perjantaina, toukokuuta 04, 2007

William E. Barrett

Pulpografiasta puuttuivat kuolinvuosi sekä yhden novellin alkuperäinen ilmestymistieto - muita en vielä ole löytänytkään.

William E. Barrett (1900—1986) oli 1930-luvun pulp-lehtien vakituinen avustaja, joka erikoistui kovaksikeitettyyn rikostarinointiin, mutta joka myöhemmin hylkäsi pulp-kirjallisuuden ja ryhtyi uskonnollisten kirjojen tekijäksi. Näistä tunnetuin on varmaankin The Left Hand of God, josta Edward Dmytryk teki elokuvan vuonna 1955. Humphrey Bogart esittää pääosassa miestä, joka esiintyy sodanjälkeisessä Kiinassa pappina. Barrett kirjoitti lisäksi mm. paavi Paavali IV:n elämäkerran. Ansioluetteloissaan hän ei maininnut toimineensa pulp-lehtien avustajana.
Barrett julkaisi mm. Ace High Detective Magazine-, All Fiction Detective Stories- ja Spy Novels Magazine -lehdissä. Lisäksi hän julkaisi muun muassa Carroll John Dalyn kanssa kirjoitetun novellin "The Tongueless Men" Dime Detective -lehdessä vuonna 1936.
Barrettin vakiohahmo oli Dime Detectivessä esiintynyt Kenneth McNally, miljonäärin poika, joka esiintyy Neula-Mikena ja pitää rähjäiseksi naamioituneena tatuointipaikkaa. Sieltä käsin hän ratkaisee rikoksia, jotka enemmän tai vähemmän ilmaantuvat hänen eteensä. Idea on järjetön, mutta parhaimmillaan McNally-novelleissa on jotain kiehtovaa. "Tatuoitu kortti" -novellin ajatus työväenyhdis-tyksestä, jonka jäsenten käsiin on tatuoitu pelikortit, on omituinen; Barrettin katoliset tuntemukset tietäen on melkein itsestään selvää, että hänen tarinoissaan työväestöön ei voi luottaa. "Tatuoidun ympyrän" aloitus on jännittävä: nainen tulee McNallyn luokse ja haluaa selkäänsä erikoisen tatuoinnin, koska hänen miehelläänkin on sellainen. McNallyn epäilykset heräävät, ja hän joutuu jälleen kerran selvittämään monimutkaisen rikoksen, johon liittyvät osaltaan myös kaupungin gangsterit.
"Tatuoitu kello" taas on 1930-luvun pulpille tyypillisesti melkein käsittämättömän epäuskottava tarina — se on niin sekava, että riittänee, kun sanoo, että siinä murhataan mies, jonka rintaan on tatuoitu kello (jossa on teksti: "On myöhempi kuin luuletkaan") ja jonka kaksoisolento — jonka rinnassa on sama tatuointi — ilmestyy jahtaamaan Kenneth McNallya, vaikka tämä ei ole lähelläkään mysteerin ratkaisua. Vähän samanlaista tunnelmaa on "Ta-tuoidussa kynnessä", jossa McNally selvittää oudon aurinkoa palvovan lahkon salaisuuden. "Tatuoidussa ruumiissa" McNally selvittelee vauhdikkaasti rikollisliigan touhuja — hän on kiipelissä epäilevän poliisin ja väkivaltaisten rikollisten välissä, mutta selviää.
Barrettilta on suomennettu myös muita kuin McNally-tarinoita. "Onnen ristiaallokossa" kertoo uhkapelurista, joka tempaistaan mukaan pikkukaupungin maanomistajien keskinäiseen öljykiistaan. Mies pestataan ajamaan rekkaa toisen maanomistajan maiden läpi. Novellin perustilanne ja sen ryydittäminen räjähdysaineilla muistuttaa hiukan Henri-Georges Clouzotin elokuvaa Pelon palkka (1943) ja sen hollywoodilaista B-muunnelmaa, Hugo Fregonesen ohjaamaa Mustaa kultaa (1953). Barrettin novelli on robusti, joskin se on liian lyhyt, jotta varsinaista jännitystä syntyisi.
Paras suomennetuista Barretteista on "Vedonlyönti kuoleman kanssa". Novelli kertoo Dean Culverista, joka tekee pahojaan ammattiurheilusta julkaisemillaan paljastuskolumneilla. Culver on kuitenkin naamioitunut peliluolan krupieeriksi. Novellin alussa murhataan rehellisenä pysynyt nyrkkeilijä ja Culver päättää selvittää asian. Culverin hahmo muistuttaa yksityisetsivää, ja novellissa on paikoitellen hammettmaista tunnelmaa, kun Culver usuttaa kilpailevat rikollisjengit toisiaan vastaan. Novelli on julkaistu Weinbergin, Dziemianowiczin ja Greenbergin toimittamassa Dime Detective -antologiassa Hard-Boiled Detectives (1992).
"Uskomaton tarina" on tieteistarina, jossa tutkija huomaa laboratorionsa roskakorin muuttuvan orgaaniseksi olennoksi. Hupaisa juttu, jossa on hiukan Ray Bradburya muistuttavaa otetta, mutta ei tämän lyyristä kieltä ja tunnelmaa.

Novellit:
Onnen ristiaallokossa, Seikkailujen Maailma 1/1949.
Tatuoitu kello, Isku 31—34/1937 ja Seikkailujen Maailma 5/1944.
Tatuoitu kortti, Seikkailujen Maailma 3/1938.
Tatuoitu kynsi, Seikkailujen Maailma 11/1949.
Tatuoitu ruumis, Seikkailujen Maailma 1/1951.
Tatuoitu ympyrä, Seikkailujen Maailma 7/1949.
Uskomaton tarina, Ellery Queenin jännityslukemisto 2/1963.
Vedonlyönti kuoleman kanssa, Seikkailujen Maailma 3/1955. Alun perin Man’s Last Hours, Dime Detective, lokakuu 1936.

Ei kommentteja: