Fletcher Flora

Fletcher Florasta ei ole kauheasti löytynyt lisätietoa eikä hänestä ole esimerkiksi Wikipedia-hakusanaa, mutta tässä on hyvä teksti hänestä Prologue Books -kustantamon nettisivuilla - Prologue julkaisee vanhoja rikospokkareita hyvin tehtyinä sähkökirjoina, suosittelen! 

Fletcher Floralla (1914—1968) on nykyään vaatimaton kulttimaine. Floran kirjailijanura oli sekava eikä kovin tasalaatuinen, mutta hänen parhaissa kirjoissaan on erikoinen perverssi viritys. Floran kuvaamina tavalliset amerikkalaiset ovat sietämättömiä paskiaisia.
Floran romaaneista suurin osa on kioskipokkareita, Avonin, Lionin ja Fawcettin julkaisemia, mutta hänellä on myös pari kovakantista kirjaa. Floran ensimmäinen romaani Strange Sisters ilmestyi 1954 pokkarina Avonin kustantamana; vuodesta 1952 alkaen Flora oli kirjoittanut myös novelleja sellaisiin lehtiin kuin Manhunt, Dime Detective, Ellery Queen’s Mystery Magazine ja Alfred Hitchcock’s Mystery Magazine.
...näin serkkujen kesken (1960) oli Floran suosituin kirja ja sen julkaisi arvovaltainen Macmillan. Teos muistuttaa lähtökohdiltaan jossain määrin James M. Cainia. Flora vie lajityypin pidemmälle tehdessään murhasta ja sitä edeltäneestä syrjähypystä sattumanvaraisen ja vähän holtittoman teon: rikkaan ja vätysmäisen miehen vaimo ampuu miehensä nousuhumalassa ja alkaa sen jälkeen lakata varpaankynsiään, koska se rauhoittaa ja auttaa keskittymään. Vaimon rakastaja, älykäs, mutta saamaton aviomiehen serkku, kehittelee monimutkaisen suunnitelman (joka sivumennen sanoen muistuttaa hiukan Harry Whittingtonin Murhaverkkoa). Siinä on heikkoja lenkkejä ja lopputulos on melko lailla itsestään selvä, joskin siihen liittyy miellyttävä ironian pilkahdus. Viihdyttävän kirjan suurin ongelma on se, että se loppuu liian pian, eikä Flora saa aiheesta kaikkea irti.
Samaa vaivaa on myös toisessa Flora-suomennoksessa, jota amerikkalaiset alan harrastajat näyttävät pitävän tämän parhaana kirjana. Koira haudattuna -kirjassa (1967) on mukava idea — miljonäärin typerät sukulaiset raivostuvat, kun miljoonat näyttävät testamentin mukaan menevän pienelle chihuahua-koiralle —, mutta Floran innostus näyttää lopahtavan juuri, kun menon pitäisi alkaa. Typerien tyhjäntoimittajien kuvauksessa on kyllä riittävää ironiaa, joten kirja jaksaa kiinnostaa yhteiskuntasatiirina. Irvokkuuden lisääminen olisi piristänyt kirjan huomattavasti. Bill Pronzini arvostaa kirjan korkealle ja toteaa, että koska sen kustantaja Belmont oli yksi pienimmistä kioskikirjakustantajista, harva tietää kirjan edes olevan olemassa ja vielä harvempi on lukenut sen. Siinä tapauksessa on erikoista, että se on päätynyt suomeksi. [Kirjan ongelmat voivat johtua suomennoksesta. - jn]
Floralta on suomennettu myös kourallinen novelleja. ”Tunkeilija” on hauska ja pirullinen kiristysnovelli, jossa puolirikollinen yksityisetsivä yrittää huijata kaunista, perversseistä taipumuksistaan tunnettua naista. ”Ei perintöä ilman vainajaa” kertoo täysin samanlaisen jutun kuin Floran romaanit: typerät rikkaat tekevät murhia ja joutuvat kärsimään omaa idiootti-maisuuttaan.

Rikosromaanit:
Koira haudattuna. Suom. Seija Paavilainen. Arvi A. Karisto: Hämeenlinna 1967. Alun perin Skulduggery. Belmont 1967.
...näin serkkujen kesken. Suom. Pauli A. Kopperi. Arvi A. Karisto: Hämeenlinna 1966. Alun perin Killing Cousins. Macmillan 1960.

Rikosnovellit:
Ei perintöä ilman vainajaa, Alfred Hitchcock yllättää 9/1960.
Herrasmiesten murhajuttu teoksessa Olipa kerran murha... Kurki 38. Suom. Väinö J. Tervaskari. Tammi: Helsinki 1966.
Kukkivan muurin äärellä teoksessa Kuolema voi olla suloinen. Suom. Mirja Häggman. Mäntän kirjapaino: Mänttä 1973.
Myrkytyssopimus teoksessa Hirttäjän tusina. Suom. Vankka Vankkoja ja Väinö J. Tervaskari. Tammi: Helsinki 1983.
Todistaja oli nainen, Alfred Hitchcock yllättää 7/1960.
Tuhlattuja päiviä, Ellery Queenin jännityslukemisto 2/1962.
Tunkeilija, El Zorro 4/1961.