett 1958.
Et ole vaimoni. Lepohetki 15. Suom. Päivi Haukinen. Sarjakustannus: Tampere 1965. Alun perin Play It Hard. Monarch 1964.
Huuto yössä. Suom. Risto Kalliomaa. Nide: Tampere 1959. Toinen laitos Nyt sinun on kuoltava. Ilves-sarja 77. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1967. Alun perin And the Girl Screamed. Fawcett 1956.
Kiihkeä naaras. Hai 25. Suom. Ulla-Maija Kankaanpää. UK-lehdet: Tampere 1968. Alun perin The Hungry One. Fawcett 1966.
Kullan tähden. Tiikeri 21. Kotkan Kustannusosakeyhtiö: Tammisaari 1958. Alun perin Hell’s Our Destination. Fawcett 1953.
Kuoleman leikkitoveri. Ilves 58. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1966. Alun perin So Rich, So Dead. Fawcett 1951.
Kuuma, kaunis ja kiihkeä. Lepohetki 11. Suom. Päivi Haukinen. Sarjakustannus: Tampere 1965. Alun perin Memory of Passion. Lancer 1963.
Näin unta murhasta. Ilves 84. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1968. Alun perin Flight to Darkness. Fawcett 1952.
Paholainen on nainen. Ilves 60. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1966. Alun perin Satan Is a Woman. Fawcett 1951.
Painajaisuni. Ilves-sarja 82. Suom. U. Maajärvi. Vaasa: Vaasa 1968. Alun perin The Angry Dream. Bouregy 1957.
Tyttö hurjana. Suom. Risto Kalliomaa. Nide: Tampere 1959. Alun perin Little Tramp. Fawcett 1957.
Älä jätä jälkiä. Ilves-sarja 86. Suom. J. V. Ilkka. Vaasa: Vaasa 1968. Alun perin Wild. Fawcett 1958.
Nimellä Al Conroy:
Pakene jos voit. Manhattan 148. Suom. Matti Hossa. Vaasa: Vaasa 1978. Alun perin Murder Mission! Lancer 1973. (Johnny Morini)
Sinut on jo tuomittu. Manhattan 126. Suom. Matti Hossa. Vaasa: Vaasa 1976. Alun perin Strangle Hold! Lancer 1973. (Johnny Morini)
Sinut on jo tuomittu. Manhattan 126. Suom. Matti Hossa. Vaasa: Vaasa 1976. Alun perin Strangle Hold! Lancer 1973. (Johnny Morini)
Novellit:
Kuutamo, Salapoliisilukemisto 5/1958. Alun perin ilmeisesti Moonshine, Manhunt, maaliskuu 1955.
Naisen kosto, Seikkailujen Maailma 11/1954.
Verivelka, Seikkailujen Maailma 12/1954.
Naisen kosto, Seikkailujen Maailma 11/1954.
Verivelka, Seikkailujen Maailma 12/1954.
Viimeinen isku, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 3/1981.
lauantaina, heinäkuuta 14, 2007
Joe Haldeman
Joe Haldeman esiintyy Jyväskylässä FinnConissa tänä viikonloppuna; tässä kirjoittamani esittely Haldemanista BTJ:n julkaisemaan kirjaan Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 2 (toim. Vesa Sisättö ja Toni Jerrman):
Joe Haldeman
Yhdysvallat
s. 1943
Joe Haldemanilla on taattu sija amerikkalaisen science fiction historiassa: hän vei romaanissaan Loputon sota Vietnamin sodan traumat suoraan tulevaisuuteen ja avaruuteen.
Joseph William Haldeman oli Vietnamissa vuosina 1967-1969, ja hän sai Purppurasydän-kunniamerkin osoittamastaan urheudesta. Haldemanin esikoisromaani kertoikin Vietnamin sodasta ilman science fiction etäännyttävää vaikutusta. War Year ilmestyi 1972 ja se on jäänyt pieneksi klassikoksi suurilukuiseen amerikkalaisen Vietnam-kirjallisuuteen. Kirjan ensimmäinen painos oli jossain määrin sensuroitu ja sen alkuperäinen versio julkaistiin pokkarina 1978.
Loputon sota, joka ilmestyi kirjana 1974, taas teki scifi-piireissä suuren vaikutuksen. Se oli yksi ensimmäisiä tieteisromaaneja, joka käsitteli Vietnamin sotaa. Aiemmin ilmestyneet romaanit, kuten Ursula LeGuinin Maailma, vihreä metsä (1972), olivat käsitelleet sotaa metaforisesti ja kuvausta etäännyttäen, mutta Haldemanin kuvauksista ei voinut erehtyä, vaikka kirjassa käydään sotaa tauruslaisia vastaan kaukaisessa avaruudessa. Kirjassa on mukana monia sittemmin Vietnam-kuvausten kliseksi tullutta kuvastoa, kuten kotimaahan palaavan sotilaan vieraantuminen yhteiskunnasta ja omista läheisistään.
Loputon sota myös kommentoi scifin perinnettä kritisoidessaan selvästi Robert A. Heinleinin Starship Troopers –romaania, joka sekin kertoo ulkoavaruuden vihollisia vastaan käytävästä sodasta, mutta selvästi militaristisemmin sävyin. Haldemanin kirjaa lukiessa ei voi välttyä tajuamasta, että sota on turha.
Tauruslaisia vastaan käytävän sodan syyt jäävät samalla tavalla peittoon kuin ne varmasti jäivät Vietnamissakin sotineille amerikkalaisille. Tapahtumien absurdia tuntua lisää se, että sotaa käydään koukkaamalla satojen valovuosien päähän mustien aukkojen lävitse. Sotilaiden aika hidastuu, mutta jatkuu sellaisenaan Maassa. Maan näkökulmasta sotilaat ovat siis olleet rintamalla satoja vuosia. Taistelut kuitenkin jatkuvat aina vain, ja sodan lopulta päättyessä veteraaneille on jo perustettu planeettoja, joilla he voivat elää elämäänsä tavalla, johon he ehtivät tottua ennen sotaan lähtöään. Kirjan päähenkilö William Mandella on sodan pitkäikäisimpiä veteraaneja, joka ehtii monen sadan vuoden aikana osallistua vain kolmeen taisteluun. Häntä juhlitaan sankarina, vaikka omasta mielestään hän vain pysyi hengissä.
Vietnam-kirjaksi Loputtoman sodan huomaa monista järjettömistä ja pelkoa levittävistä taistelukohtauksista, joissa sodan perusteista tietämättömät ja oudoissa ympäristöissä toimivat sotilaat ovat olosuhteiden armoilla. Tauruslaisiin ei saada minkäänlaista kontaktia – kukaan ei tunnu edes yrittävän. Rauhanneuvotteluista ei ainakaan kirjassa puhuta. Näkemys Vietnamin – tai ehkä mistä tahansa – sodasta on Haldemanin kirjassa raju.
Loputon sota on paikoin myös aika kovaa tieteellistä scifiä, mikä voi uuvuttaa sellaiseen tottumattoman lukijan. Tarpeellisilta kohtaukset, joissa esimerkiksi taistelupukujen toimintaa selitetään, eivät aina tunnu. Kirjan suomennos ei aina ole kovin toimiva eikä tavoita Haldemanin toteavaa sävyä parhaalla mahdollisella tavalla.
Sekä Hugon että Nebulan voittanut Loputon sota ilmestyi alun perin novelleina Astounding Science Fictionissa vuosina 1972-1974, ja romaani oli näiden pohjalta osittain uudelleen kirjoitettu kooste. Haldeman teki kirjansa näytelmänkin vuonna 1983, ja sarjakuva siitä tehtiin 1991, piirtäjänä Marvano.
Haldeman oli ollut fandomissa jo ennen Vietnamin komennustaan ja hänen ensimmäinen novellinsa oli ollut Galaxy-lehdessä 1969 julkaistu ”Out of Phase”. Hänen uransa keskeytyi sodan ajaksi. Sodan jälkeen hän opiskeli yliopistossa, mutta jättäytyi pois ryhtyäkseen täysipäiväiseksi kirjailijaksi.
Jatkuvan sodan jälkeen Haldeman teki kaksi muuta Yhdysvaltain lähihistoriaa ja nykyisyyttä haastavasti kuvannutta kirjaa, Mindbridgen (1976) ja tähtienvälisestä vakoilusta kertovan All My Sins Remembered –kirjan (1977). Jälkimmäinen teos vie ajatuksen vakoojien naamioitumisesta ja peitehenkilöllisyyksistä johdonmukaiseen päätepisteeseen: päähenkilö Otto McGavin ottaa ”ylleen” peitehenkilönsä ruumiin ja muistin. Löyhästi toisiinsa liittyvistä novelleista koottu kirja on kiinnostava kommentti kolonialismista ja valkoisen enemmistön roolista kolmannen maailman maissa.
Mindbridge taas paljastaa Haldemanin kiinnostukseen amerikkalaisen kirjallisuuden modernistiseen klassikkoon John Dos Passosiin. Kirja on Dos Passosin tunnetuimpien teosten tapaan kollaasiromaani ja suuri osa siitä on kerrottu tieteellisten raporttien, päiväkirjojen ja keskustelunpätkien avulla. Kirjan juoni – etäiseltä planeetalta löytyy telepatiaa hallitsevia olentoja – on melko tavallinen, mutta Haldemanin käsittely tekee siitä erityisen kiinnostavan. Mindbridgeen liittyy kiinnostava pala pokkarihistoriaa: siitä maksettu 100 000 dollarin ennakko on ollut suurin summa, mitä tieteisromaanin pokkarioikeuksista on maksettu.
Loputon sota on saanut pari jatko-osaa, jotka kaikki tosin ilmestyivät pitkän ajan päästä: Forever Peace tuli 1997 ja Forever Free 1999. Näistä vain jälkimmäinen on suoraa jatkoa alkuperäiselle kirjalle ja sen pääosassa on William Mandella, joka pyrkii organisoimaan sodan käyneitä veteraaneja. Forever Peace sijoittuu samaan sotaan, joka vain jatkuu jatkumistaan, mutta päähenkilönä on Julian Class –niminen lääkäri.
Haldeman on jatkanut Vietnam-teeman käsittelyä myös melko tuoreessa mainstream-romaanissa 1968: A Novel, jonka kirjoittamisen hän aloitti jo vuonna 1974, mutta katsoi sitten olleensa tuolloin liian lähellä tapahtumia, jotta voisi kirjoittaa niistä objektiivisesti. Kirja koostuu kahdesta eri tapahtumaketjusta – ensimmäisessä Spider-nimellä tunnettu mies joutuu Vietnamiin ja kokee siellä fyysisiä ja psyykkisiä traumoja, toisessa seurataan Spiderin entisen tyttöystävän kokemuksia vastakulttuurin parissa. Kertomuksiin limittyy Haldemanin aikakautta kommentoiva esseistinen teksti. 1968 kertoo Mindbridgen tavoin John Dos Passosin tuotannon vaikutuksesta Haldemaniin, sillä tämäkin on Mindbridgen tavoin kollaasimainen romaani, jossa testataan Dos Passosin teoriaa siitä, että kansakunnan historia näkyy yksilöiden tasolla. Vuonna 1993 ilmestynyt Vietnam and Other Alien Worlds sisältää novelleja ja runoja, mutta myös Vietnamin sotaa ja sen vaikutusta käsitteleviä esseitä.
Kriitikot eivät ole pitäneet Haldemanin muuta tuotantoa yhtä hyvänä. Worlds-sarjaa (1981-1992) on sanottu kiinnostavaksi, mutta ei aina kovin onnistuneeksi. Kolmesta romaanista muodostuvassa sarjassa ydintuhon jälkeisen maailman ihmiset elävät keinotekoisesti muokatuissa eri sivilisaatioita muistuttavissa asutuksissa. Sarjassa on Haldemanille poikkeuksellisesti naispäähenkilö. Vuonna 1990 ilmestynyttä The Hemingway Hoax –romaania on kuvattu kekseliääksi – siinä päähenkilö astuu Hemingwayn kaapuun ja kuolee monta kuolemaa erilaisissa vaihtoehtoisissa maailmoissa. 1989 julkaistu Buying Time käsittelee kuolemattomuuden ongelmaa, Tool of the Trade (1987) taas on enemmänkin vakoiluaiheinen teknotrilleri, jossa amerikkalainen psykologian professori kehittää telepaattisia voimia ja saa sekä CIA:n että KGB:n peräänsä.
Näiden lisäksi Haldeman kirjoitti 1970-luvulla scifi-sarjaa Attaria salanimellä William Graham sekä pari Star Trek –sarjan kirjaa.
Haldemanilta on Loputtoman sodan lisäksi suomennettu muutama novelli antologioissa ja lehdissä. Tuorein on Portti-lehdessä käännetty ”Sokeutensa kullakin” (1994), joka on tyyliltään parodinen, mutta hiukan pitkäveteinen kertomus lapsinerosta, joka saa aikaan evoluutiohyppäyksen ja sokeudesta tulee normi. Vietnamin sotaan liittyy ”Sotamies Jakobin yksityinen sota” (1974), joka on ovela ja tyylillisesti hämäävä juttu salaperäisestä ja aina hymyilevästä kersantista. Muutkin sotilaat paljastuvat aivan joksikin muuksi kuin luulisi. ”Minä Newtonista” (1970) taas on lyhyt humoreski tiedemiehestä, jolle ilmestyy pieni paholainen. Kauhua novelli ei ole, vaikka antologian nimi Kauhujen kirja antaa muuta olettaa. ”Veriveljet” (1979) taas on fantasianovelli, joka sijoittuu Turvapaikka-nimiseen eri kirjoittajien jakamaan yhteiseen maailmaan. Vampyyrikokoelmassa Ei vain verestä käännetty ”Poikkeama ajassa” on tytärtään hyväksikäyttävästä isästä kertova runo.
Muutama vuosi sitten kuollut Jack C. Haldeman oli Joe Haldemanin veli.
Suomennettu teos
Loputon sota (The Forever War, 1974). Suom. Veikko Rekunen. GALAXY Scifi 2. Book Studio 1990. Suomennetut novellit
Minä Newtonista (I of Newton, 1970). Teoksessa Martin H. Greenberg (toim.): Kauhujen kirja 8. Book Studio 1996. Novellin suomentanut Kari Salminen.Sokeutensa kullakin (None So Blind, 1994), Portti 3/1995. Suom. Matti Rosvall.
Sotamies Jakobin yksityinen sota (The Private War of Jacob, 1974). Aikakone 2/v3. Suom. Veikko Rekunen.
Veriveljet (Blood Brothers, 1979). Teoksessa Robert Asprin (toim.): Varkaiden maailma. Suom. Leena Peltonen. TK-kustannus 1992.
Suomennettu runo
Poikkeama ajassa (Time Lapse, 1989). Teoksessa Ellen Datlow: Ei vain verestä. Suom. Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Jalava 1990.
Suomentamattomat teokset
Worlds
Worlds, 1981
Worlds: A Timescape Book, 1982
Worlds Apart, 1983
Worlds Enough and Time, 1992
Star Trek
Planet of Judgement, 1977
World Without End, 1979
Forever War
Forever Peace, 1997
Forever Free, 1999
Attar
Attar's Revenge, 1975 (nimellä Robert Graham)
War of Nerves, 1975 (nimellä Robert Graham)
Muut tieteisromaanit
Mindbridge, 1976
All My Sins Remembered, 1977
There Is No Darkness, 1983 (yhdessä Jack C. Haldemanin kanssa)
Tool of the Trade, 1987
The Long Habit of Living, 1989
Buying Time, 1989
The Hemingway Hoax, 1990
The Coming, 2000
Guardian, 2002
Novellikokoelmat
Infinite Dreams, 1978
Dealing in Futures, 1985
More Than Sum of Its Parts, 1991
Vietnam and Other Alien Worlds, 1993
None So Blind, 1996
Saul's Death and Other Poems, 1997
Muut romaanit
War Year, 1972
1968: A Novel, 1995
Joe Haldeman
Yhdysvallat
s. 1943
Joe Haldemanilla on taattu sija amerikkalaisen science fiction historiassa: hän vei romaanissaan Loputon sota Vietnamin sodan traumat suoraan tulevaisuuteen ja avaruuteen.
Joseph William Haldeman oli Vietnamissa vuosina 1967-1969, ja hän sai Purppurasydän-kunniamerkin osoittamastaan urheudesta. Haldemanin esikoisromaani kertoikin Vietnamin sodasta ilman science fiction etäännyttävää vaikutusta. War Year ilmestyi 1972 ja se on jäänyt pieneksi klassikoksi suurilukuiseen amerikkalaisen Vietnam-kirjallisuuteen. Kirjan ensimmäinen painos oli jossain määrin sensuroitu ja sen alkuperäinen versio julkaistiin pokkarina 1978.
Loputon sota, joka ilmestyi kirjana 1974, taas teki scifi-piireissä suuren vaikutuksen. Se oli yksi ensimmäisiä tieteisromaaneja, joka käsitteli Vietnamin sotaa. Aiemmin ilmestyneet romaanit, kuten Ursula LeGuinin Maailma, vihreä metsä (1972), olivat käsitelleet sotaa metaforisesti ja kuvausta etäännyttäen, mutta Haldemanin kuvauksista ei voinut erehtyä, vaikka kirjassa käydään sotaa tauruslaisia vastaan kaukaisessa avaruudessa. Kirjassa on mukana monia sittemmin Vietnam-kuvausten kliseksi tullutta kuvastoa, kuten kotimaahan palaavan sotilaan vieraantuminen yhteiskunnasta ja omista läheisistään.
Loputon sota myös kommentoi scifin perinnettä kritisoidessaan selvästi Robert A. Heinleinin Starship Troopers –romaania, joka sekin kertoo ulkoavaruuden vihollisia vastaan käytävästä sodasta, mutta selvästi militaristisemmin sävyin. Haldemanin kirjaa lukiessa ei voi välttyä tajuamasta, että sota on turha.
Tauruslaisia vastaan käytävän sodan syyt jäävät samalla tavalla peittoon kuin ne varmasti jäivät Vietnamissakin sotineille amerikkalaisille. Tapahtumien absurdia tuntua lisää se, että sotaa käydään koukkaamalla satojen valovuosien päähän mustien aukkojen lävitse. Sotilaiden aika hidastuu, mutta jatkuu sellaisenaan Maassa. Maan näkökulmasta sotilaat ovat siis olleet rintamalla satoja vuosia. Taistelut kuitenkin jatkuvat aina vain, ja sodan lopulta päättyessä veteraaneille on jo perustettu planeettoja, joilla he voivat elää elämäänsä tavalla, johon he ehtivät tottua ennen sotaan lähtöään. Kirjan päähenkilö William Mandella on sodan pitkäikäisimpiä veteraaneja, joka ehtii monen sadan vuoden aikana osallistua vain kolmeen taisteluun. Häntä juhlitaan sankarina, vaikka omasta mielestään hän vain pysyi hengissä.
Vietnam-kirjaksi Loputtoman sodan huomaa monista järjettömistä ja pelkoa levittävistä taistelukohtauksista, joissa sodan perusteista tietämättömät ja oudoissa ympäristöissä toimivat sotilaat ovat olosuhteiden armoilla. Tauruslaisiin ei saada minkäänlaista kontaktia – kukaan ei tunnu edes yrittävän. Rauhanneuvotteluista ei ainakaan kirjassa puhuta. Näkemys Vietnamin – tai ehkä mistä tahansa – sodasta on Haldemanin kirjassa raju.
Loputon sota on paikoin myös aika kovaa tieteellistä scifiä, mikä voi uuvuttaa sellaiseen tottumattoman lukijan. Tarpeellisilta kohtaukset, joissa esimerkiksi taistelupukujen toimintaa selitetään, eivät aina tunnu. Kirjan suomennos ei aina ole kovin toimiva eikä tavoita Haldemanin toteavaa sävyä parhaalla mahdollisella tavalla.
Sekä Hugon että Nebulan voittanut Loputon sota ilmestyi alun perin novelleina Astounding Science Fictionissa vuosina 1972-1974, ja romaani oli näiden pohjalta osittain uudelleen kirjoitettu kooste. Haldeman teki kirjansa näytelmänkin vuonna 1983, ja sarjakuva siitä tehtiin 1991, piirtäjänä Marvano.
Haldeman oli ollut fandomissa jo ennen Vietnamin komennustaan ja hänen ensimmäinen novellinsa oli ollut Galaxy-lehdessä 1969 julkaistu ”Out of Phase”. Hänen uransa keskeytyi sodan ajaksi. Sodan jälkeen hän opiskeli yliopistossa, mutta jättäytyi pois ryhtyäkseen täysipäiväiseksi kirjailijaksi.
Jatkuvan sodan jälkeen Haldeman teki kaksi muuta Yhdysvaltain lähihistoriaa ja nykyisyyttä haastavasti kuvannutta kirjaa, Mindbridgen (1976) ja tähtienvälisestä vakoilusta kertovan All My Sins Remembered –kirjan (1977). Jälkimmäinen teos vie ajatuksen vakoojien naamioitumisesta ja peitehenkilöllisyyksistä johdonmukaiseen päätepisteeseen: päähenkilö Otto McGavin ottaa ”ylleen” peitehenkilönsä ruumiin ja muistin. Löyhästi toisiinsa liittyvistä novelleista koottu kirja on kiinnostava kommentti kolonialismista ja valkoisen enemmistön roolista kolmannen maailman maissa.
Mindbridge taas paljastaa Haldemanin kiinnostukseen amerikkalaisen kirjallisuuden modernistiseen klassikkoon John Dos Passosiin. Kirja on Dos Passosin tunnetuimpien teosten tapaan kollaasiromaani ja suuri osa siitä on kerrottu tieteellisten raporttien, päiväkirjojen ja keskustelunpätkien avulla. Kirjan juoni – etäiseltä planeetalta löytyy telepatiaa hallitsevia olentoja – on melko tavallinen, mutta Haldemanin käsittely tekee siitä erityisen kiinnostavan. Mindbridgeen liittyy kiinnostava pala pokkarihistoriaa: siitä maksettu 100 000 dollarin ennakko on ollut suurin summa, mitä tieteisromaanin pokkarioikeuksista on maksettu.
Loputon sota on saanut pari jatko-osaa, jotka kaikki tosin ilmestyivät pitkän ajan päästä: Forever Peace tuli 1997 ja Forever Free 1999. Näistä vain jälkimmäinen on suoraa jatkoa alkuperäiselle kirjalle ja sen pääosassa on William Mandella, joka pyrkii organisoimaan sodan käyneitä veteraaneja. Forever Peace sijoittuu samaan sotaan, joka vain jatkuu jatkumistaan, mutta päähenkilönä on Julian Class –niminen lääkäri.
Haldeman on jatkanut Vietnam-teeman käsittelyä myös melko tuoreessa mainstream-romaanissa 1968: A Novel, jonka kirjoittamisen hän aloitti jo vuonna 1974, mutta katsoi sitten olleensa tuolloin liian lähellä tapahtumia, jotta voisi kirjoittaa niistä objektiivisesti. Kirja koostuu kahdesta eri tapahtumaketjusta – ensimmäisessä Spider-nimellä tunnettu mies joutuu Vietnamiin ja kokee siellä fyysisiä ja psyykkisiä traumoja, toisessa seurataan Spiderin entisen tyttöystävän kokemuksia vastakulttuurin parissa. Kertomuksiin limittyy Haldemanin aikakautta kommentoiva esseistinen teksti. 1968 kertoo Mindbridgen tavoin John Dos Passosin tuotannon vaikutuksesta Haldemaniin, sillä tämäkin on Mindbridgen tavoin kollaasimainen romaani, jossa testataan Dos Passosin teoriaa siitä, että kansakunnan historia näkyy yksilöiden tasolla. Vuonna 1993 ilmestynyt Vietnam and Other Alien Worlds sisältää novelleja ja runoja, mutta myös Vietnamin sotaa ja sen vaikutusta käsitteleviä esseitä.
Kriitikot eivät ole pitäneet Haldemanin muuta tuotantoa yhtä hyvänä. Worlds-sarjaa (1981-1992) on sanottu kiinnostavaksi, mutta ei aina kovin onnistuneeksi. Kolmesta romaanista muodostuvassa sarjassa ydintuhon jälkeisen maailman ihmiset elävät keinotekoisesti muokatuissa eri sivilisaatioita muistuttavissa asutuksissa. Sarjassa on Haldemanille poikkeuksellisesti naispäähenkilö. Vuonna 1990 ilmestynyttä The Hemingway Hoax –romaania on kuvattu kekseliääksi – siinä päähenkilö astuu Hemingwayn kaapuun ja kuolee monta kuolemaa erilaisissa vaihtoehtoisissa maailmoissa. 1989 julkaistu Buying Time käsittelee kuolemattomuuden ongelmaa, Tool of the Trade (1987) taas on enemmänkin vakoiluaiheinen teknotrilleri, jossa amerikkalainen psykologian professori kehittää telepaattisia voimia ja saa sekä CIA:n että KGB:n peräänsä.
