Tämän ei totisesti olisi kuulunut olla Pulpografiassa lainkaan. Dale Collins oli englantilaisperäinen kirjoittaja, joka myi juttuja Atlantin yli jenkkilehtiin. Hän ei totisesti kirjoittanut Manhuntiin ja Verdictiin - sekoitin hänet Hunt Collinsiin, joka oli Ed McBainin/Evan Hunterin yksi salanimi. (Minulla oli kopioituna joku lista pulp- ja muiden lehtien kirjoittajista ja olin kirjoittanut nimien kohdalle, mihin lehtiin he olivat kirjoittaneet, ja kirjaa tehdessä sekoitin Dale ja Hunt Collinsin keskenään. Noloa mutta totta.)
Dale Collins (1897—1956) julkaisi 1920—30-luvulla neljä rikosromaania sekä myöhemmin novelleja mm. Manhuntissa ja Verdict Crime Detection Magazinessa. Häneltä on julkaistu yksi novelli. ”Jokaiselle omansa” on vaatimaton lyhyt juttu huijarista, joka myy varastettua tavaraa panttilainaamoon.
Novelli:
Jokaiselle omansa, Sormenjälki 4/1949.
PS. Alempana aiemmin luonnokseksi jäänyt Octavus Roy Cohen -hakusana.
Vanhojen tekstien (kirja-arvostelujen, esipuheiden jne.) tallennuspaikka. Tällä hetkellä menossa säännöllisen epäsäännöllisesti esikoisteokseni Pulpografian (Dekkariseura 2000) hakusanojen postittaminen korjailtuina ja täydennettyinä.
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
maanantaina, helmikuuta 18, 2008
Robert Colby
Harmillisesti yhdellä suomennoksella aliedustettu Robert Colby on pienen piirin kulttisuosikki. Jossain vaiheessa pitää tilata netitse tämän parhaiksi mainittuja kirjoja, kuten sota-aiheinen The Captain Must Die. Tässä pari linkkiä Colbyn teoksista: ensiksi Vintage Hardboiled Read -blogi, sitten Mystery*Filessa Peter Enfantino.
Semmoinen korjaus, että mainittu Nick Carter -romaani on puoliksi Gary Brandnerin (The Howling) kirjoittama, siksi tyylilaji ilmeisesti vaihtuu. En tiedä tästä sen enempää. Colbyn synnyinvuosi oli 1919; sitä ei löytynyt kirjaa tehdessä. Hänen kuolemansa väitetään tapahtuneen 2004, mutta koska raportoin kuolemasta Pulpetti-blogissa vuonna 2006, luulisin sen olevan oikeampi vuosi. Mene ja tiedä.
Robert Colby kirjoitti 17 kirjaa vuodesta 1959 alkaen. Colbya, joka toimi 1940—50-luvulla radio- ja tv-kuuluttajana, pidetään yhtenä pätevimmistä kioskipokkarikirjailijoista. Colbya ei kuitenkaan ole juuri julkaistu uudelleen, joitain novelleja lukuun ottamatta, eikä häntä tunneta nykyään paljonkaan. Ed Gorman sijoittaa Colbyn epävarmasti The Big Book of Noirissa kakkosluokan kirjailijoiden joukkoon ja epäilee, että hän oikeastaan kuuluisi ykkösluokkaan David Goodisin, Donald Hamiltonin ja muiden kanssa. Gorman suosittelee eritoten romaaneja The Captain Must Die (1959), The Star Trap (1960) ja Murder Times Five (1972).
Colbyn ainoa omalla nimellä suomennettu romaani Varokaa naisia (1962) on vähän keskeneräisen tuntuinen, mutta parhaimmillaan erinomainen kirja, jossa kaunis nainen ja tämän väkivaltainen mies kidnappaavat miljonäärin ja kiristävät tämän omaisilta monimutkaisen suunnitelman avulla 600 000 dollaria. Ongelmia aiheuttaa se, että miljonäärin poika ei ole ollenkaan kiinnostunut siitä, jääkö hänen isänsä henkiin vai ei. Colby kehittelee tiukkoja tilanteita kirjan keskivaiheilla, mutta antaa lopetuksen läsähtää pahemman kerran. [Suomennos on ilmeisesti lyhennetty aivan viime sivuilta.] Poikakin oppii lopuksi rakastamaan isäänsä. Kiperimmillään Varokaa naisia yhdessä Colbyn novellien kanssa kertoo karua tarinaa kapitalismin ja sen aiheuttaman ahneuden vaikutuksista — tällaisissa kirjoissa kioskikirjallisuus todella oli yhteiskuntakriittistä.
Colby kirjoitti myös yhden Nick Carterin. Kuolettava salaliitto (1973) on melko tavanomainen sarjan kirja, jossa AXE:n Tappomestari jäljittää kahta neuvostoliittolaista upseeria ja amerikkalaista hullua tiedemiestä, jotka uhkaavat räjäyttää keksimällään muoviydinpommilla USA:n tärkeimmät kaupungit. Kirjassa on monia juonen kannalta tarpeettomia toimintakohtauksia, mutta jotkut kohtaukset ovat tehokkaita. Colby heittäytyy parodiseksi loppukohtauksissa, joissa Carteria auttaa Terri- ja Jerri -niminen typeriä blondeja esittävien teollisuusvakoilijoiden duo.
Colbylta on suomennettu muutama novelli. "Dollarinvihreä kaupunki" (1977) on erinomainen huijauskertomus, jossa Brock-niminen mies käyttää hyväkseen amatöörihuijareita. Huonompi on epämiellyttävä "Murha ovelta ovelle", jossa naiseksi pukeutuva mies murhaa lähiöiden kauniita kotirouvia. Mies pääsee sisään esittelemällä uutta radiomallia — idea on hyvä, mutta tarina ilmiselvästi homofobinen. "Tärkeä tehtävä" taas on mainio juttu mafian tappajasta, jonka keikka tuntuu menevän pieleen: surmattavaksi määrätyn naisen asunnossa onkin toinen nainen ja oikea uhri viettää lomaa toisella puolella maata. Lopetus on vastenmielinen. "Hyvästi Arlinessa" mies kostaa rikkaalle miehelle, joka on ajanut humalassa hänen raskaana olleen vaimonsa päälle ja vapautettu oikeudenkäynnissä. Colby kuvaa karkeasti, mutta tehokkaasti yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. "Toinen tapa" on ovela — mutta epäuskottava — tarina miehestä, joka yhtäkkiä huomaa epäilevänsä työtoveriaan pankkiryöstöstä.
Romaanit:
Varokaa naisia. Puuma 39. Suom. S. Laherma. Viihdekirjat: Tapiola 1965. Alun perin Beautiful But Bad. Monarch 1962.
Nimellä Nick Carter:
Kuolettava salaliitto. Nick Carter 76. Suom. Pirkko Ikonen. Viihdekirjat 1978. Alun perin The Death’s Head Conspiracy. Award 1973.
Novellit:
Dollarinvihreä kaupunki, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 7. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1982. Alun perin Paint the Town Green. Alfred Hitchcock’s Mystery Magazine, 1977.
Ei ulospääsyä, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 3/1973.
Entä jos olisin matkustanut junalla teoksessa Kuolema voi olla suloinen. Suom. Mirja Häggman. Mäntän kirjapaino: Mänttä 1973.
Hyvästi Arline, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 5/1973.
Kullan kiilto, Hitchcock esittää 1/1988. Alun perin Paint the Town Gold, Alfred Hitchcock’s Mystery Magazine.
Lemmenhäkki, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 6/1973.
Murha ovelta ovelle, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 9/1973.
Toinen tapa, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 7/1973.
Tärkeä tehtävä, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 8/1973.
Semmoinen korjaus, että mainittu Nick Carter -romaani on puoliksi Gary Brandnerin (The Howling) kirjoittama, siksi tyylilaji ilmeisesti vaihtuu. En tiedä tästä sen enempää. Colbyn synnyinvuosi oli 1919; sitä ei löytynyt kirjaa tehdessä. Hänen kuolemansa väitetään tapahtuneen 2004, mutta koska raportoin kuolemasta Pulpetti-blogissa vuonna 2006, luulisin sen olevan oikeampi vuosi. Mene ja tiedä.
Robert Colby kirjoitti 17 kirjaa vuodesta 1959 alkaen. Colbya, joka toimi 1940—50-luvulla radio- ja tv-kuuluttajana, pidetään yhtenä pätevimmistä kioskipokkarikirjailijoista. Colbya ei kuitenkaan ole juuri julkaistu uudelleen, joitain novelleja lukuun ottamatta, eikä häntä tunneta nykyään paljonkaan. Ed Gorman sijoittaa Colbyn epävarmasti The Big Book of Noirissa kakkosluokan kirjailijoiden joukkoon ja epäilee, että hän oikeastaan kuuluisi ykkösluokkaan David Goodisin, Donald Hamiltonin ja muiden kanssa. Gorman suosittelee eritoten romaaneja The Captain Must Die (1959), The Star Trap (1960) ja Murder Times Five (1972).
Colbyn ainoa omalla nimellä suomennettu romaani Varokaa naisia (1962) on vähän keskeneräisen tuntuinen, mutta parhaimmillaan erinomainen kirja, jossa kaunis nainen ja tämän väkivaltainen mies kidnappaavat miljonäärin ja kiristävät tämän omaisilta monimutkaisen suunnitelman avulla 600 000 dollaria. Ongelmia aiheuttaa se, että miljonäärin poika ei ole ollenkaan kiinnostunut siitä, jääkö hänen isänsä henkiin vai ei. Colby kehittelee tiukkoja tilanteita kirjan keskivaiheilla, mutta antaa lopetuksen läsähtää pahemman kerran. [Suomennos on ilmeisesti lyhennetty aivan viime sivuilta.] Poikakin oppii lopuksi rakastamaan isäänsä. Kiperimmillään Varokaa naisia yhdessä Colbyn novellien kanssa kertoo karua tarinaa kapitalismin ja sen aiheuttaman ahneuden vaikutuksista — tällaisissa kirjoissa kioskikirjallisuus todella oli yhteiskuntakriittistä.
Colby kirjoitti myös yhden Nick Carterin. Kuolettava salaliitto (1973) on melko tavanomainen sarjan kirja, jossa AXE:n Tappomestari jäljittää kahta neuvostoliittolaista upseeria ja amerikkalaista hullua tiedemiestä, jotka uhkaavat räjäyttää keksimällään muoviydinpommilla USA:n tärkeimmät kaupungit. Kirjassa on monia juonen kannalta tarpeettomia toimintakohtauksia, mutta jotkut kohtaukset ovat tehokkaita. Colby heittäytyy parodiseksi loppukohtauksissa, joissa Carteria auttaa Terri- ja Jerri -niminen typeriä blondeja esittävien teollisuusvakoilijoiden duo.
Colbylta on suomennettu muutama novelli. "Dollarinvihreä kaupunki" (1977) on erinomainen huijauskertomus, jossa Brock-niminen mies käyttää hyväkseen amatöörihuijareita. Huonompi on epämiellyttävä "Murha ovelta ovelle", jossa naiseksi pukeutuva mies murhaa lähiöiden kauniita kotirouvia. Mies pääsee sisään esittelemällä uutta radiomallia — idea on hyvä, mutta tarina ilmiselvästi homofobinen. "Tärkeä tehtävä" taas on mainio juttu mafian tappajasta, jonka keikka tuntuu menevän pieleen: surmattavaksi määrätyn naisen asunnossa onkin toinen nainen ja oikea uhri viettää lomaa toisella puolella maata. Lopetus on vastenmielinen. "Hyvästi Arlinessa" mies kostaa rikkaalle miehelle, joka on ajanut humalassa hänen raskaana olleen vaimonsa päälle ja vapautettu oikeudenkäynnissä. Colby kuvaa karkeasti, mutta tehokkaasti yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. "Toinen tapa" on ovela — mutta epäuskottava — tarina miehestä, joka yhtäkkiä huomaa epäilevänsä työtoveriaan pankkiryöstöstä.
Romaanit:
Varokaa naisia. Puuma 39. Suom. S. Laherma. Viihdekirjat: Tapiola 1965. Alun perin Beautiful But Bad. Monarch 1962.
Nimellä Nick Carter:
Kuolettava salaliitto. Nick Carter 76. Suom. Pirkko Ikonen. Viihdekirjat 1978. Alun perin The Death’s Head Conspiracy. Award 1973.
Novellit:
Dollarinvihreä kaupunki, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 7. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1982. Alun perin Paint the Town Green. Alfred Hitchcock’s Mystery Magazine, 1977.
Ei ulospääsyä, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 3/1973.
Entä jos olisin matkustanut junalla teoksessa Kuolema voi olla suloinen. Suom. Mirja Häggman. Mäntän kirjapaino: Mänttä 1973.
Hyvästi Arline, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 5/1973.
Kullan kiilto, Hitchcock esittää 1/1988. Alun perin Paint the Town Gold, Alfred Hitchcock’s Mystery Magazine.
Lemmenhäkki, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 6/1973.
Murha ovelta ovelle, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 9/1973.
Toinen tapa, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 7/1973.
Tärkeä tehtävä, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 8/1973.
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
Octavus Roy Cohen
Tässä taas hakusana, jota en lyhyytensä vuoksi ottaisi Pulpografiaan, jos tekisin sen nyt. Toisaalta kirjoittaja on amerikkalaisittain kiinnostava ja hänellä oli pitkä ura, joskin olen kuullut kommentteja, että häntä pidetään täysin lukukelvottomana nykyään.
ctavus Roy Cohen (1891—1956) julkaisi ensimmäisen kirjansa 1917 ja viimeisen vasta 1955. Hän aloitti klassisen rikosperinteen jatkajana, mutta päätyi lopulta tekemään kioskikirjoja mm. Fawcettille. Cohenin tunnetuin vakiohahmo on Jim Hanvey, joka esiintyi rikosnovelleissa 1920-luvulta alkaen; Hanvey on sympaattinen, isokokoinen poliisi, joka tekee usein yhteistyötä rikollisten kanssa. Toinen Cohenin vakiohahmo oli Florian Slappey, keikarimainen musta etsivä, josta kertovat tarinat oli tarkoitettu humoristisiksi. Yhden suomennoksen perusteella humoristisuudesta on vaikea sanoa paljon mitään — yksityisetsiväparodiana ”Florian Snappey — Tutkiva Silmä” on perin tavanomainen ja hauskuus perustuu liikaa typeränoloisen Slappeyn slangipuheeseen. Parempi on ”Kuolemanloukku”, jossa etsintäkuulutettu mies ottaa yhteyttä vanhaan ystäväänsä. Tästä on kuitenkin tullut poliisi. Lähtökohta on epäuskottava, mutta Cohen saa aikaan kohtalaista jännitystä.
Cohen kirjoitti lisäksi mm. radioon Amos’n’Andy -ohjelmien käsikirjoituksia. Phil Rosen ohjasi 1937 Cohenin tuotantoon perustuvan elokuvan Jim Hanvey, Detective.
Novellit:
Florianin turkki, Apu 11/1958.
Florian Snappey — Tutkiva Silmä, Apu 40—41/1952.
Kuolemanloukku, Apu 39/1960.
Luota aina poliisiin, Viikon Kertojat 8/1958. Alun perin Always Trust a Cop teoksessa Queen’s Awards. Seventh Series, ed. by Ellery Queen. Little Brown 1952. (Oikeasti alun perin Ellery Queen's Mystery Magazine, lokakuu 1952.)
ctavus Roy Cohen (1891—1956) julkaisi ensimmäisen kirjansa 1917 ja viimeisen vasta 1955. Hän aloitti klassisen rikosperinteen jatkajana, mutta päätyi lopulta tekemään kioskikirjoja mm. Fawcettille. Cohenin tunnetuin vakiohahmo on Jim Hanvey, joka esiintyi rikosnovelleissa 1920-luvulta alkaen; Hanvey on sympaattinen, isokokoinen poliisi, joka tekee usein yhteistyötä rikollisten kanssa. Toinen Cohenin vakiohahmo oli Florian Slappey, keikarimainen musta etsivä, josta kertovat tarinat oli tarkoitettu humoristisiksi. Yhden suomennoksen perusteella humoristisuudesta on vaikea sanoa paljon mitään — yksityisetsiväparodiana ”Florian Snappey — Tutkiva Silmä” on perin tavanomainen ja hauskuus perustuu liikaa typeränoloisen Slappeyn slangipuheeseen. Parempi on ”Kuolemanloukku”, jossa etsintäkuulutettu mies ottaa yhteyttä vanhaan ystäväänsä. Tästä on kuitenkin tullut poliisi. Lähtökohta on epäuskottava, mutta Cohen saa aikaan kohtalaista jännitystä.
Cohen kirjoitti lisäksi mm. radioon Amos’n’Andy -ohjelmien käsikirjoituksia. Phil Rosen ohjasi 1937 Cohenin tuotantoon perustuvan elokuvan Jim Hanvey, Detective.
Novellit:
Florianin turkki, Apu 11/1958.
Florian Snappey — Tutkiva Silmä, Apu 40—41/1952.
Kuolemanloukku, Apu 39/1960.
Luota aina poliisiin, Viikon Kertojat 8/1958. Alun perin Always Trust a Cop teoksessa Queen’s Awards. Seventh Series, ed. by Ellery Queen. Little Brown 1952. (Oikeasti alun perin Ellery Queen's Mystery Magazine, lokakuu 1952.)
keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008
Dale Clark
Sarjassamme Pulpografian hakusanoja korjattuina ja kommentoituina. Chandlerin kuvaus Clarkista on hauska, mutta vasta vuosia jälkeenpäin tajusin, että kyse on tenniksen pelaamisesta. Se selittää Clarkin käytöksen. Myöhemmin voin kaivaa esille Clarkin romaanien kansikuvia ja ehkä niitä voisi pari mainitakin. Nyt informaation määrä vaikuttaa liian vähäiseltä, vaikka pulp-lehtien nimiä kyllä listataan auliisti. (Edit: ks. alempana Clarkin romaanien lista.)
Dale Clarkin oikea nimi oli Ronal Kayser. Hän oli ahkera pulp-kirjoittaja ja kirjoitti Ace Detectiveen, Ace G-Man Stories -lehteen, Exciting Detectiveen, Private Detective Stories -lehteen ja Romantic Detectiveen. Dime Detectivessa seikkailivat Clarkin sankarit Plates O’Rion ja Highland Price. Black Maskiin Clark kirjoitti 28 novellia hotellietsivä Mike O’Hannasta vuosina 1940—47. Hän kirjoitti myös Ghostly Jones -nimisestä poltergeisteihin erikoistuneesta yksityisetsivästä. Lisäksi Clark kirjoitti Weird Talesiin, myös omalla nimellään. Vuosina 1943—61 hän julkaisi yhteensä seitsemän romaania.
Raymond Chandler tunsi Clarkin henkilökohtaisesti. Hänen kuvauksensa Clarkista on siteeraamisen arvoinen; se on vuoden 1939 kirjeestä toiselle dekkarikirjailijalle George Harmon Coxelle. Chandler kuvailee La Jollan kirjailijapiirejä: ”On myös yksityisdekkarijuttujen kirjoittaja, joka kirjoittaa nimellä Dale jotain — en uskalla luvata, että viitsin ottaa selvää. Ehkä hänen nimensä on Dale Carnegie. Miehellä on painonnostajan hartiat ja hänellä on hyvin räiskyvä luonne, hän pitää kovaa ääntä ja tekee traagisia eleitä kohti taivasta, molemmat käsivarret ojennettuina ja tuskainen ilme kasvoillaan. Suoralta kädeltä väittäisin, että hän ei ole aito, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Hän saattaa olla Shadow.”
Clarkilta on suomennettu muutama novelli. ”Kuolemankauppiaassa” on pääosassa rikosetsivä Nick Fourteen, joka selvittää monimutkaisen huijausvyyhden. Pihvi-Joe Amaggan johdolla rikolliset yrittävät soluttautua kaupungin johtoon, mikä täytyy luonnollisesti estää. Erittäin kovaksikeitetty juttu, jossa miestä kaatuu. Loppuratkaisussa on sopivassa määrin epävarmuutta ja synkkyyttä. ”Roiston morsiamessa” poliisietsivä Jeff Hapgood yllättyy huomatessaan, että hänen vaimonsa on kuulusteltavana ryöstömurhasta. Loppuratkaisu tulee liian nopeasti. ”Kuolema vaanii maantiellä” vaikuttaa täytenovellilta: lyhyessä tarinassa yksityisetsivä Gillian Baltic selvittelee kuumassa etelässä tapahtunutta salaperäistä murhaa.
Parin sivun pituisessa ”Tilinpäätöksessä” tilinpitofirman pomo yrittää sysätä tekemänsä kavalluksen alaisensa harteille. Paljon sitä huonompi on vanhempi ”Kasvot höyrypilvessä”, hyvin tyypillinen tarina, jossa murhattu mies palaa kummittelemaan vaimonsa uudelle rakastajalle. Erikoista novellissa on murhatapa: trukilla päälle ajaminen.
Novellit:
Kasvot höyrypilvessä, Seikkailujen Maailma 4/1938 ja 3/1943.
Kuolema vaanii maantiellä, Seikkailujen Maailma 4/1951.
Kuolemankauppias, Seikkailujen Maailma
Roiston morsian, Seikkailujen Maailma 10/1950.
Tilinpäätös, Seikkailujen Maailma 3/1939.
Viimeinen sukellus, Seikkailujen Maailma 6/1950.
Dale Clarkin oikea nimi oli Ronal Kayser. Hän oli ahkera pulp-kirjoittaja ja kirjoitti Ace Detectiveen, Ace G-Man Stories -lehteen, Exciting Detectiveen, Private Detective Stories -lehteen ja Romantic Detectiveen. Dime Detectivessa seikkailivat Clarkin sankarit Plates O’Rion ja Highland Price. Black Maskiin Clark kirjoitti 28 novellia hotellietsivä Mike O’Hannasta vuosina 1940—47. Hän kirjoitti myös Ghostly Jones -nimisestä poltergeisteihin erikoistuneesta yksityisetsivästä. Lisäksi Clark kirjoitti Weird Talesiin, myös omalla nimellään. Vuosina 1943—61 hän julkaisi yhteensä seitsemän romaania.
Raymond Chandler tunsi Clarkin henkilökohtaisesti. Hänen kuvauksensa Clarkista on siteeraamisen arvoinen; se on vuoden 1939 kirjeestä toiselle dekkarikirjailijalle George Harmon Coxelle. Chandler kuvailee La Jollan kirjailijapiirejä: ”On myös yksityisdekkarijuttujen kirjoittaja, joka kirjoittaa nimellä Dale jotain — en uskalla luvata, että viitsin ottaa selvää. Ehkä hänen nimensä on Dale Carnegie. Miehellä on painonnostajan hartiat ja hänellä on hyvin räiskyvä luonne, hän pitää kovaa ääntä ja tekee traagisia eleitä kohti taivasta, molemmat käsivarret ojennettuina ja tuskainen ilme kasvoillaan. Suoralta kädeltä väittäisin, että hän ei ole aito, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Hän saattaa olla Shadow.”
Clarkilta on suomennettu muutama novelli. ”Kuolemankauppiaassa” on pääosassa rikosetsivä Nick Fourteen, joka selvittää monimutkaisen huijausvyyhden. Pihvi-Joe Amaggan johdolla rikolliset yrittävät soluttautua kaupungin johtoon, mikä täytyy luonnollisesti estää. Erittäin kovaksikeitetty juttu, jossa miestä kaatuu. Loppuratkaisussa on sopivassa määrin epävarmuutta ja synkkyyttä. ”Roiston morsiamessa” poliisietsivä Jeff Hapgood yllättyy huomatessaan, että hänen vaimonsa on kuulusteltavana ryöstömurhasta. Loppuratkaisu tulee liian nopeasti. ”Kuolema vaanii maantiellä” vaikuttaa täytenovellilta: lyhyessä tarinassa yksityisetsivä Gillian Baltic selvittelee kuumassa etelässä tapahtunutta salaperäistä murhaa.
Parin sivun pituisessa ”Tilinpäätöksessä” tilinpitofirman pomo yrittää sysätä tekemänsä kavalluksen alaisensa harteille. Paljon sitä huonompi on vanhempi ”Kasvot höyrypilvessä”, hyvin tyypillinen tarina, jossa murhattu mies palaa kummittelemaan vaimonsa uudelle rakastajalle. Erikoista novellissa on murhatapa: trukilla päälle ajaminen.
Novellit:
Kasvot höyrypilvessä, Seikkailujen Maailma 4/1938 ja 3/1943.
Kuolema vaanii maantiellä, Seikkailujen Maailma 4/1951.
Kuolemankauppias, Seikkailujen Maailma
Roiston morsian, Seikkailujen Maailma 10/1950.
Tilinpäätös, Seikkailujen Maailma 3/1939.
Viimeinen sukellus, Seikkailujen Maailma 6/1950.
Vieressä romaani The Red Rods (Messner/Pony Books 1946). Sen juonikuvaus tai takakansiteksti kuuluu näin:
It wasn't easy to pick up as a private detective again after four years in the Army, Gillian Baltic found. Things were changed in Camino City, though they seemed just as full of corruption and graft as ever. But it was a new crowd and it took time to learn the ropes. Gil was suspicious when Detective Lieutenant Peter Storm of the City Police gave him such a hearty welcome and took him to lunch. They'd never been friends. And it wasn't long before Gil knew Storm wasn't really being friendly now. Harriet Poland was sure her husband had been murdered. The Police Department of Camino City, and a man named Denzon had been doing some typing and ghost-writing for him. Denzon was a dope-taker who had committed suicide a few weeks before. It all looked like a pretty mess, particularly when the dope angle led to Leslie Carmett, the new boss of rackets in Camino City, and to Steve Kiley who worked for him. Gil was in love with Betty Kiley, Steve's sister, and he'd once saved Steve from a murder rap. But that didn't make a rat like Steve grateful. He led Gil right into a nice trap. Before he was through, Gil had found a dead man in his apartment, had been pounded with a rubber hose by the police, had been chewed up by Garmett's police dog, driven to the country for his last ride - and incidentally cleared up the whole unpleasant mess.
Kirja julkaistiin uudestaan nimellä The Blonde, the Gangster and the Private Eye vuonna 1949 Avonin pokkarina. Mikä saa minut tekemään Clarkin romaanibibliografian:
Country Coffins, Bouregy 1961 (kovakantinen)
Death Wore Fins, Mystery House 1959 (ilmeisesti pokkari)
Focus on Murder, Lippincott 1943 (kovakantinen)
Mambo to Murder, Ace 1955 (pokkari)
The Narrow Cell, Lippincott 1944 (kovakantinen)
The Red Rods, Messner 1946, julkaistu uudelleen ks. yllä (kovakantinen)
A Run for the Money, Ace 1956 (pokkari)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)