maanantaina, toukokuuta 19, 2008

William Corcoran

Pari lisätietoa Corcoranista: Hän oli Adventuren toimittaja vuonna 1934. Mainittu The Dark Waters -romaani ilmestyi ensiksi jatkokertomuksena Argosy-lehdessä, jossa ilmestyivät myös Steve O'Neil -novellit - joita oli siis monta. Löydetty novelli oli alun perin joko "Death in a Taxi" tai "The Death Ride". Suomennos on todennäköisesti lyhennetty, niin kuin melkein kaikki Mustan Kuun käännöstekstit.

Tätä Corcorania ei tule sekoittaa 60-70-luvuilla tv-sarjoja ohjanneeseen "Bill" Corcoraniin. Tai mistä sen tietää, vaikka olisivat isä ja poika.

William Corcoran kirjoitti 1930-luvulla mm. Adventureen, Argosyyn, Black Maskiin ja Illustrated Detective Magazineen. Hän julkaisi myös yhden romaanin, The Dark Waters (1933). Häneltä on suomennettu yksi novelli. ”Yöllinen ajo” muistuttaa jossain määrin John K. Butlerin mainioita Steve Midnight -novelleja, mutta ei yllä samanlaiseen kompleksisuuteen. Taksikuski Steve O’Neililtä viedään eräänä yönä auto ja univormu ja hän päättää kostaa miehelle, joka häntä nöyryytti. Paljastuu, että mies on gangsteripomo. Novellin alussa on tunnelmaa, mutta loppu tulee liian nopeasti.

Novelli:
Yöllinen ajo, Musta Kuu 3/1946.

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Jotain ihan muuta: vyölaukku, lompakko ja mitä vielä

Nytissä kysyttiin tänään radiofilosofiparilta Nevanlinna-Relander, miksi miehet pitävät lompakkoa takataskussa. Vastaus ei tyydyttänyt. Olen kuitenkin selittänyt asian jo kauan sitten - noin kymmenisen vuotta sitten julkaisin tämmöisen esseen Turun Ylioppilaslehdessä. Se ilmestyi myös pienessä omakustanneniteessä Banalologioita, jota saa kirjastoista ja ehkä kirjakaupoistakin tilaamalla.

Vyölaukku, postmoderni, bruttokansantuote
Otteita suomalaisesta pukeutumisesta


Olen kuullut erään ihmisen nimittävän vyölaukkua "mahalaukuksi": - Sullekin sopisi sellainen mahalaukku. Erehdys on osuva: tästä lähin voidaan ajatella, että vyölaukun käyttäjä ajattelee asusteitaan osana itseään tai että ihmisen asusteet ovat symboleja ruumiin eri osista. Vyölaukkua käytetäänkin ruoansulatukseen eikä suinkaan rahan vaihtoon.

Voidaan kuitenkin kenties ajatella, että vyölaukun käyttäjä käyttää laukkuaan rahansulatukseen - hänhän laittaa sinne rahat, joita aikoo käyttää. Vyölaukku ja mahalaukku menevät iloisesti sekaisin ja osallistuvat bruttokansantuotteen luomiseen.

Vyölaukut ovat muutaman viime vuoden aikana nousseet hyväksytyksi asusteeksi. Tämä on perinteisten pukeutumiskulttuurin vaalijoiden kauhistus. Mihin ovat kadonneet pikkutakit, joiden povitaskuihin miehet voivat laittaa lompakkonsa? Missä ovat käsilaukut, joissa naisellinen nainen säilyttää kaiken tarvitsemansa? Eivät ne mihinkään ole kadonneet, niistä vain on tullut osa elitististä käytöstä. Luokkarajat ovat entistä selvemmät: yläluokalla on edelleen povitaskut ja käsilaukut, alaluokalla on rahvaanomaiset, vatsasta ja ruumiista muistuttavat vyölaukut.