Näiden lisäksi Haldeman kirjoitti 1970-luvulla scifi-sarjaa Attaria salanimellä William Graham sekä pari Star Trek –sarjan kirjaa.
Haldemanilta on Loputtoman sodan lisäksi suomennettu muutama novelli antologioissa ja lehdissä. Tuorein on Portti-lehdessä käännetty ”Sokeutensa kullakin” (1994), joka on tyyliltään parodinen, mutta hiukan pitkäveteinen kertomus lapsinerosta, joka saa aikaan evoluutiohyppäyksen ja sokeudesta tulee normi. Vietnamin sotaan liittyy ”Sotamies Jakobin yksityinen sota” (1974), joka on ovela ja tyylillisesti hämäävä juttu salaperäisestä ja aina hymyilevästä kersantista. Muutkin sotilaat paljastuvat aivan joksikin muuksi kuin luulisi. ”Minä Newtonista” (1970) taas on lyhyt humoreski tiedemiehestä, jolle ilmestyy pieni paholainen. Kauhua novelli ei ole, vaikka antologian nimi Kauhujen kirja antaa muuta olettaa. ”Veriveljet” (1979) taas on fantasianovelli, joka sijoittuu Turvapaikka-nimiseen eri kirjoittajien jakamaan yhteiseen maailmaan. Vampyyrikokoelmassa Ei vain verestä käännetty ”Poikkeama ajassa” on tytärtään hyväksikäyttävästä isästä kertova runo.
Muutama vuosi sitten kuollut Jack C. Haldeman oli Joe Haldemanin veli.
Suomennettu teos
Loputon sota (The Forever War, 1974). Suom. Veikko Rekunen. GALAXY Scifi 2. Book Studio 1990. Suomennetut novellit
Minä Newtonista (I of Newton, 1970). Teoksessa Martin H. Greenberg (toim.): Kauhujen kirja 8. Book Studio 1996. Novellin suomentanut Kari Salminen.Sokeutensa kullakin (None So Blind, 1994), Portti 3/1995. Suom. Matti Rosvall.
Sotamies Jakobin yksityinen sota (The Private War of Jacob, 1974). Aikakone 2/v3. Suom. Veikko Rekunen.
Veriveljet (Blood Brothers, 1979). Teoksessa Robert Asprin (toim.): Varkaiden maailma. Suom. Leena Peltonen. TK-kustannus 1992.
Suomennettu runo
Poikkeama ajassa (Time Lapse, 1989). Teoksessa Ellen Datlow: Ei vain verestä. Suom. Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Jalava 1990.
Suomentamattomat teokset
Worlds
Worlds, 1981
Worlds: A Timescape Book, 1982
Worlds Apart, 1983
Worlds Enough and Time, 1992
Star Trek
Planet of Judgement, 1977
World Without End, 1979
Forever War
Forever Peace, 1997
Forever Free, 1999
Attar
Attar's Revenge, 1975 (nimellä Robert Graham)
War of Nerves, 1975 (nimellä Robert Graham)
Muut tieteisromaanit
Mindbridge, 1976
All My Sins Remembered, 1977
There Is No Darkness, 1983 (yhdessä Jack C. Haldemanin kanssa)
Tool of the Trade, 1987
The Long Habit of Living, 1989
Buying Time, 1989
The Hemingway Hoax, 1990
The Coming, 2000
Guardian, 2002
Novellikokoelmat
Infinite Dreams, 1978
Dealing in Futures, 1985
More Than Sum of Its Parts, 1991
Vietnam and Other Alien Worlds, 1993
None So Blind, 1996
Saul's Death and Other Poems, 1997
Muut romaanit
War Year, 1972
1968: A Novel, 1995
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)