V. S. Naipaul: Elämän kuva

Turun Sanomiin 15 vuotta sitten tehty kirja-arvostelu.

Puolikkaat ihmiset huijaavat itseään

V.S. Naipaul: Elämän kuva (Half a Life, 2001). Suom. Juhani Lindholm. Otava.

Tuoreen Nobelin kirjallisuudenpalkinnon saanut V.S. Naipaul käsittelee tuotannossaan etnisyyden ja väärän identiteetin ongelmia. Juuri ennen Nobelin palkintoa suomeksi tulleen Elämän kuvan alkuperäinen nimi onkin "puolikas elämää", joka on teokselle parempi nimi kuin nykyinen. Kirjan kaikki henkilöt elävätkin toisten elämää, toisten kautta, toisten ihanteita.

Kirja alkaa nimettömän miehen kertomuksella siitä, kuinka hänestä tuli olosuhteiden pakosta tai jopa sattumalta arvostettu mietiskelijä maailmansotien välisessä Intiassa. Hän haluaisi seurata mahatman jälkiä ja aiheuttaa mellakoita käytöksellään, mutta hän ei uskalla. Hänen tempauksensa - brittiromaanien polttaminen koulun pihalla - jäävät tyystin huomaamatta.

Kirjan varsinainen päähenkilö on kuitenkin nimettömän miehen poika, Willie Somerset Chandran. Hän kantaa toisessa etunimessään englantilaisen kulttuurin painolastia eikä pääse siitä ikinä irti: hän ei kirjan aikana opi tuntemaan itseään. Eikä oikein muitakaan. Willien seikkailut 50-luvun Lontoossa ja 60-luvun Afrikassa ovat täynnä väärinymmärryksiä.

Naipaul kuvaa melkein pelkästään niitä, jotka elävät puolinaista elämää. Myös siirtomaaisännät elävät Naipaulin mukaan puolikasta elämää. Naipaul sanoo, että ihmiset huijaavat itseään. Elämän kuvan toistetuimpia lauseita on: "Negroidinen geeni on resessivinen." Sen toistelijat himoavat sulautumista valtaväestöön.