Jako on mielenkiintoinen. Käsilaukun käyttäjä irtaannuttaa rahan säilyttämisen ja sen käyttämisen omasta ruumiistaan ja pystyy näin tarkkailemaan omaisuuttaan etäältä. Povitaskun käyttäjä taas sijoittaa kaiken sydämeensä, abstraktiksi koettuun elimeen, jonka on väitetty säätelevän tunteita, mutta joka onkin yllättävässä yhteydessä järkeen eli aivoihin (joihin se pumppaa happea). Lompakkoon tarttuja ammentaakin oston hetkellä omasta sydämestään, jolloin ostos muuttuu tarkoin harkituksi sydämenteoksi: povitaskun käyttäjä ilmoittaa eleellään rakastavansa ostostaan.

Vyölaukun käyttäjä sen sijaan viestittää, että hän ammentaa kaiken mahastaan. Ostokset ovat tankkaamista. Rahan kaivaminen muistuttaa ulostamista, jonka jälkeen on jälleen syötävä: tapahtuu ostos. Vyölaukun käyttäjä on lähempänä omaa ruumiillisuuttaan kuin järkeen ja sydämeen tukeutuvat povitaskujen ja käsilaukkujen suosijat. Vyölaukun käyttäminen syntyikin suomalaisten etelänmatkailun myötä ja tämän turismin yhteys ruumiin ja järjen suhteen nurinniskoin kääntävään karnevalismiin on tunnettua.

Joskus 1980-luvun puolessavälissä yritettiin lanseerata miesten käsilaukkuja. Niistä ei koskaan tullut suosittuja. Miesten ruumiillisuus ei sallinut irtaannuttaa rahanvaihtoa niin paljon omasta ruumiista. Naisten käsilaukut sen sijaan kuuluvat malliin, jossa nainen on sukupuoleton ja ruumiiton, valmis ainoastaan juuri oikealle miehelle. Käsilaukku on ikuisen neitsyyden tae.

Vielä on yksi tapa säilyttää rahojaan: tungetaan lompakko housujen takataskuun. En tiedä, milloin tapa on syntynyt, mutta sen on oltava jossain yhteydessä taloudelliseen nousukauteen: rahaa on yhtä paljon kuin suolisto tuottaa ulostetta.

Aamulehti teki joskus syksyn alussa kyselyn ihmisten pukeutumisesta. Joku mies sanoi, että hänestä tuulipuku on loistava asuste, koska se päällä tuntuu siltä kuin olisi alasti. Kun vaatteet päällä ollaankin alasti, vyölaukku, joka on usein tuulipuvun kavaljeeri, on totisesti yhtä mahalaukun kanssa. Tämä antaa selvyyttä myös siihen, miksi monet suomalaiset miehet pukeutuvat niin kuin pukeutuvat: kyse on siitä, etteivät he halua pukeutua. 'Pukeutuminen' viittaa kiusallisesti etikettiin ja juhlallisuuksiin ja jopa musta sukka on juhlavaate. Jos näin on, laitetaan sellaiset vaatteet päälle, joissa tuntee olevansa alasti eikä suinkaan pukeutunut. Ollaankin lähempänä alkukantaista miestä kuin kehdataan tunnustaakaan. Vyölaukkukin on vähemmän vaate kuin povitaskussa pidettävä lompakko - puhumattakaan niistä, jotka eivät käytä edes lompakkoa, vaan kaivavat rypistyneitä seteleitä suoraan housujensa taskuista.

Vyölaukku ilmentää tarkasti eräitä identiteetissä tapahtuneita muutoksia. Modernista itsetarkkailusta on siirrytty itsensä kontrolloimattomaan tankkaamiseen: pikkutakki päällä pitää pohtia asioita sydämen kanssa, vyölaukku mahdollistaa tämän unohtamisen ja ihminen siirtyy jatkuvaan itsensä tyhjentämiseen ja täyttämiseen.

torstaina, toukokuuta 08, 2008

Vielä Morton Cooperista


Muistin (tai itse asiassa vain törmäsin vanhaan tiedostoon, kun kaivelin konetta), että edellisessä hakusanapostauksessa mainittu Morton Cooper kuoli jokin aika sitten ja tuolloin hänestä paljastui uutta. Pulp-lehdessä oli sitten tämmöinen pieni pala, josta sain kiittää jokin aika sitten edesmennyttä Risto Hannulaa ja tämän lyömätöntä tapaa lähetellä lehtileikkeitä tutuilleen:

Morton Cooper
Morton Cooper Feinberg kuoli 79-vuotiaana kesäkuun alussa. Morton Cooper tunnettiin parhaiten The King –romaanin (1967) kirjoittajana, mutta hän oli tehnyt pitkän päivätyön erilaisten pokkarien kirjoittajana jo 50-luvulla.
Morton Feinberg oli syntynyt Greensburgissa, Philadelphiassa, vuonna 1925. Hän aloitti kirjailijanuransa tehtailemalla käsikirjoituksia television varhaisiin lastenohjelmiin, kuten nukketeatterisarjaan Funny Bunnies. Myöhemmin hän kirjoitti lukuisia pokkareita, kuten Jack Arnoldin elokuvaan perustuvan High School Confidentialin. The Kingin myötä hän murtautui esiin kovakantisten kirjojen kirjoittajana, mutta mikään hänen myöhemmistä viidestä romaanistaan ei saavuttanut samaa suosiota.
The King kertoo Harry Orlando –nimisestä laulajasta, jonka hahmon väitettiin perustuvan Frank Sinatraan. Kirjaa myytiin yli kolme miljoonaa kappaletta. Kirjaan liittyi myös ajalleen ennen kuulumaton markkinointikampanja, johon kuului esimerkiksi kuuden viikon Euroopan-kiertue. Suomeksi kirjaa ei kuitenkaan käännetty.
Cooper kirjoitti myös miestenlehtien artikkeleita. Suomennettu on yksi, ”Mies joka elää ryntäillä” (Mies 1/1960), joka kertoo povikuningattariin erikoistuneesta Hollywood-kolumnisti Earl Wilsonista.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Ben Conlon ja M. Cooper


Tauon jälkeen pari vähäisempää hakusanaa. Kuinkahan kauan kestää ennen kuin pääsen Pulpografian loppuun?

Ben Conlon
Ben Conlon oli Street & Smith -kustan-tamon vakiokirjoittajia, joka esiintyi mm. Air Trails- ja The Feds -lehdissä 1930-luvulla. Häneltä on suomennettu pari novellia. ”Vääristetty murha” on vaatimaton tarina poliisista, joka jahtaa rikollista talojen katoilla.
Novellit:
Merkitty murha, Seikkailujen Maailma 6/1950.
Vääristetty murha, Seikkailujen Maailma 2/1951.

M. Cooper
On olemassa ainakin kaksi kirjailijaa, jotka voisivat olla Seikkailujen Maailman M. Cooper. Ensimmäinen on Morris Cooper, joka kirjoitti pulp-lehtiin 1950—60-luvulla. Toinen on Morton Cooper (1925—?), joka julkaisi 50-luvulla yhdeksän kirjaa, joista yksi oli Jack Arnoldin ohjaaman High School Confidentialin (1959) romaaniversio. Elokuvassa Russ Tamblyn (sittemmin Twin Peaksin psykiatri) paljastaa koulun marihuanaringin. Ongelma tuskin ratkeaa. Veikkaan Morris Cooperia — sääli vain, ettei hänestä ole saatavilla tietoa. Joka tapauksessa Morton Cooperilta on Mies-lehden numerossa 1/1960 julkaistu artikkeli ”Mies, joka elää ryntäillä”. Se kertoo povikuningattariin erikoistuneesta Hollywood-kolumnisti Earl Wilsonista.
Nimellä M. Cooper suomennettu novelli ”Huijari-Joe tarttuu verkkoon” on mainio juttu huijarista, jonka kaveri, toinen huijari, on joutunut putkaan kalifornialaisessa pikkukaupungissa. Miehellä on piilossa avain tallelokeroon, jossa on
20 000 dollaria huijattua rahaa. Putkasta paetaan, mutta matkalla tulee ruumiita. Novellin lopetus on ironinen, vaikkakin ehkä vähän pakotetun tuntuinen.
Novelli:
Huijari-Joe tarttuu verkkoon, Seikkailujen Maailma 9/1955.