Bruce Cassiday

Bruce Cassiday oli kiinnostava tapaus. Kuten tuossa alempana selitän, kun rupesin tekemään Pulpografiaa, minulla ei ollut mitään tietoa tai käsitystä siitä, mikä hänen suomennetun kirjansa alkuperä oli. Kyselin asiasta parilla ulkomaisella sähköpostilistalla ja sain lopulta jonkun kautta Cassidayn postiosoitteen. Hän oli silloin melkein 80-vuotias.

Vastaus tuli aika nopeasti. Hra Cassiday oli todella otettu, että häntä näin muistettiin. Hän muisti tapauksen ja kävimme pientä kirjeenvaihtoa, joka jatkui kirjan ilmestymisen jälkeenkin - sovimme jopa, että saamme julkaista häneltä länkkärinovellin Ruudinsavu-lehdessä. Valinta ei valitettavasti osunut kovin hyvään novelliin - hakuammunnalla se menikin, kun vain kyselin Cassidayn pulp-novelleja sähköpostilistolla ja julkaisin sen jonka sain. Sain Cassidaylta jossain vaiheessa Gryphon Booksin julkaiseman pikkukirjasen None But the Vengeful, jossa oli hänen pulp-rikosnovellejaan 40-luvulta. Ihan menoisaa kamaa, mutta ei mitään kuolematonta. Joissain kirjeissään Cassiday muisteli pulp-aikojaan ja alan kollegoitaan.

Sitten häneltä ei enää tullut kirjettä enkä halunnut painostaa vanhaa miestä. Sitten kuulin hänen kuolleen.

Tekstissä on myös virhe tai pikemminkin puute. Cassidaylta on käännetty myös Flash Gordon -romaani Aika-ansa (1974). Minun on jo vuosia pitänyt kirjoittaa aiheesta artikkeli, mutta se on lykkääntynyt, koska en ole saanut luettua toista suomennettua Flash Gordon -pokkaria, Ron Goulartin kirjoittamaa Tuhoavaa ääntä (1974). Kirjat ilmestyivät jenkeissä salanimellä Con Steffanson, mutta täällä jostain tekijännimellä Alex Raymond, vaikka eihän alkuperäisellä sarjakuvanpiirtäjällä ollut mitään tekemistä romaanien kanssa!

Gordon-pokkareita ilmestyi jenkeissä yhteensä kuusi (julkaisijana iso pokkaritalo Avon), mutta nämä kaksi olivat ainoat, jotka ilmestyivät suomeksi - sarja oli ilmeisesti Vaasa Oy:n yritys kääntää jo manalle menevät pokkarisarjat uuteen kukoistukseen. Mutta Suomessahan ei pokkari-scifi ole ikinä menestynyt, syystä tai toisesta. Mietin usein, millainen Suomen kirjallinen skene olisi, jos täällä olisi ilmestynyt jo 1950-luvulla jokin pokkarisarja, jossa olisi julkaistu hyvää anglosaksista scifiä, Heinleinia, Clarkea, Asimovia ja muita vastaavia.

Bruce Cassiday (1920-2005) aloitti uransa toimimalla Popular Publicationsin ja Farrellin kustannustoimittajana 1940—50-luvulla. Hän siirtyi Argosy-lehteen, jonka fiktiosta vastaava toimittaja hän oli 1980-luvulle saakka. Cassidayn rikosromaanituotanto on ollut melko laajaa ja usein laadukastakin, vaikka suurin osa hänen teoksistaan on ilmestynyt kioskipokkareina. Vuosina 1956—57 Cassiday kirjoitti yksityisetsivistä Johnny Midas ja Cash Madigan. 1960-luvulla hän kirjoitti sellaisiin lehtiin kuin Intrigue (sarja salaisesta agentista Peter Baronista) ja Shock. Lisäksi hän kirjoitti nimellä Carson Bingham romaaniversion Eugene Lourien Gorgo-elokuvasta (1960) sekä Flash Gordoneita 1970-luvulla.

[Cassiday on kirjoittanut myös paljon yleistajuisia ja populaareja tietokirjoja monesta eri alasta - julkkiselämäkerroista aina ruohonleikkurioppaisiin asti! Hän on myös tehnyt joitain tietokirjoja rikos- ja tieteiskirjallisuudesta, kuten Roots of Detection (1983).]
Cassidaylta on kaksi suomennosta. Toinen on Vain viisi tuntia ja toinen on Nick Carter -kirja Huumeliigan johtaja (1973). Vain viisi tuntia on ongelmallinen tapaus: alkukielistä teosta The Heister ei löydy Allen Hubinin bibliografiasta eikä Simo Sjöblomin bibliografiassa mainita alkuperäistä ilmestymisvuotta.
Minulla oli mahdollisuus tarkistaa asia itseltään Bruce Cassidaylta, joka korkeasta iästään huolimatta muisti asian hyvin. The Heister oli jatko-osa teokselle The Floater (1960), joka oli poliisiromaani James A. Rippermanista. Teoksen julkaisi kovakantisena Abelard-Schuman, mutta se suostui maksamaan The Heisterista vain puolet siitä, mitä se oli maksanut aiemmasta teoksesta. Cassidayn agentti ei saanut myytyä kirjaa muille kustantajille eikä saanut pokkarikustantajiakaan kiinnostumaan teoksesta. Man’s Magazine -nimisessä lehdessä teksti ilmestyi 20 000 sanaan lyhennettynä tammikuussa 1964. Käsikirjoitus lähetettiin lopulta Eurooppaan, jossa se ilmestyi ensiksi Suomessa vuonna 1968. Kirja ilmestyi myös Norjassa Deres Forlagin kustantamana vuonna 1971 nimellä Blindgaten. Näin ollen kirjan varsinainen alkuperäinen kustantaja on suomalainen Viihdekirjat ja sen varsinainen copyright-vuosi on suomennoksen vuosi 1968!
Vain viisi tuntia on vähintäänkin kohtuullinen kertomus miehestä, joka ryöstäessään laittoman pelipaikan julkisivuna toimivan baarin tulee ampuneeksi poliisin. Mies piiloutuu poliisipäällikön vaimoksi osoittautuvan naisen autoon ja on vaaraksi lähiöidyllille. Tosikkomainen kirja ankkuroituu hyvin 1950-luvun lopun lähiökertomusten sarjaan (Lionel Whiten ja Leigh Brackettin romaanit, monet film noir -elokuvat). Ripperman on tyypillinen ajan poliisiromaanin päähenkilö, kiukkuinen ja äreä pomo.
Huumeliigan johtajassa Nick Carter selvittelee todistajaksi lupautuneen huumepomon kuolemaa ja joutuu monimutkaisten salanimien ja naamioitumisten keskelle. Kirja on pitkäveteinen ja dialogi selittelevää, toimintaa on vähän ja seksikin on yllättävän häveliästä. Cassiday kertoo, että hän sai toimeksiannon juuri sen jälkeen, kun hän oli tullut Sierra Nevadan vuoristosta Espanjasta, jossa hän oli ollut PR-matkalla tutustumassa uuteen talvilomakeskukseen. Kirjassa onkin paljon hiihtämistä. Cassiday kertoi lisäksi, että kannen sisäpuolella olevan kartan tekijä oli sekoittanut Kalifornian ja Espanjan Sierra Nevadat. "No wonder it took Nick Carter such a long time to track down the bad guys", Cassiday kirjoitti.

Romaani:
Vain viisi tuntia. Puuma 63. Suom. H. Suikkanen. Viihdekirjat: Tapiola 1968. Alun perin The Heister.

Nimellä Nick Carter:
Huumeliigan johtaja. Nick Carter 62. Suom. M. Ahlgren. Viihdekirjat: Kungsbacka 1977. Alun perin The Spanish Connection. Award 1973.