Michael Avallone on jäänyt Suomessa melkein tuntemattomaksi, vaikka hänen huonoutensa kirjoittajana ja hankaluutensa ihmisenä ovat tehneet hänestä legendaarisen hahmon Yhdysvaltain pokkariharrastajien keskuudessa. Suhtaudun häneen varmasti liian lempeästi tässä, joskin veikkaan, että tässä mainitut pari teosta ovat käyneet aikamoisen toimitusrumban lävitse - olen lukenut väitteitä, että Avallonen käsikirjoitukset eivät kelvanneet kustantajille sellaisenaan juuri koskaan. On esimerkiksi väärin sanoa, että Avallone olisi kirjoittanut Nick Carterinsa Valerie Moolmanin kanssa, vaan pikemminkin kustannustoimittaja Moolman toimitti Avallonen käsikirjoitusta niin paljon, että häntä voi pitää sen toisena tekijänä.
Mainitsen myös, että Avallone osallistui fanitoimintaan 80-luvulla, mutta ilmeisesti lähinnä haukkumalla niitä, jotka eivät olleet ostaneet häneltä tekstejä.
Uusi dekkarikirjailija Dave Zeltserman on tosin nostanut yhdeksi suosikikseen Avallonen tekemän kirjaversion Fullerin Shock Corridorista - toimeksianto ainakin on todella erikoinen, elokuvahan ei juuri tuntuisi kirjaksi muokkaantuvan. (Jälkeenpäin huomasin, että 80-luvulla Maxim Jakubowskin toimittamassa Blue Murder -pokkarisarjassa, jossa ilmestyi kaikenlaisten vanhojen jännärien uusintapainoksia (kuten Henry Farrellin Whatever Happened to Baby Jane?), ilmestyi vuonna 1990 myös Avallonen Shock Corridor. Kirjaa näkyy saavan halvalla.)
Tästä puuttuu Avallonen viimeiseksi jäänyt kirja, PaperJacks-sarjassa julkaistu High Noon at Midnight. Kirjasta sanotaan näin: "Walter Woody amassed an empire ten times the size of that of billionaire Howard Hughes. Though he has been dead for a number of years, the executors of Woody's estate have managed to keep his death from the public..."
Uusi dekkarikirjailija Dave Zeltserman on tosin nostanut yhdeksi suosikikseen Avallonen tekemän kirjaversion Fullerin Shock Corridorista - toimeksianto ainakin on todella erikoinen, elokuvahan ei juuri tuntuisi kirjaksi muokkaantuvan. (Jälkeenpäin huomasin, että 80-luvulla Maxim Jakubowskin toimittamassa Blue Murder -pokkarisarjassa, jossa ilmestyi kaikenlaisten vanhojen jännärien uusintapainoksia (kuten Henry Farrellin Whatever Happened to Baby Jane?), ilmestyi vuonna 1990 myös Avallonen Shock Corridor. Kirjaa näkyy saavan halvalla.)
Tästä puuttuu Avallonen viimeiseksi jäänyt kirja, PaperJacks-sarjassa julkaistu High Noon at Midnight. Kirjasta sanotaan näin: "Walter Woody amassed an empire ten times the size of that of billionaire Howard Hughes. Though he has been dead for a number of years, the executors of Woody's estate have managed to keep his death from the public..."
Edit: kirjailija ja pokkarikeräilijä James Reasoner kirjoitti blogissaan saaneensa melko luotettavalta taholta tietää, että ne Bucher-kirjat, jotka Simo Sjöblom (ja minä hänen jälkeensä) on laittanut Avallonen kirjoittamaksi, onkin kirjoittanut mies nimeltä James Dockery. Mainitsen asian täällä; tarkemmin postauksen linkeissä.
Michael Avallone
Michael Avallone (1924—1999) julkaisi elinaikanaan yli 220 kioskipokkaria ja käytti ainakin neljäätoista salanimeä. Avallonen tavaramerkkejä olivat sekopäinen kielenkäyttö, joka ei piitannut kieliopin tai selkeyden vaatimuksista, ja improvisoitu juonenkuljetus. Avallonen suosituin sankari oli yksityisetsivä Ed Noon, joka esiintyi kymmenissä romaaneissa vuonna 1953 ilmestyneestä kirjasta The Tall Dolores alkaen. Viimeinen Ed Noon -kirja oli Dark on Monday (1978). Avallone kirjoitti Noon-kirjojen lisäksi kirjojen elokuvaversioita (mm. Samuel Fullerin Shokkikäytävästä!), Nick Cartereita ja Stuart Jasoneita ja naisten gotiikkaa mm. hauskalla salanimellä Edwina Noone.
Avallonen kirjat ovat huonon tai ainakin epämääräisen kielen lisäksi täynnä surkeita vitsejä ja viittauksia elokuviin — kirjassa Shoot It Again, Sam (1972) Ed Noon kohtaa rikollisjoukon, jonka jäsenet esiintyvät Maltan haukan roistoina ja yrittävät huijata Noonia luulemaan olevansa Bogartin esittämä Sam Spade. Francis Nevins kuvailee tyypillistä Avallone-kirjaa mukailemalla Chandlerin tuttua ohjetta: ”jos ei tiedä, miten jatkaa, pitää laittaa musta kääpiö tulemaan ovesta käsillään kävellen 45-kaliiperinen jalassa”. Bill Pronzini huvittelee lainaamalla ns. noonismeja Avallonen teoksista: ”The door chimes were still disturbing Beethoven in his grave when I rushed to meet him” (The Crazy Mixed-Up Corpse, 1957), ”The whites of his eyes came up in their sockets like moons over an oasis lined with palm trees” (The Voodoo Murders, 1957), ”She (…) unearthed one of her fantastic breasts from the folds of her sheath skirt” (The Horrible Man, 1972). Pronzini nimittääkin Avallonea ”vaihtoehtoisen (alternative) rikoskirjallisuuden mestariksi”.
Avallone kirjoitti myös paljon novelleja, mm. Private Investigator Detective Magazineen, Mike Shayne Mystery Magazineen, Mystery Monthlyyn ja Shell Scott Mystery Magazineen. Avallone toimitti Tales of the Frightened -nimistä lähinnä kauhutarinoita julkaissutta lehteä ja American Agentia. Vanhoilla päivillään Avallone osallistui ahkerasti pulp-fanitoimintaan käymällä alan tapaamisissa ja kirjoittamalla novelleja ja muistelmia sellaisiin lehtiin kuin Skullduggery ja Xenophile.
Avallonen suomennetut kirjat eivät kuulu hänen kiinnostavimpiinsa, sillä yhtään Ed Noon -kirjaa ei ole suomennettu.
Nick Carterin henkiin herättäminen vuonna 1964 oli amerikkalaisen pokkaririntaman vastaveto Ian Flemingin James Bondien luomalle villitykselle. Niin sanotuista dime noveleista alkunsa saanut Nick Carter oli edellisen kerran esiintynyt omassa pulp-lehdessään 1933—1936 ja vuosina 1939—1940 kolmessa elokuvassa, joissa Carteria esitti Walter Pidgeon. Lyle Kenyon Engel, joka oli toiminut kustannusalalla jo pulp-lehtien aikana, kehitti hahmoa ja myi uudelleensyntyneen Carterin Award-kustantamolle. Carterista tuli James Bondin kaltainen naisiinmenevä tehokas tappokone. Carterista riisuttiin lopullisesti kaikki 1800-luvun lopulta peräisin olleet herrasmiesrosvon elkeet.
Avallone kirjoitti sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa sekä joitain myöhempiäkin. Niistä on suomennettu kolme. Sarjan ensimmäinen teos Juokse, vakoilija, juokse (1964) on Avallonelle epätyypillisen selväjärkisesti kirjoitettu, vaikka tarina lentokoneita ja tärkeitä diplomaatteja räjäyttävistä terroristeista ei olekaan kovin kiinnostava. Parempia ovat seuraavat Avallonen Carterit, Lohikäärmeen tytär (1964), jossa on aimo annos kiinalaisiin kohdistuvaa rasismia ja sadistista seksuaalisuutta, ja Pyöveli (1964), jossa Carter koettaa pelastaa ranskalaista vakoojaa Vietnamissa. Jälkimmäisessä kirjassa poliittiset mielipiteet ovat mitä ovat, mutta erikoista on se, että Carter rakastuu eikä saa rakastettuaan. Kirjan lopussa on sarjalle outoa surullisuutta. Kerronnan selväjärkisyys Avallonen Cartereissa selittynee sillä, että kustannustoimittaja Valerie Moolmanin tiedetään käyneen käsikirjoitukset läpi tiukalla kammalla. Moolman on ilmeisesti karsinut Avallonen pahimpia maneereja ja selventänyt kieltä. Moolmanilta itseltään on suomennettu kahdeksan Nick Carter -sarjan teosta.
Tuhat ruumisarkkua (1965) kuuluu The Man from U.N.C.L.E. -sarjaan. Juonellisesti kirja ei ole innostava eikä edes jännittävä, parhaimmillaan se on Avallonen keksiessä absurdeja ja omituisia yksityiskohtia, kuten kuolevan agentin, joka pukeutuu vaatteisiinsa takaperin jättääkseen toisille viestin.
Yhteissalanimellä Stuart Jason alettiin 1970-luvun alussa julkaista kirjoja Bucherista, joka on samanlainen rikollisten joukkotappaja kuin Don Pendletonin Mack Bolan tai Joseph Rosenbergerin Richard Camellion. Kaikkien kirjojen kirjoittajia ei ole varmasti selvitetty, mutta Simo Sjöblomin bibliografiassa väitetään, että jo vuosikymmenen alussa ilmestyneet Jasonit ovat Avallonen kirjoittamia. Allen J. Hubinin bibliografia ei tue väitettä ja muutkin hakuteokset ilmoittavat Avallonen kirjoittamiksi vain 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa ilmestyneet Jason-kirjat. Näistä ei ole kuitenkaan suomennettu yhtäkään. On kuitenkin sinänsä todennäköistä, että itseään ”lännen nopeimmaksi kirjoituskoneeksi” nimittänyt Avallone on kirjoittanut suomennetut Jason-kirjat. Toinen varmasti tiedetty Jasonien kirjoittaja on 1940-luvulta asti lännentarinoita tehnyt Lee Floren.
Bucher- eli Teurastaja-kirjat eivät eroa lajityypin muista edustajista kuin siinä, että Avallone kirjoittaa liioitellun vitsikkäästi ja antaa henkilöille hassuja nimiä: esimerkiksi kirjassa Viimeiseen hengenvetoon (1971) on sellaisia henkilöitä kuin Bull Bassoon, Nafta Pete Grooder ja Ralphy ”Yksikeuhko” Sadbo. Bucher on entinen mafiapomo, joka kyllästyy rikollisuuteen ja alkaa tappaa omiaan. Lopulta hänkin, Mack Bolanin tapaan, päätyy hallituksen ja poliisin palkkalistoille.
Ongelmallinen tapaus bibliografisesti on Edwina Noone -nimellä julkaistu Pelottava intohimo (1984), jota Simo Sjöblom väittää Avallonen kirjoittamaksi. Twentieth Century Crime and Mystery Writers ja sen tuoreempi painos St. James Crime and Mystery Writers ilmoittavat kuitenkin Avallonen käyttäneen Edwina Noone -nimeä vain vuosina 1965—1973. Kyseessä on joka tapauksessa tavanomainen naisten jännäri, jossa nuori nainen palkataan rikkaan halvaantuneen arkkitehdin hoitajaksi taloon, jossa piilee salaisuuksia. [Kirja on olemassa ja se saattaa olla omakustanne, jonka Avallone sai valtakunnalliseen levitykseen. En muista, mistä on tieto, että kustantajan nimi on Beagle, kuten ilmoitan bibliografiassa, Abebooksin mukaan kustantaja voi olla myös Blue Heron Press ja jakelija Capital Distributing.]
Avallonelta on suomennettu myös pari novellia. ”Roskaaminen kielletty” kertoo viisivuotiaasta Bobbysta, jonka isä on FBI-agentti ja jatkuvassa vaarassa tulla tapetuksi. Isän ohje ”ei saa heittää mitään auton ikkunasta ulos” saa aikaan ironisen lopun. ”Murhaaja oikeussalissa” on rikospähkinä.
Rikosromaanit nimellä Michael Avallone:
Tuhat ruumisarkkua. Hai-kirja 15. Suom. J. Jansson. Sarjakustannus: Tampere 1966. Alun perin The Thousand Coffins Affair. Ace 1965.
Nimellä Stuart Jason: (huom! ilmeisesti James Dockeryn kirjoittamia)
Havannan hauta. Teurastaja 5. Suom. Ilkka Syren. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin The Cubano Caper. Pinnacle 1976.
Hitaampi kuolee ensin. ”Teurastaja” Bucher 1. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1980. Alun perin Kill Quick or Die. Pinnacle 1970.
Kohtelias pyöveli. Teurastaja 4. Suom. Heikki Haveri. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin Kill Gently, but Sure. Pinnacle 1975.
Kuolema Puerto Ricossa. Teurastaja 6. Suom. Pertti Koskela. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin Suicide in San Juan. Pinnacle 1975.
Kuoleman kauppias. ”Teurastaja” Bucher 5. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1983. Alun perin Deadly Deal. Pinnacle 1973.
Murhasopimus. Teurastaja 3. Suom. Heikki Haveri. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin The African Contract. Pinnacle 1975.
Tappamisen aika. ”Teurastaja” Bucher 6. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1983. Alun perin Kill Time. Pinnacle 1973.
Verikosto. Teurastaja 1. Suom. Heikki Haveri. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1985. Alun perin Blood Vengeance. Pinnacle 1975.
Verisinetti. ”Teurastaja” Bucher 9. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1984. Alun perin Sealed with Blood. Pinnacle 1973.
Verivelka. ”Teurastaja” Bucher 4. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1983. Alun perin Blood Debt. Pinnacle 1972.
Viimeiseen hengenvetoon. ”Teurastaja” Bucher 2. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1982. Alun perin Come Watch Him Die. Pinnacle 1971.
Rikosromaanit nimellä Nick Carter ja yhdessä Valerie Moolmanin kanssa:
Juokse, vakoilija, juokse. Nick Carter 1. Suom. Veijo H. Kainulainen. Viihdekirjat: Tapiola 1966. Alun perin Run, Spy, Run. Award 1964.
Lohikäärmeen tytär. Nick Carter 2. Suom. Veijo H. Kainulainen. Viihdekirjat: Tapiola 1966. Alun perin The China Doll. Award 1964.
Pyöveli. Nick Carter 15. Suom. Risto Säämänen. Viihdekirjat: Tapiola 1969. Alun perin Saigon. Award 1964.
Romanttiset romaanit nimellä Edwina Noone:
Pelottava intohimo. Naiskohtalo 4. Suom. Maire Nopanen. Winthers: Helsinki 1987. Alun perin Tender Loving Fear. Beagle (?) 1984.
Rikosnovellit:
Murhaaja oikeussalissa, RikosPalat 3/1988.
Roskaaminen kielletty teoksessa Josh Pachter (toim.): Top Crime — jännityksen valiot. Suom. Jouko Vanhanen. Kirjayhtymä: Helsinki 1984. Julkaistu myös nimellä Pienet asiat tekevät kipeää, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 8. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1982.
Michael Avallone (1924—1999) julkaisi elinaikanaan yli 220 kioskipokkaria ja käytti ainakin neljäätoista salanimeä. Avallonen tavaramerkkejä olivat sekopäinen kielenkäyttö, joka ei piitannut kieliopin tai selkeyden vaatimuksista, ja improvisoitu juonenkuljetus. Avallonen suosituin sankari oli yksityisetsivä Ed Noon, joka esiintyi kymmenissä romaaneissa vuonna 1953 ilmestyneestä kirjasta The Tall Dolores alkaen. Viimeinen Ed Noon -kirja oli Dark on Monday (1978). Avallone kirjoitti Noon-kirjojen lisäksi kirjojen elokuvaversioita (mm. Samuel Fullerin Shokkikäytävästä!), Nick Cartereita ja Stuart Jasoneita ja naisten gotiikkaa mm. hauskalla salanimellä Edwina Noone.
Avallonen kirjat ovat huonon tai ainakin epämääräisen kielen lisäksi täynnä surkeita vitsejä ja viittauksia elokuviin — kirjassa Shoot It Again, Sam (1972) Ed Noon kohtaa rikollisjoukon, jonka jäsenet esiintyvät Maltan haukan roistoina ja yrittävät huijata Noonia luulemaan olevansa Bogartin esittämä Sam Spade. Francis Nevins kuvailee tyypillistä Avallone-kirjaa mukailemalla Chandlerin tuttua ohjetta: ”jos ei tiedä, miten jatkaa, pitää laittaa musta kääpiö tulemaan ovesta käsillään kävellen 45-kaliiperinen jalassa”. Bill Pronzini huvittelee lainaamalla ns. noonismeja Avallonen teoksista: ”The door chimes were still disturbing Beethoven in his grave when I rushed to meet him” (The Crazy Mixed-Up Corpse, 1957), ”The whites of his eyes came up in their sockets like moons over an oasis lined with palm trees” (The Voodoo Murders, 1957), ”She (…) unearthed one of her fantastic breasts from the folds of her sheath skirt” (The Horrible Man, 1972). Pronzini nimittääkin Avallonea ”vaihtoehtoisen (alternative) rikoskirjallisuuden mestariksi”.
Avallone kirjoitti myös paljon novelleja, mm. Private Investigator Detective Magazineen, Mike Shayne Mystery Magazineen, Mystery Monthlyyn ja Shell Scott Mystery Magazineen. Avallone toimitti Tales of the Frightened -nimistä lähinnä kauhutarinoita julkaissutta lehteä ja American Agentia. Vanhoilla päivillään Avallone osallistui ahkerasti pulp-fanitoimintaan käymällä alan tapaamisissa ja kirjoittamalla novelleja ja muistelmia sellaisiin lehtiin kuin Skullduggery ja Xenophile.
Avallonen suomennetut kirjat eivät kuulu hänen kiinnostavimpiinsa, sillä yhtään Ed Noon -kirjaa ei ole suomennettu.
Nick Carterin henkiin herättäminen vuonna 1964 oli amerikkalaisen pokkaririntaman vastaveto Ian Flemingin James Bondien luomalle villitykselle. Niin sanotuista dime noveleista alkunsa saanut Nick Carter oli edellisen kerran esiintynyt omassa pulp-lehdessään 1933—1936 ja vuosina 1939—1940 kolmessa elokuvassa, joissa Carteria esitti Walter Pidgeon. Lyle Kenyon Engel, joka oli toiminut kustannusalalla jo pulp-lehtien aikana, kehitti hahmoa ja myi uudelleensyntyneen Carterin Award-kustantamolle. Carterista tuli James Bondin kaltainen naisiinmenevä tehokas tappokone. Carterista riisuttiin lopullisesti kaikki 1800-luvun lopulta peräisin olleet herrasmiesrosvon elkeet.
Avallone kirjoitti sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa sekä joitain myöhempiäkin. Niistä on suomennettu kolme. Sarjan ensimmäinen teos Juokse, vakoilija, juokse (1964) on Avallonelle epätyypillisen selväjärkisesti kirjoitettu, vaikka tarina lentokoneita ja tärkeitä diplomaatteja räjäyttävistä terroristeista ei olekaan kovin kiinnostava. Parempia ovat seuraavat Avallonen Carterit, Lohikäärmeen tytär (1964), jossa on aimo annos kiinalaisiin kohdistuvaa rasismia ja sadistista seksuaalisuutta, ja Pyöveli (1964), jossa Carter koettaa pelastaa ranskalaista vakoojaa Vietnamissa. Jälkimmäisessä kirjassa poliittiset mielipiteet ovat mitä ovat, mutta erikoista on se, että Carter rakastuu eikä saa rakastettuaan. Kirjan lopussa on sarjalle outoa surullisuutta. Kerronnan selväjärkisyys Avallonen Cartereissa selittynee sillä, että kustannustoimittaja Valerie Moolmanin tiedetään käyneen käsikirjoitukset läpi tiukalla kammalla. Moolman on ilmeisesti karsinut Avallonen pahimpia maneereja ja selventänyt kieltä. Moolmanilta itseltään on suomennettu kahdeksan Nick Carter -sarjan teosta.
Tuhat ruumisarkkua (1965) kuuluu The Man from U.N.C.L.E. -sarjaan. Juonellisesti kirja ei ole innostava eikä edes jännittävä, parhaimmillaan se on Avallonen keksiessä absurdeja ja omituisia yksityiskohtia, kuten kuolevan agentin, joka pukeutuu vaatteisiinsa takaperin jättääkseen toisille viestin.
Yhteissalanimellä Stuart Jason alettiin 1970-luvun alussa julkaista kirjoja Bucherista, joka on samanlainen rikollisten joukkotappaja kuin Don Pendletonin Mack Bolan tai Joseph Rosenbergerin Richard Camellion. Kaikkien kirjojen kirjoittajia ei ole varmasti selvitetty, mutta Simo Sjöblomin bibliografiassa väitetään, että jo vuosikymmenen alussa ilmestyneet Jasonit ovat Avallonen kirjoittamia. Allen J. Hubinin bibliografia ei tue väitettä ja muutkin hakuteokset ilmoittavat Avallonen kirjoittamiksi vain 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa ilmestyneet Jason-kirjat. Näistä ei ole kuitenkaan suomennettu yhtäkään. On kuitenkin sinänsä todennäköistä, että itseään ”lännen nopeimmaksi kirjoituskoneeksi” nimittänyt Avallone on kirjoittanut suomennetut Jason-kirjat. Toinen varmasti tiedetty Jasonien kirjoittaja on 1940-luvulta asti lännentarinoita tehnyt Lee Floren.
Bucher- eli Teurastaja-kirjat eivät eroa lajityypin muista edustajista kuin siinä, että Avallone kirjoittaa liioitellun vitsikkäästi ja antaa henkilöille hassuja nimiä: esimerkiksi kirjassa Viimeiseen hengenvetoon (1971) on sellaisia henkilöitä kuin Bull Bassoon, Nafta Pete Grooder ja Ralphy ”Yksikeuhko” Sadbo. Bucher on entinen mafiapomo, joka kyllästyy rikollisuuteen ja alkaa tappaa omiaan. Lopulta hänkin, Mack Bolanin tapaan, päätyy hallituksen ja poliisin palkkalistoille.
Ongelmallinen tapaus bibliografisesti on Edwina Noone -nimellä julkaistu Pelottava intohimo (1984), jota Simo Sjöblom väittää Avallonen kirjoittamaksi. Twentieth Century Crime and Mystery Writers ja sen tuoreempi painos St. James Crime and Mystery Writers ilmoittavat kuitenkin Avallonen käyttäneen Edwina Noone -nimeä vain vuosina 1965—1973. Kyseessä on joka tapauksessa tavanomainen naisten jännäri, jossa nuori nainen palkataan rikkaan halvaantuneen arkkitehdin hoitajaksi taloon, jossa piilee salaisuuksia. [Kirja on olemassa ja se saattaa olla omakustanne, jonka Avallone sai valtakunnalliseen levitykseen. En muista, mistä on tieto, että kustantajan nimi on Beagle, kuten ilmoitan bibliografiassa, Abebooksin mukaan kustantaja voi olla myös Blue Heron Press ja jakelija Capital Distributing.]Avallonelta on suomennettu myös pari novellia. ”Roskaaminen kielletty” kertoo viisivuotiaasta Bobbysta, jonka isä on FBI-agentti ja jatkuvassa vaarassa tulla tapetuksi. Isän ohje ”ei saa heittää mitään auton ikkunasta ulos” saa aikaan ironisen lopun. ”Murhaaja oikeussalissa” on rikospähkinä.
Rikosromaanit nimellä Michael Avallone:
Tuhat ruumisarkkua. Hai-kirja 15. Suom. J. Jansson. Sarjakustannus: Tampere 1966. Alun perin The Thousand Coffins Affair. Ace 1965.
Nimellä Stuart Jason: (huom! ilmeisesti James Dockeryn kirjoittamia)
Havannan hauta. Teurastaja 5. Suom. Ilkka Syren. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin The Cubano Caper. Pinnacle 1976.
Hitaampi kuolee ensin. ”Teurastaja” Bucher 1. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1980. Alun perin Kill Quick or Die. Pinnacle 1970.
Kohtelias pyöveli. Teurastaja 4. Suom. Heikki Haveri. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin Kill Gently, but Sure. Pinnacle 1975.
Kuolema Puerto Ricossa. Teurastaja 6. Suom. Pertti Koskela. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin Suicide in San Juan. Pinnacle 1975.
Kuoleman kauppias. ”Teurastaja” Bucher 5. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1983. Alun perin Deadly Deal. Pinnacle 1973.
Murhasopimus. Teurastaja 3. Suom. Heikki Haveri. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1986. Alun perin The African Contract. Pinnacle 1975.
Tappamisen aika. ”Teurastaja” Bucher 6. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1983. Alun perin Kill Time. Pinnacle 1973.
Verikosto. Teurastaja 1. Suom. Heikki Haveri. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1985. Alun perin Blood Vengeance. Pinnacle 1975.
Verisinetti. ”Teurastaja” Bucher 9. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1984. Alun perin Sealed with Blood. Pinnacle 1973.
Verivelka. ”Teurastaja” Bucher 4. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1983. Alun perin Blood Debt. Pinnacle 1972.
Viimeiseen hengenvetoon. ”Teurastaja” Bucher 2. Suom. Heikki Haveri. Lukijapalvelu: Helsinki 1982. Alun perin Come Watch Him Die. Pinnacle 1971.
Rikosromaanit nimellä Nick Carter ja yhdessä Valerie Moolmanin kanssa:
Juokse, vakoilija, juokse. Nick Carter 1. Suom. Veijo H. Kainulainen. Viihdekirjat: Tapiola 1966. Alun perin Run, Spy, Run. Award 1964.
Lohikäärmeen tytär. Nick Carter 2. Suom. Veijo H. Kainulainen. Viihdekirjat: Tapiola 1966. Alun perin The China Doll. Award 1964.
Pyöveli. Nick Carter 15. Suom. Risto Säämänen. Viihdekirjat: Tapiola 1969. Alun perin Saigon. Award 1964.
Romanttiset romaanit nimellä Edwina Noone:
Pelottava intohimo. Naiskohtalo 4. Suom. Maire Nopanen. Winthers: Helsinki 1987. Alun perin Tender Loving Fear. Beagle (?) 1984.
Rikosnovellit:
Murhaaja oikeussalissa, RikosPalat 3/1988.
Roskaaminen kielletty teoksessa Josh Pachter (toim.): Top Crime — jännityksen valiot. Suom. Jouko Vanhanen. Kirjayhtymä: Helsinki 1984. Julkaistu myös nimellä Pienet asiat tekevät kipeää, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 8. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1982.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti