lauantaina, toukokuuta 23, 2009

Laurence Donovan


Laurence Donovan oli kiinnostava kirjoittaja, josta ei ole paljon tiedetty ja hänen käyttämiensä salanimien määrä on jäänyt epäselväksi monille alan historioitsijoille. Will Murray on häntä viime aikoina tutkinut ja selvittänyt muun muassa, että hänellä oli reportterin tausta ja että hän hääri 1920-luvulla Hollywoodissa (on mahdollista, että hänen piti tehdä käsikirjoitus Fred Niblon ohjaamaan Ben Hur -elokuvaan [1924], mutta hän tyhmyyksissään torjui tarjouksen eikä Hollywood ollut enää kiinnostunut hänestä). Parhaiten Donovan tiedetään yhtenä Doc Savagen haamukirjoittajista, minkä takia Murraykin on hänestä kiinnostunut. Amerikassa on juuri julkaistu uusintapainoksina Donovanin kirjoittamia Whisperer-tarinoita - Whisperer oli naamioitu sankari, mutta tarinat olivat kovaksikeitetympiä kuin esimerkiksi Doc Savaget, joissa on aimo annos poikakirjamaisuutta. Donovan kuoli mahdollisesti vuonna 1950; hänen kuolinvuottaan ei ole selvitetty.

Laurence Donovan oli pulp-lehtien ahkerimpia avustajia, joka julkaisi Crime Bustersissa, Spicy Detectivessä, Exciting Detectivessä, G-Men Detectivessä, Mystery Storiesissa ja Romantic Detectivessä. Hän osallistui myös The Phantom Detectiven eli Richard Curtis Van Loanin seikkailujen kirjoittamiseen; 1930-luvun puolessa välissä julkaistuja novelleja julkaistiin sittemmin Suomessakin kirjasina. Näistä kaksi osaa on melko varmasti Donovanin kirjoittamia. Näin ainakin Simo Sjöblom väittää bibliografiassaan; osa Kiristäjän kynsissä ilmestyi alun perin 1938 ja Kultalaiva 1941. John DeWaltin pulp-aiheinen bibliografia tukee Sjöblomin väitettä. Kiristäjän kynsissä kertoo murhista, jotka tehdään ovelasti jännittävän Broadway-esityksen aikana. Kultalaivassa, jossa on yksi sarjan monimutkaisimpia juonia, Van Loan selvittää ranskalaisen miljardin (suomennoksessa biljoonan) dollarin arvoista kultalastia kuljettaneen laivan arvoituksen.
Myös kaksi muuta Naamiomies-sarjan kirjaa ovat ilmeisesti Donovanin kirjoittamia. Sjöblom väittää, että Vampyyrin kuolema (1940) olisi W. T. Ballardin kirjoittama, DeWalt taas että se olisi Donovanin kirjoittama, Allen Hubinin bibliografiassa osalle ei ilmoiteta kirjoittajaa. Naamiomies joka tapauksessa selvittää kirjassa maaseudulla riehuvan vampyyrin arvoituksen. Tarinassa on kauhunovellien piirteitä: uhrien raadellut kurkut, Naamiomiehen kimppuun käyvä ilves ja niin edelleen. Kaikella on kuitenkin rationaalinen selitys. Kovaksikeitettyä ilmapiiriä tuo mukaan Otto Rudolf -niminen gangsteri, joka havittelee vampyyrin aarretta.
Sama koskee osaa Vihreä jumala (1940). Sjöblomin mukaan se on Ballardin kirjoittama, DeWaltin mukaan puolestaan Donovanin kirjoittama. Hubin vaikenee. Kirjassa joka tapauksessa amerikkalaisvastaista toimintaa käsittelevän komitean puheenjohtajaa uhkaillaan. Uhkausten takana on Vihreäksi Jumalaksi itseään nimittävä olento. Epäilykset kohdistuvat kiinalaisiin, mutta lopulta paljastuu, että kaiken takana on raadollista jaden salakuljetusta.
Donovan kirjoitti myös Lester Dentin kehittämää Doc Savagea. Melkein kaikki Doc Savage -tarinat on sittemmin julkaistu kirjoina. Donovanin muita salanimiä olivat mm. Austin Gridley, Wallace Brooker ja Clifford Goodrich.
Donovanilta on Naamiomiesten lisäksi suomennettu yksi novelli. ”O’Haran paluu” on täytenovelli, jonka toimintakohtaukset ovat iskeviä, mutta jonka varsinainen juoni on mitätön.

Romaanit nimellä Robert Wallace:
Kiristäjän kynsissä. Naamiomies 6. Suom. H. Orava. Viihdekirjat: Tapiola 1968. Alun perin The Broadway Murders, The Phantom Detective, lokakuu 1938. Taskukirjalaitos: Regency 1965.
Kultalaiva. Naamiomies 5. Suom. H. Orava. Viihdekirjat: Tapiola 1968. Alun perin Murder Stalks a Billion, The Phantom Detective, joulukuu 1941. Taskukirjalaitos: Regency 1966.
Vampyyrin kuolema. Naamiomies 1. Suom. H. Orava. Viihdekirjat: Tapiola 1967. Alun perin The Vampire Murders, The Phantom Detective, heinäkuu 1940. Taskukirjalaitos: Regency 1965. (Mahdollisesti W. T. Ballardin kirjoittama.)
Vihreä jumala. Naamiomies 4. Suom. H. Orava. Viihdekirjat:Tapiola 1968. Alun perin The Phantom and the Green Glare Murders. The Phantom Detective, marraskuu 1940. Taskukirjalaitos: The Green Glare Murders. Regency 1966.

Novelli:
O’Haran paluu, Seikkailujen Maailma 1/1951.

Ei kommentteja: